Kokoomus yrittää tehdä mahdotonta: harjoittaa amerikkalaisen äärioikeiston vallankumouksellisen eriarvoistavaa politiikkaa
Hölmöt eivät vaan historiattomina ja sivistymättöminä ymmärrä, että historiallisista ja yhteiskuntarakenteellisista syistä johtuen tämä touhu ei vaan toimi meillä. Yhdysvaltain republikaanipuolue pystyy tekemään sellaista politiikkaa kuin pystyy, koska Yhdysvalloissa on eurooppalaisista maista täysin poikkeava fundamentalistisen evankeliskristillisyyden perinne. Näiden ja muiden äärielementtien (sekä yhdessä että erikseen mm. erinäisten rasististen elementtien) kanssa liittoutuminen ns. kulttuurisissa kysymyksissä on tarjonnut mahdollisuuden harjoittaa talouspolitiikkaa, joka on yhteiskunnan ylivoimaiselle valtaenemmistölle äärimmäisen haitallista ja jopa kuolemanvaarallista. Oman panoksensa on tietenkin antanut myös finanssimaailman ostama demokraattipuolue, perinteinen ay-liikkeen puolue. Euroopassa kuitenkin ay-liike on edelleen kaikesta heikentymisestä huolimatta merkittävä yhteiskunnallinen voimatekijä, siinä missä sitä on Yhdysvalloissa systemaattisesti tuhottu jo 50-luvulta lähtien. Amerikkalainen ammattiyhdistysliike on toki, taas kerran, historiallisista syistä johtuen aina ollut eurooppalaista ay-liikettä heikompi ja joutunut kohtamaan huomattavasti väkivaltaisempaa vastarintaa, vaikka tietysti asiat eivät ole aina olleet ihan helppoja meillä Euroopassa tai Suomessakaan.
Lyhyesti sanottuna, kokoomuksen ja EKn hölmöt ovat hybriksessään ottaneet tavoitteekseen suomalaisen yhteiskuntasopimuksen ja hyvinvointivaltion yksipuolisen purkamisen ja olemme pikkuhiljaa saapuneet siihen murroskohtaan, jossa esirippu aukeaa ja totuus paljastuu lopullisesti suomalaiselle palkansaajalle.