Olisiko aika lähteä?

Tätä olen pohtinut. Ei mulla ole sijaa tässä elämässä. Parempi olisi jo nyt, sillä liian paljon voisi olla edessä, nuorimies kun vielä olen. 22 v. Miksi tahallaan lisätä pahoinvointia.

Ei ole kavereita, ei töitä, eikä kumppania. Oma perhe ja kumppani on ollut koko elämän mittainen haave. Tiedät, että ne ei ole varmoja teitä onneen, mutta sydämen sykkeen toiveita sitäkin enemmän. Miksi mulla olisi siihen mahdollisuus, ei tähänkään asti ole ollut kiinostuneita. Ei ainakaan kukaan ole sitä osoittanut, edes hymyilemällä, vaikka itse yritän hymyillä kaikille. Arkista toisten piristämistä. Edes jotain.

En usko että terapiasta  olisi apua, se ei  kuitenkaan muuta todellisuutta, joka on kaiken pahan olon lähde. Liian monta yksinäistä miestä  ja naista todistaa sen. Miksi minä, kaikille hyvää tahtova olen se, joka on yksin. En kyllä ole ainoa, mutta siltä se tuntuu.

Että tekee pahaa :(

Jos voisin esittää toiveen, nukkuisin ikiuneen... mutta ehkä.se joskus toteutuu.
Mitä enää voin tehdä? Onko mulla toivoa perheestä, kumppnista? 

Yksin ei voi elämää rakentaa. Ei tällaisena, kuin mä. Työtön, ruma ja masentunut. Ei siitä ole apua, että sanoo että se muuttuu. Että löydät jonkun.  Ei se muutu. Näin pää sanoo. Sen osoittaa yksinäisten määrä. Todellisuus ja haaveet on mulle vain usvaa joka johdattaa kohti pimeää.