Olen ihminen joka nauttii yksinolosta todella paljon.

Paljonko sulla on lapsia? Minä olen teinin YH ja se sopii hyvin erakkoluonteelleni.

Koita saada omaa aikaa. Tai sitten täytyy vaan odottaa kun lapsesi kasvavat. 

Minä myös! Pian lapsesi ovat siinä iässä, että ei paljon äidin seura kiinnosta ja vielä kun menee muutama vuosi, niin kaipaat lastesi seuraa todella paljon. Minä elän nyt vaihetta, että esikoinen on muuttanut opiskelemaan ja ensi syksynä lähtee toinen ja myös nuorin samaan aikaan, koska haluaa erikoislukioon toiselle paikkakunnalle. En pysty sitä oikein vielä edes ajattelemaan, niin kauhealta se tuntuu. Jo esikoisen muutto oli kova, itkeskelin koko syksyn jouluun asti. Ikävä oli kovempi kuin osasin edes kuvitella. Millaista on sitten kun talo hiljenee täysin?

Rakastan yksinoloa ja olen aina sitä pystynyt jonkin verran järjestämään, mutta nyt kun sitä alkaa olla yllinkyllin, en siitä enää niin paljon nauti kuin silloin, kun sitä sai pienempiä annoksia. Lasten ollessa pienempiä, meillä mies nukutti lapset iltaisin (minä olin kotiäitinä vuosia), joten mulla oli lähes joka ilta omaa aikaa n. tunti. Ja jatkuihan se oma aika vielä senkin jälkeen kun lapset jo nukkuivat, meillä lapset menivät aina nukkumaan n. klo 20, joten jäi aikaa. Kävin usein pitkillä kävelyretkillä, pyöräilemässä, uimassa, hiihtämässä, siinä sain olla yksin ja samalla tuli liikuttua. Kesällä marjastin ja sienestin, sain nauttia rauhasta luonnon keskellä. 

Kun lapset kasvoivat, oli aikaa viikonloppuaamuisin ja vähitellen lapsia kiinnosti yhä vähemmän äidin puuhailut, sain esim. touhuta puutarhassa joskus tuntikausia ihan yksin. Pihasaunasta sain nauttia myös joskus yksin. Oikein kaiholla jo muistelen noita ihania pieniä yksinolon hetkiä! 

Tajusin juuri kuinka paljon myötähäpeää voi yksi ihminen herättää.

Usein jään yksin kotiin jos se vaan on mahdollista. Aivan ihanaa välillä olla yksin omassa rauhassa jos mies ja/tai lapset tekee muita juttuja. Vaikka on perhe niin ei tarvitse olla aina yhdessä 24/7/365.

Sama juttu. Mulla on yksi lapsi joka asuu kanssani, lapsi on joka viikko 1-2 yötä isällään joten silloin saan omaa aikaa. 

Mene ap joskus ihan omalle lomalle ja jätät lapset isänsä kanssa kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tajusin juuri kuinka paljon myötähäpeää voi yksi ihminen herättää.

Ja mikäs sun ongelmasi on?

Ei lapsia tietenkään ole kahta enempää, se oli ihan maksimi mulle. En todellakaan usko että ahdistun siitä että kasvaessaan lapsia ei seurani kiinnosta enää kuten pienempinä, minulla on omat mielenkiinnon kohteeni joihin lapsihommat eivät kuulu. Ahdistun siitä etten saa olla tarpeeksi yksin, en silti väitä olevani mikään helvetin erityisherkkä ja vaadi etuja sillä perusteella, haluaisin vain olla rauhassa ja keskittyä itseeni enemmän kuin nyt ehdin ja voin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tajusin juuri kuinka paljon myötähäpeää voi yksi ihminen herättää.

Varmaan minä. No tiedän sen kyllä. Sen ja oman häpeän takia en missään liikukaan. Ole rauhassa, et tule näkemään ja suotta myötähäpeemään enää mua.

Vierailija kirjoitti:

Minä myös! Pian lapsesi ovat siinä iässä, että ei paljon äidin seura kiinnosta ja vielä kun menee muutama vuosi, niin kaipaat lastesi seuraa todella paljon. Minä elän nyt vaihetta, että esikoinen on muuttanut opiskelemaan ja ensi syksynä lähtee toinen ja myös nuorin samaan aikaan, koska haluaa erikoislukioon toiselle paikkakunnalle. En pysty sitä oikein vielä edes ajattelemaan, niin kauhealta se tuntuu. Jo esikoisen muutto oli kova, itkeskelin koko syksyn jouluun asti. Ikävä oli kovempi kuin osasin edes kuvitella. Millaista on sitten kun talo hiljenee täysin?

Rakastan yksinoloa ja olen aina sitä pystynyt jonkin verran järjestämään, mutta nyt kun sitä alkaa olla yllinkyllin, en siitä enää niin paljon nauti kuin silloin, kun sitä sai pienempiä annoksia. Lasten ollessa pienempiä, meillä mies nukutti lapset iltaisin (minä olin kotiäitinä vuosia), joten mulla oli lähes joka ilta omaa aikaa n. tunti. Ja jatkuihan se oma aika vielä senkin jälkeen kun lapset jo nukkuivat, meillä lapset menivät aina nukkumaan n. klo 20, joten jäi aikaa. Kävin usein pitkillä kävelyretkillä, pyöräilemässä, uimassa, hiihtämässä, siinä sain olla yksin ja samalla tuli liikuttua. Kesällä marjastin ja sienestin, sain nauttia rauhasta luonnon keskellä. 

Kun lapset kasvoivat, oli aikaa viikonloppuaamuisin ja vähitellen lapsia kiinnosti yhä vähemmän äidin puuhailut, sain esim. touhuta puutarhassa joskus tuntikausia ihan yksin. Pihasaunasta sain nauttia myös joskus yksin. Oikein kaiholla jo muistelen noita ihania pieniä yksinolon hetkiä! 

Sinä et kyllä todellakaan ole ihminen joka nauttii yksinolosta vaan sellaisen täysi vastakohta! Kukaan yksinoloa rakastava ei pysty olemaan vuosia kotiäitinä. Ja mitä ihmettä tuo talo hiljenee täysin tarkoittaa, sitä ettei miehen kanssa ole puhuttavaa? Saisi edes keskittyä rauhassa kuuntelemaan musiikkia! En varmasti itke kun lapset muuttavat, sen vannon :D ap