Tykkäätkö olla ilkeä? Miksi?
En pysty yhtään samaistumaan sellaiseen että jollekulle voidaan olla ilkeä. Itseasiassa olen äärettömän kilttii ja kärsinyt siitä koko elämäni. Silti en osaa olla ilkeä. Haluaisin todella tietää miltä "aidan toisella puolen" näyttää!
Eli miksi olet ilkeä? Miten olet ilkeä? Miten se näkyy ihmissuhteissasi? Miksi itse arvelet olevasi ilkeä?
Ja ennen kuin kukaan sanoo, en haaveile ilkeänä olemisesta vaan terveestä keskitiestä jossa kiltteyttä ei käytetä hyväksi. Siihen voin jopa samaistua. Uskon että muutkin kuin kaltaiseni ovimatot voisivat olla kiinnostuneita siitä mitä oikeasti ilkeän ihmisen päässä liikkuu.
Kommentit (8)
Olen ilkeä jos minulle ollaan ilkeitä. Usein haluaisin olla ilkeä jos muuten vain vituttaa ja haluaisin purkaa sen johonkin, mutta tyydyn ilkeilemään päässäni. Olen myös sen oloinen että monet ovat helposti minulle ilkeitä.. mutta nykyään ilkeilen takaisin.
Joskus tahtomattani, kun olen väsynyt tai stressaantunut. Joskus annan tarkoituksella takaisin, kun joku on minua mielstäni loukannut. Kolmas tapaus ovat "hyväntahtoiset hölmöt", jotka luulevat tietävänsä, miten minun pitäisi elämäni elää. Puuttuvat asioihin, jotka eivät mielestäni heille kuulu. Moni on varmaan loukkantunut, kun olen tarjonnut heille takaisin omaa elämäntyyliäni.
En missään nimessä haluaisi olla ilkeä, joskus vahingossa voin olla. Enkä todallakaan ole mikään ovimatto. Olen suora ja minulla on vahvat mielipiteet, jotkut voivat pitää sitä jopa töykeytenä jos eivät tunne minua, kun oppivat tuntemaan niin tietävät että mun sanomisissa on yleensä hyvin vähän tulkinnan varaa. Yritän kyllä aina olla diplomaattinenkin etten turhaan ketään loukkaa, mutta asiat asioina, joskus pitää vaan kakaista totuus. Voi olla että joku ovimattomainen ihminen ottaa ilkeilynä jos sanon jostain asiasta totuuden tai tulkitsevat asioita jotain kautta niin että muka tarkoitin sanoa ilkeästi juuri heille. En esimerkiksi koskaan arvostele kenenkään ulkonäköä tai mitään muutakaan "henkilöön" menevää joka on ihmisen ominaisuus jolle hän ei voi mitään.
Menetän helposti malttini ja silloin olen joskus ilkeä. Myöhemmin kadun. Ilkeily ei ole vain temperamenttia aikä sitä voi sillä verukkeella hyväksyä. Aikuisen ihmisen pitäisi osata käyttäytyä, vaikka pinna katkeaakin.
En tykkää olla ilkeä, enkä sitä olekaan. En käytännössä ikinä.
Mielestäni ilkeys ja ilkeily on ihan hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa. Jos joku on mulle ilkeä, niin tilanteen mukaan vastaan siihen joko ystävällisesti tai vastaan ystävällisesti ja poistun heti kun mahdollista.
Mun aikani tällä pallolla on rajattu, enkä viitsi tuhlata sitä ikäviin asioihin. Ja muutenkin - hyvät asiat lisää hyviä asioita, positiivisuus kertautuu. Toisaalta jaettu ilkeys on yli kaksinkertainen ilkeys, ajanhukka ja taakka.
Ei siis mitään syytä koskaan, kellään olla ilkeä muille.
Eihän noi ole ilkeyttä. On olemassa ihmisiä jotka esimerkikisi tahallaan pilaa toisten maineen tai hyväksikäyttää tai viekottelee parhaan kaverin ihastuksen tai varastaa köyhältä isoäidiltään tai tunkee naapurin kissan roskikseen jne jne jne.
Minulla sattuu olemaan tällainen tulinen temperamentti ja en voi sille mitään. Työkavereille tulee äksyiltyä mutta ymmärtävät koska olen tällainen