Lue keskustelun säännöt.
Kun ei jaksaisi olla kuluerä ja ihminen joka rajoittaa toisen elämää
05.02.2018 |
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.
Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.
Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Kuulosta tosi hyvältä parisuhteelta, jos toisen pitää tuntea olevansa kauhea kuluerä, kun pitää ostaa lapsille vaatteita...
Niin, tiedän.
Ja juuri siltä minusta tuntuu, päivästä toiseen. Mun on jotenkin kauhean vaikea nähdä että mies olisi onnellinen ja tyytyväinen siitä että hänellä on perhe ja lapsia..
Mieluumminkin ollaan joku välttämätön paha joka kiusaa ja häiritsee ja tuhlaa rahaa.
Sitä on vaikeaa selittää.
En mä tiä onko se normaalia aivan jatkuvasti vahtia toisen kuluja ja olla kuin maansa myynyt kun pitää hankkia muksuille vaatetta ja kenkää. Hän masentuu tästä.
Ja voi herrajumala jos lasten käytössä menee joku rikki.. Se on maailmanloppu.
Se on oikeasti melko raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaalia. Mutta sen varmaan jo tiesitkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulosta tosi hyvältä parisuhteelta, jos toisen pitää tuntea olevansa kauhea kuluerä, kun pitää ostaa lapsille vaatteita...
Niin, tiedän.
Ja juuri siltä minusta tuntuu, päivästä toiseen. Mun on jotenkin kauhean vaikea nähdä että mies olisi onnellinen ja tyytyväinen siitä että hänellä on perhe ja lapsia..
Mieluumminkin ollaan joku välttämätön paha joka kiusaa ja häiritsee ja tuhlaa rahaa.
Sitä on vaikeaa selittää.En mä tiä onko se normaalia aivan jatkuvasti vahtia toisen kuluja ja olla kuin maansa myynyt kun pitää hankkia muksuille vaatetta ja kenkää. Hän masentuu tästä.
Ja voi herrajumala jos lasten käytössä menee joku rikki.. Se on maailmanloppu.
Se on oikeasti melko raskasta.
Siis mies masentuu, kun pitää rahaa käyttää? Kuulostaa ihan sairaalloisen nuukalta ihmiseltä tai jos kyse on siitä, että haluaisi käyttää rahat vain itseensä, niin on kyllä äärimmäisen itsekäs ukko, eikä sun tarvi mitään syyllisyyttä tuntea.
Miehelläsi on tosi paha asenneongelma.
Jos tuo ei muutu kokonaan, ota ero ja hanki elarit. Mies maksaa joka tapauksessa, masentukoon sitten keskenään ilman että siitä tarvitsee muiden kärsiä.
Kyllä mä toisaalta tiedän ihan hyvin, että voisin laittaa tosi tosi halpaa ruokaa, eihän ihminen oikeasti tarvi kuin maitoa, leipää ja perunaa ja lihaa, halpaa porkkanaa kylkeen.. Mä tiedän sen ihan hyvin. Ja tiedän että voi mennä vähän risoissa vaatteissa ja vaikka pienissäkin.. Ja tätä joutuisin varmaan tekeen kun olisin yksin noiden kanssa.
Tiedän että voisi olla ostamatta oikeastaan ikinä mitään. Siis oikeasti jos miettii.. Valitan jostain reikäisistä housuista, niitähän voisi pistää kahdet päällekkäin..
Otanko vaan säästökuurin ja teen miehen onnelliseksi vai elänkö vain miettien kuinka toinen inhoaa minua..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on tosi paha asenneongelma.
Jos tuo ei muutu kokonaan, ota ero ja hanki elarit. Mies maksaa joka tapauksessa, masentukoon sitten keskenään ilman että siitä tarvitsee muiden kärsiä.
En mä häneltä mitään elareita vaatisi ikinä. Kyllä mä haluan että hän on onnellinen ja tiedän että raha tekee hänet onnelliseksi.. Siksipä musta tuntuu pahalta että en saa itseäni kuriin, kun tiedän että halvemmallakin selviäisin.
Kun on omat rahat, niin saa käytää niitä miten tahtoo. Maksa itse keittiösi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun on omat rahat, niin saa käytää niitä miten tahtoo. Maksa itse keittiösi.
Joo, kyllä mä olen tästä samaa mieltä.
Kyllä meidän täytyy budjetoida tää homma kuntoon.
Toisaalta mies tarvii auton työmatkoihin.. Joten eiköhän sekin ole perheen yhteinen meno.. Keittiötä ei ole pakko rempata.
Toisaalta mä voin viedä astiani muualle kun pelkään että hyllyt tippuu kaapista päälle..
On nää vaikeita asioita.. Siksi en jaksaisi näitä miettiä, elämä voisi olla helpompaakin.
En yhtään enää ihmittele avioerotilastoja, kun tässäkin jo mietitään eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En yhtään enää ihmittele avioerotilastoja, kun tässäkin jo mietitään eroa.
No mitä sä suosittelet?
Vierailija kirjoitti:
En yhtään enää ihmittele avioerotilastoja, kun tässäkin jo mietitään eroa.
Kyllä mä jättäisin tollasen sian.
Tai sitten ap on jotenkin vainoharhainen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on tosi paha asenneongelma.
Jos tuo ei muutu kokonaan, ota ero ja hanki elarit. Mies maksaa joka tapauksessa, masentukoon sitten keskenään ilman että siitä tarvitsee muiden kärsiä.
En mä häneltä mitään elareita vaatisi ikinä. Kyllä mä haluan että hän on onnellinen ja tiedän että raha tekee hänet onnelliseksi.. Siksipä musta tuntuu pahalta että en saa itseäni kuriin, kun tiedän että halvemmallakin selviäisin.
Juupati juu! Olehan, herkiähän nyt hetkeksi. Ei tuollaista umppeloa olekaan.
Muutos omaan ajatteluun.
Kaupankävijät ajattelevat me ihmiset olemme kuluttajia.
Me olemme lokeroitu myös paljon muuksi (koululainen, potilas, synnyttäjä, veronmaksaja, työssäkäyvä, työtön, perheenäiti, vaimo, jne jne).
Onko sulla nyt ajatuskierre jäänyt siihen, että olet kuluttaja, joka vaan repii toisen rahaa ja kuluttaa sitä turhuuksiin? Ruoka ei ole turhaa. Vaatteet eivät ole turhaa. Lasten menot eivät ole turhaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole turhaa. Onko mies jotenkin puuttunut tähän "tuhlailuun" siis normaalien asioiden ostamiseen? Avautumisesta ei nyt saanut selvää minkä ikäisiä lapset ovat, että oletko itse kotihoidontuella vai ovatko lapset koulussa ja sinä työssä vai mitä?
Kasvavat lapset tarvivat jatkuvasti uutta vaatetta ja syövät paljon (ainakin teini-iässä).
Voihan sitä arkisessa ruoassa vähän nipistää ja syödä viikonloppuisin paremmin, jos kalliin ruoan tekeminen noin paljon kirpaisee. Ruoka on ihan he***tin kallista tässä maassa, se on jo monessa ketjussa todettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään enää ihmittele avioerotilastoja, kun tässäkin jo mietitään eroa.
No mitä sä suosittelet?
Luin vasta myöhemmin ketjuasta lisää. Nuukuus on sairaus. Ja miehesi on sairas.
Ensinnäkin eroaminen ei lisää rahaa. Jos ongelmasi on raha, niin se ei eroamalla parane.
Ensiapuna Budjetoiminen.
Ruokarahat erikseen, lapsiin menevät rahat erikseen. Joka kuukausi tietty summa, ja sinä sitten annostelet sitä rahaa, esim joka kuukausi ei lapsille tarvitse ostaa vaatteita, joten sinä jemmaat rahan ja annostelet.
Molemmille x määrä omaa rahaa jonka saa käyttää miten haluaa, riippuen kuka tienaa ja miten paljon.
Sen jälkeen lopetat väärän syyllisyyden tunteet.
Teidän parisuhteessanne taitaa olla muitakin ongelmia kuin erimielisyydet rahankäytöstä. Kuulostaa siltä, että miehesi on äärimmäisen pihi ja sen lisäksi vielä tunnekylmä.
Vierailija kirjoitti:
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Tästä syystä meillä on omat rahat. Yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää omista tuloistaan loput ihan mihin haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Muutos omaan ajatteluun.
Kaupankävijät ajattelevat me ihmiset olemme kuluttajia.
Me olemme lokeroitu myös paljon muuksi (koululainen, potilas, synnyttäjä, veronmaksaja, työssäkäyvä, työtön, perheenäiti, vaimo, jne jne).
Onko sulla nyt ajatuskierre jäänyt siihen, että olet kuluttaja, joka vaan repii toisen rahaa ja kuluttaa sitä turhuuksiin? Ruoka ei ole turhaa. Vaatteet eivät ole turhaa. Lasten menot eivät ole turhaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole turhaa. Onko mies jotenkin puuttunut tähän "tuhlailuun" siis normaalien asioiden ostamiseen? Avautumisesta ei nyt saanut selvää minkä ikäisiä lapset ovat, että oletko itse kotihoidontuella vai ovatko lapset koulussa ja sinä työssä vai mitä?
Kasvavat lapset tarvivat jatkuvasti uutta vaatetta ja syövät paljon (ainakin teini-iässä).
Voihan sitä arkisessa ruoassa vähän nipistää ja syödä viikonloppuisin paremmin, jos kalliin ruoan tekeminen noin paljon kirpaisee. Ruoka on ihan he***tin kallista tässä maassa, se on jo monessa ketjussa todettu.
Siis mä tiedän että ruikkarilla ja potalla ja porkkanalla pysyy hengissä, tuhlaan usein sämpylöihin kun voisi ostaa ruispalat, ostan tuorepastaa ym ihan turhaa kun haen jotain arjen luksusta.
Ei käydä lomilla eikä mitään.. Oon kotona ja vanhempainpäivärahoilla, kotihoidontuelle en jäisi ikinä.
Kai se ongelma on että nyt mielessä miehellä taas 7000 euron autosta, mihin ei ole rahaa ja tietysti häntä harmittaa-ja tiedän että hänellä olisi rahaa jos ei olisi perhettä.
On tämä ennenkin tapahtunut, koska se on vene, koska auto, koska mikäkin. Mies nielee tappionsa ja jatketaan, aina kuitenkin jää joku jälki ja luulen että katkeruus kasvaa.
Se on raskasta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutos omaan ajatteluun.
Kaupankävijät ajattelevat me ihmiset olemme kuluttajia.
Me olemme lokeroitu myös paljon muuksi (koululainen, potilas, synnyttäjä, veronmaksaja, työssäkäyvä, työtön, perheenäiti, vaimo, jne jne).
Onko sulla nyt ajatuskierre jäänyt siihen, että olet kuluttaja, joka vaan repii toisen rahaa ja kuluttaa sitä turhuuksiin? Ruoka ei ole turhaa. Vaatteet eivät ole turhaa. Lasten menot eivät ole turhaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole turhaa. Onko mies jotenkin puuttunut tähän "tuhlailuun" siis normaalien asioiden ostamiseen? Avautumisesta ei nyt saanut selvää minkä ikäisiä lapset ovat, että oletko itse kotihoidontuella vai ovatko lapset koulussa ja sinä työssä vai mitä?
Kasvavat lapset tarvivat jatkuvasti uutta vaatetta ja syövät paljon (ainakin teini-iässä).
Voihan sitä arkisessa ruoassa vähän nipistää ja syödä viikonloppuisin paremmin, jos kalliin ruoan tekeminen noin paljon kirpaisee. Ruoka on ihan he***tin kallista tässä maassa, se on jo monessa ketjussa todettu.
Siis mä tiedän että ruikkarilla ja potalla ja porkkanalla pysyy hengissä, tuhlaan usein sämpylöihin kun voisi ostaa ruispalat, ostan tuorepastaa ym ihan turhaa kun haen jotain arjen luksusta.
Ei käydä lomilla eikä mitään.. Oon kotona ja vanhempainpäivärahoilla, kotihoidontuelle en jäisi ikinä.Kai se ongelma on että nyt mielessä miehellä taas 7000 euron autosta, mihin ei ole rahaa ja tietysti häntä harmittaa-ja tiedän että hänellä olisi rahaa jos ei olisi perhettä.
On tämä ennenkin tapahtunut, koska se on vene, koska auto, koska mikäkin. Mies nielee tappionsa ja jatketaan, aina kuitenkin jää joku jälki ja luulen että katkeruus kasvaa.
Se on raskasta..
Miksei mies ole sitten lähtenyt jo tuosta kuviosta? Miksi pitää niellä tappio?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Tästä syystä meillä on omat rahat. Yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää omista tuloistaan loput ihan mihin haluaa.
Joo, siis periaatteessa, jos olisi jotain mitä jakaa, mutta kun kummaltakin menee kyllä kaikki.
Se olisin minä joka taas niistää ruoasta ja lasten vaatteista, jotta saadaan jotain (minun mielestä) yli kallista autoa maksettua.
Miehellä olisi näihin raha jos häivytään lasten kanssa, joten en enää tiedä miksi jäisin.
Kuulosta tosi hyvältä parisuhteelta, jos toisen pitää tuntea olevansa kauhea kuluerä, kun pitää ostaa lapsille vaatteita...