Lue keskustelun säännöt.
Kun ei jaksaisi olla kuluerä ja ihminen joka rajoittaa toisen elämää
05.02.2018 |
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.
Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.
Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Tästä syystä meillä on omat rahat. Yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää omista tuloistaan loput ihan mihin haluaa.
Joo, siis periaatteessa, jos olisi jotain mitä jakaa, mutta kun kummaltakin menee kyllä kaikki.
Se olisin minä joka taas niistää ruoasta ja lasten vaatteista, jotta saadaan jotain (minun mielestä) yli kallista autoa maksettua.
Miehellä olisi näihin raha jos häivytään lasten kanssa, joten en enää tiedä miksi jäisin.
Ei miehellä olisi sitä rahaa jos lähtisitte. Hänen rahansa menisi elareihin.
Nollatulos, päätät mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutos omaan ajatteluun.
Kaupankävijät ajattelevat me ihmiset olemme kuluttajia.
Me olemme lokeroitu myös paljon muuksi (koululainen, potilas, synnyttäjä, veronmaksaja, työssäkäyvä, työtön, perheenäiti, vaimo, jne jne).
Onko sulla nyt ajatuskierre jäänyt siihen, että olet kuluttaja, joka vaan repii toisen rahaa ja kuluttaa sitä turhuuksiin? Ruoka ei ole turhaa. Vaatteet eivät ole turhaa. Lasten menot eivät ole turhaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole turhaa. Onko mies jotenkin puuttunut tähän "tuhlailuun" siis normaalien asioiden ostamiseen? Avautumisesta ei nyt saanut selvää minkä ikäisiä lapset ovat, että oletko itse kotihoidontuella vai ovatko lapset koulussa ja sinä työssä vai mitä?
Kasvavat lapset tarvivat jatkuvasti uutta vaatetta ja syövät paljon (ainakin teini-iässä).
Voihan sitä arkisessa ruoassa vähän nipistää ja syödä viikonloppuisin paremmin, jos kalliin ruoan tekeminen noin paljon kirpaisee. Ruoka on ihan he***tin kallista tässä maassa, se on jo monessa ketjussa todettu.
Siis mä tiedän että ruikkarilla ja potalla ja porkkanalla pysyy hengissä, tuhlaan usein sämpylöihin kun voisi ostaa ruispalat, ostan tuorepastaa ym ihan turhaa kun haen jotain arjen luksusta.
Ei käydä lomilla eikä mitään.. Oon kotona ja vanhempainpäivärahoilla, kotihoidontuelle en jäisi ikinä.Kai se ongelma on että nyt mielessä miehellä taas 7000 euron autosta, mihin ei ole rahaa ja tietysti häntä harmittaa-ja tiedän että hänellä olisi rahaa jos ei olisi perhettä.
On tämä ennenkin tapahtunut, koska se on vene, koska auto, koska mikäkin. Mies nielee tappionsa ja jatketaan, aina kuitenkin jää joku jälki ja luulen että katkeruus kasvaa.
Se on raskasta..Miksei mies ole sitten lähtenyt jo tuosta kuviosta? Miksi pitää niellä tappio?
Mä en tiedä. Ehkä se ei uskalla. Kai hän haluaa jotenkin olla lastensa kanssa, vaikka välillä se näyttää niin raskaalta pakkopullalta.
Miksi ja miksi, en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutos omaan ajatteluun.
Kaupankävijät ajattelevat me ihmiset olemme kuluttajia.
Me olemme lokeroitu myös paljon muuksi (koululainen, potilas, synnyttäjä, veronmaksaja, työssäkäyvä, työtön, perheenäiti, vaimo, jne jne).
Onko sulla nyt ajatuskierre jäänyt siihen, että olet kuluttaja, joka vaan repii toisen rahaa ja kuluttaa sitä turhuuksiin? Ruoka ei ole turhaa. Vaatteet eivät ole turhaa. Lasten menot eivät ole turhaa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole turhaa. Onko mies jotenkin puuttunut tähän "tuhlailuun" siis normaalien asioiden ostamiseen? Avautumisesta ei nyt saanut selvää minkä ikäisiä lapset ovat, että oletko itse kotihoidontuella vai ovatko lapset koulussa ja sinä työssä vai mitä?
Kasvavat lapset tarvivat jatkuvasti uutta vaatetta ja syövät paljon (ainakin teini-iässä).
Voihan sitä arkisessa ruoassa vähän nipistää ja syödä viikonloppuisin paremmin, jos kalliin ruoan tekeminen noin paljon kirpaisee. Ruoka on ihan he***tin kallista tässä maassa, se on jo monessa ketjussa todettu.
Siis mä tiedän että ruikkarilla ja potalla ja porkkanalla pysyy hengissä, tuhlaan usein sämpylöihin kun voisi ostaa ruispalat, ostan tuorepastaa ym ihan turhaa kun haen jotain arjen luksusta.
Ei käydä lomilla eikä mitään.. Oon kotona ja vanhempainpäivärahoilla, kotihoidontuelle en jäisi ikinä.Kai se ongelma on että nyt mielessä miehellä taas 7000 euron autosta, mihin ei ole rahaa ja tietysti häntä harmittaa-ja tiedän että hänellä olisi rahaa jos ei olisi perhettä.
On tämä ennenkin tapahtunut, koska se on vene, koska auto, koska mikäkin. Mies nielee tappionsa ja jatketaan, aina kuitenkin jää joku jälki ja luulen että katkeruus kasvaa.
Se on raskasta..Tähän tekee mieli sanoa, että mitäs teki lapsia.... elatusapua joutuisi maksamaan joka tapauksessa. Mutta, itsepähän on leikkiin lähtenyt, siksi leikki pitää kestää.
Ja kaikilla meillä katkeruus kasvaa. En minäkään asuisi Suomessa, jos ei olisi lapsia. Asuisin Eirassa kaksiossa, mutta eihän minulla ole sinne varaa näin isoa lössiä viedä.
Älä hyvä ihminen kanna vastuuta miehen tunteista. Jätä se mies rauhaan, anna olla katkera tai mitä,tahansa. Älä ikinä kanna syyllisyyttä toisen tunteista!
Joo, näinhän se on.. Kun vaan joka ikinen ilta kuuntelee sitä että mistä keksis rahat, kato nyt tätä autoa (nyt se on auto, kohde vaihtuu) ja pahimmassa tapauksessa kaivellaan esiin tiliotteita, että kuka laittaa rahaa ja mihin. Ja voi että olis kohteita tässäkin talossa mihin laittaa. Ei hitto, tuntuu että sekoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Tästä syystä meillä on omat rahat. Yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää omista tuloistaan loput ihan mihin haluaa.
Joo, siis periaatteessa, jos olisi jotain mitä jakaa, mutta kun kummaltakin menee kyllä kaikki.
Se olisin minä joka taas niistää ruoasta ja lasten vaatteista, jotta saadaan jotain (minun mielestä) yli kallista autoa maksettua.
Miehellä olisi näihin raha jos häivytään lasten kanssa, joten en enää tiedä miksi jäisin.Ei miehellä olisi sitä rahaa jos lähtisitte. Hänen rahansa menisi elareihin.
Nollatulos, päätät mitä tahansa.
Niin, mä voin häippäistä ja meillä lasten kanssa elintaso laskee silloinkin takuulla. Ja vaikka nyt ottaisin sen säästökuurin ja mies saa mitä haluaa niin niin käy. Ihan sama taitaa olla.
Täytyy vaan ruveta säästämään, on ainakin yksi tyytyväinen tästä porukasta, ainakin hetken.. Kai..
Meillä on ollut vastaava nuukuussyndrooma miehellä.
Minulla on onni ollut siinä että äitiyslomia lukuunottamatta olemme tienanneet melko tarkalleen saman verran. Molemmat kohtuullisen hyvin.
Hoidin perheen raha-asiat ja kuuntelin jatkuvasti marmatusta että maksan liikaa laskuja häneltä.
Suivaannuin ja otin kaikki lasten kulut itselleni, otin yhtiövastikkeen, vakuutukset, oman autoni kulut ja vielä ruuatkin. Mitä jäi. Ei mitään. Elin itse käytännössä rahatta mutta lapsilla oli mitä tarvisivat vaikka iskä ei ostanut jätskipuikkoakaan heille.
Silti mies valitti vaikka maksoi oman autonsa kulut ja yhteisen lainan lyhennyksen alle tuhat euroa.
Purin hammasta ja kuuntelin ja päästin toisesta korvasta ulos ja ajattelin että säästä poika säästä, viimeisen viivan alla on yhteistä kun jaetaan.
Kuinka kävi?
Niin kävi että vuotta ennen kuin mies jäi eläkkeelle, sovittiin että eri huushollit kun eläke koittaa miehelle. Niin kävi. Jäin lasten kanssa kaupunkiin ja mies lähti toiseen osoitteeseen.
Toista vuotta on nyt asuttu erillään ja kumpikin maksaa omat viulunsa. Ollaan edelleen naimisissa.
Käydään tilanteen vaatiessa toisissamme. Minun näkökulmasta ollaan lähinnä keskimääräisiä kavereita.
Seksi jäi jo 15v sitten. Mies vielä vahtii kun sille päälle sattuu ja ärhentelee. Pidennän silloin tapaamis väliä ja yhteyden pitoa. Menee se näinkin. elämäni on parasta pitkään aikaan.
Mutta olisihan tämä ihan hölmö tilanne jos hiukankaan olisin nuorempi.
Muistakaa että kaikki ei ole niin kuin äkkiä ulospäin näyttää. Ihmissuhteet ovat niin vaikeita asioita että versioita esimerkiksi avioliitoista on just niin monta kuin avioliittojakin. Ja syitä niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se ihan normaalia perheissä, että toinen tuntee olevansa ihan vain kuluerä.
Tiedän että pitää olla säästäväinen ja pihi, onhan ne hyviä ominaisuuksia, mutta että aina tuntee että jotenkin seisoo toisen onnen tiellä.
Meillä on lapsia, jotka hekin kuluttavat ja pitäisi olla kai niitä harrastuksiakin, mutta ihistää maksaa mistään kun tietää että se on toiselle kipeä paikka.
Mitään harrastuksia ei minulla ole enkä hassaa rahaa mihinkään "naisten hömpötyksiin" ja koitan itse tehdä mahdollisimman paljon.Mietin vaan että onko se kaikissa perheissä näin, että toisen täytyy jatkuvasti ajatella kuinka paljon toista rajoittaa ja kuinka toisella menisi paljon paremmin taloudellisesti ilman minua ja lapsia.. Sen ajatteleminen tekee hirmu kipeää.
Ruokakauppaan minulla menee paljon rahaa, tiedän ja teen liian kallista ruokaa perheelle. Lapsille joudun ostamaan vaatetta, joo ja ehkä siinäkin voisi ostaa käytettyä ja kirpparilta. Juuri jouduin juhlavaatettakin ostamaan ja se harmittaa.
Tullaan toimeen ihan hyvin, mutta toinen kaipaa enemmän ja ihan muuta kuin mitä minä.. Mies haluaa auton ja minä keittiöremontin ja tietysti se minun haave on turhempi ja tyhmä, koska mies tienaa enemmän.Koska on järkevämpää vain luovuttaa ja lähteä eri teille?
Tästä syystä meillä on omat rahat. Yhteiset menot maksetaan puoliksi ja sen jälkeen kumpikin voi käyttää omista tuloistaan loput ihan mihin haluaa.
Joo, siis periaatteessa, jos olisi jotain mitä jakaa, mutta kun kummaltakin menee kyllä kaikki.
Se olisin minä joka taas niistää ruoasta ja lasten vaatteista, jotta saadaan jotain (minun mielestä) yli kallista autoa maksettua.
Miehellä olisi näihin raha jos häivytään lasten kanssa, joten en enää tiedä miksi jäisin.Ei miehellä olisi sitä rahaa jos lähtisitte. Hänen rahansa menisi elareihin.
Nollatulos, päätät mitä tahansa.
Elarit vie yleensä huomattavasti vähemmän kuin perheen elatus. Sinkkuna voi asua pienemmässä asunnossa, syödä just sitä halvempaa ruokaa kuten ap:n mies ilman ap:tä söisi ja säästää rahojaan autoon tai mihin ikinä haluaakaan.
Nyt teette vuosibudjetin ja pidätte tarkkaa kirjaa kaikista menoistanne. Katsotte, missä asioissa voisi säästää. Ja alatte säästämään. Sekä sinulle että miehellesi mieluisiin asioihin. Ymmärrän ihan hyvin miestäsi. On oikeasti masentavaa käydä vuosikymmenet töissä saamatta koskaan mitään itselleen. Kuitenkin on ollut ihan oma valinta perustaa niin suuri perhe, että vanhemmille ei jää koskaan mahdollisuutta toteuttaa yhtäkään omaa toivettaan. Miehesi kuitenkin kantaa vastuun tekemistään valinnoista eikä ole lähtenyt litomaan. Kunnioita sitä. Tulonne kuitenkin nousevat, kun palaat äitiysloman jälkeen takaisin töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ollut vastaava nuukuussyndrooma miehellä.
Minulla on onni ollut siinä että äitiyslomia lukuunottamatta olemme tienanneet melko tarkalleen saman verran. Molemmat kohtuullisen hyvin.
Hoidin perheen raha-asiat ja kuuntelin jatkuvasti marmatusta että maksan liikaa laskuja häneltä.
Suivaannuin ja otin kaikki lasten kulut itselleni, otin yhtiövastikkeen, vakuutukset, oman autoni kulut ja vielä ruuatkin. Mitä jäi. Ei mitään. Elin itse käytännössä rahatta mutta lapsilla oli mitä tarvisivat vaikka iskä ei ostanut jätskipuikkoakaan heille.
Silti mies valitti vaikka maksoi oman autonsa kulut ja yhteisen lainan lyhennyksen alle tuhat euroa.
Purin hammasta ja kuuntelin ja päästin toisesta korvasta ulos ja ajattelin että säästä poika säästä, viimeisen viivan alla on yhteistä kun jaetaan.
Kuinka kävi?
Niin kävi että vuotta ennen kuin mies jäi eläkkeelle, sovittiin että eri huushollit kun eläke koittaa miehelle. Niin kävi. Jäin lasten kanssa kaupunkiin ja mies lähti toiseen osoitteeseen.
Toista vuotta on nyt asuttu erillään ja kumpikin maksaa omat viulunsa. Ollaan edelleen naimisissa.
Käydään tilanteen vaatiessa toisissamme. Minun näkökulmasta ollaan lähinnä keskimääräisiä kavereita.
Seksi jäi jo 15v sitten. Mies vielä vahtii kun sille päälle sattuu ja ärhentelee. Pidennän silloin tapaamis väliä ja yhteyden pitoa. Menee se näinkin. elämäni on parasta pitkään aikaan.
Mutta olisihan tämä ihan hölmö tilanne jos hiukankaan olisin nuorempi.
Muistakaa että kaikki ei ole niin kuin äkkiä ulospäin näyttää. Ihmissuhteet ovat niin vaikeita asioita että versioita esimerkiksi avioliitoista on just niin monta kuin avioliittojakin. Ja syitä niihin.
No näinpä.
Muuten kaikki toisaalta kunnossa, mutta tämä raha asia ja se, mikä on välttämätöntä. Se on toisaalta niin turhaa ruveta mitään kuluja jakamaan, kun kaikki menee mitä tulee.
Suurin ongelma on, että yhdessä on ostettu tämä talon räppää, missä olisi remontoitavaa, mutta mies onkin ihan valmis ottamaan lainaa autoon sen, mikä menisi keittiö, paskakaivo tai kattorempoaan, mutta niitä lainoja ei voi ottaa kun ei ole varaa maksaa.. Ihan todella ristiriitaista.
Tiedän että kyseessä on nytkin hyvin miehekäs autokuume ja olen monen monta kertaa miehelle näissä periksi antanut..
Toisaalta miehen piheys ja masennus rahan käytöstä on väsyttävää. En tiedä, ei jaksaisi tätä syyllisyyden tunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Nyt teette vuosibudjetin ja pidätte tarkkaa kirjaa kaikista menoistanne. Katsotte, missä asioissa voisi säästää. Ja alatte säästämään. Sekä sinulle että miehellesi mieluisiin asioihin. Ymmärrän ihan hyvin miestäsi. On oikeasti masentavaa käydä vuosikymmenet töissä saamatta koskaan mitään itselleen. Kuitenkin on ollut ihan oma valinta perustaa niin suuri perhe, että vanhemmille ei jää koskaan mahdollisuutta toteuttaa yhtäkään omaa toivettaan. Miehesi kuitenkin kantaa vastuun tekemistään valinnoista eikä ole lähtenyt litomaan. Kunnioita sitä. Tulonne kuitenkin nousevat, kun palaat äitiysloman jälkeen takaisin töihin.
Ei se ihan noinkaan mene. Itseasiassa puhut melkoisesti paskaa.
Toisekseen kerrottakoon että mies on saanut soutupaatin ja monen monta itseään miellyttänyttä autoa, joista ei ole oikein ollut sitten kuitenkaan intoa pitää huolta vaikka taitoa löytyy ja ne ovat menneet paaliin tai jatkaneet matkaansa puolta huonommassa kunnossa.
Hän on saanut, mutta kun mikään ei tunnu riittävän.
Enkä halua miestäni tässä pitää mistään velvollisuuden tunnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt teette vuosibudjetin ja pidätte tarkkaa kirjaa kaikista menoistanne. Katsotte, missä asioissa voisi säästää. Ja alatte säästämään. Sekä sinulle että miehellesi mieluisiin asioihin. Ymmärrän ihan hyvin miestäsi. On oikeasti masentavaa käydä vuosikymmenet töissä saamatta koskaan mitään itselleen. Kuitenkin on ollut ihan oma valinta perustaa niin suuri perhe, että vanhemmille ei jää koskaan mahdollisuutta toteuttaa yhtäkään omaa toivettaan. Miehesi kuitenkin kantaa vastuun tekemistään valinnoista eikä ole lähtenyt litomaan. Kunnioita sitä. Tulonne kuitenkin nousevat, kun palaat äitiysloman jälkeen takaisin töihin.
Ei se ihan noinkaan mene. Itseasiassa puhut melkoisesti paskaa.
Toisekseen kerrottakoon että mies on saanut soutupaatin ja monen monta itseään miellyttänyttä autoa, joista ei ole oikein ollut sitten kuitenkaan intoa pitää huolta vaikka taitoa löytyy ja ne ovat menneet paaliin tai jatkaneet matkaansa puolta huonommassa kunnossa.
Hän on saanut, mutta kun mikään ei tunnu riittävän.
Enkä halua miestäni tässä pitää mistään velvollisuuden tunnosta.
Okei, ymmärsin siis aiemmista kirjoituksistasi väärin. Ymmärsin, että miehesi on haaveillut veneistä autoista yms, mutta ei ole ollut varaa näihin. Tilanne on tosiaan ihan toinen, jos miehesi onkin saanut haluamiaan asioita, mutta mikään ei hänelle riitä.
Tähän tekee mieli sanoa, että mitäs teki lapsia.... elatusapua joutuisi maksamaan joka tapauksessa. Mutta, itsepähän on leikkiin lähtenyt, siksi leikki pitää kestää.
Ja kaikilla meillä katkeruus kasvaa. En minäkään asuisi Suomessa, jos ei olisi lapsia. Asuisin Eirassa kaksiossa, mutta eihän minulla ole sinne varaa näin isoa lössiä viedä.
Älä hyvä ihminen kanna vastuuta miehen tunteista. Jätä se mies rauhaan, anna olla katkera tai mitä,tahansa. Älä ikinä kanna syyllisyyttä toisen tunteista!