Mikä tämä juttu on, että sairaana pitäisi muka syödä herkkuja? Tai antaa sairaalle lapselle niitä?
Kuumeinen tyttö sai vihdoin jäätelönsä, kertoo iltapäivälehti. Täälläkin usein joku kertoilee, miten syö sairaana kaikenlaisia herkkuja. Mitä järkeä siinä on? Onko tämä yleinenkin toimintatapa?
Kommentit (24)
Jos lapsi on sairas, yleensä ruokahalu on huono, ei juomakaan maistu. Kuumeessa on kuitenkin tärkeää juoda riittävästi kuivuman ehkäisemiseksi. Jäätelö lasketaan nesteeksi. Ja jokainen normaali ihminen haluaa sairaan lapsen voivan paremmin, vaikka sitten herkkujen avulla. Niistä ei ole mitään haittaa sairaalle lapselle, päinvastoin.
Meillä lapset sairastelevat aika vähän, mutta muistan, kun kuopuksemme oli 2-vuotiaana monta päivää sairaana. Hän oli ihan hirveän pahalla tuulella, eikä mikään muu ruoka laskenut kuin eskimopuikot ja pillimehu, välillä sentään vesi. Söi sitten niitä.
Ollessani lapsi naapurini kehui kuinka hän sai aina kipeänä herkkuja jäätelöstä suklaaseen. En ollut ikinä edes kuullut moisesta aikaisemmin. Tosin en ihmetellyt aisaa kun tytön äiti oli selkeästi ylipainoinen ja samoin tyttö itse
Kamelinpaskiaiset kehittävät saatananpalvonnalla sokerista tehtyjä lapsia.
Jos ei mikään meinaa sairauden vuoksi maistua, on usein paljon parempi että saa alas jotain mieliherkkujaan kuin että ei söisi mitään. Herkuissa on usein paljon kaloreita, joista tässä yhteydessä on hyötyä.
Voi tietysti olla myös lohduttava vaikutus, ja sekin on tärkeää.
Luonnollisesti on hyvä syödä terveellisiä ruokia heti kun ruokahalu palaa sellaiseksi että pystyy syömään.
Meillä lapset ei kurkkukivussa oikein suostu syömään mitään muuta kuin jäätelöä ja ehkä mehua. Tärkeintä kuitenkin että jotain syö, ei tuo pahin vaihe kuitenkaan yleensä kestä kuin päivän.
Ruoansulatusjärjestelmällä on suuri osa vastustuskyvyn toimivuuteen, senkin takia olisi hyvä jos saa jotain uppoamaan sairaana ollessaan.
Lapsi ei välttämättä ymmärrä, että osa huonosta voinnista johtuu syömättömyydestä ja juomattomuudesta sen takia kannattaa antaa lapselle sitä mitä hän suostuu syömään ja juomaan.
Vierailija kirjoitti:
Meillä lapset ei kurkkukivussa oikein suostu syömään mitään muuta kuin jäätelöä ja ehkä mehua. Tärkeintä kuitenkin että jotain syö, ei tuo pahin vaihe kuitenkaan yleensä kestä kuin päivän.
Niin, lääkärithän saattavat jopa määrätä tietynlaiseen kurkkukipuun lääkkeeksi jäätelöä-
Jos on kurkunpääntulehdus niin lääkäritkin suosittelevat jäätelöä tai mehujäätä.
Annan kyllä sairaalle lapselle melkein mitä tahansa mitä saattaa syödä. Mitä ideaa siinä nyt on alkaa vääntämään että syöt kyllä nyt perunaa ja maksakastiketta, kun niitä sairaspäiviä on muutama kerta vuodessa ja silloin ei välttämättä pysy sisällä edes vesi? Ei minun tarvitse ihan noin tosissaan olla hyvä vanhempi.
Jos vaihtoehto on olla syömättä ja juomatta on lapsi pian nesteytyksessä sairaalassa.
Mitä pienempi lapsi, sen vaarallisempaa on kuivuminen!!!
Pillimehuja ja jätelöä päivystyksessäkin annetaan lapselle, joka on kipeä, eikä mikään oikein maistu.
Elimistö tarvitsee muutakin kuin vettä, sitä ei suositella missään tapauksessa kuivumisriskissä olevalle lapselle.
Kun alkaa toipua, silloin herkut pois ja pikkuhiljaa arkeen taas.
Maalaisjärkeä mukaan näihin terveellisyysasioihin!!
Sairastuminen ei ole normiarkea, joten normista poikkeaminen on normaalia silloin.
Mä sain lapsena kolmion muotoisia tripmehuja ja mansikkajäätelöä kun olin kipeänä. Varmaan siksi minusta ei tullut huuletonta, vihertävänharmaata, pöyristelevää elämäntuomitsemisnatsia.
Tietenkin pitää saada herkkuja niin jaksaa paremmin !
Sairaana ruokahalu on heikko. Mitä tekisit mielummin... kuljettaisit vatsatautisen lapsen kuivuneena tippaan, vai antaisit mitä tahansa, mitä pienen mieleen juolahtaa syödä/maistaa. Vaikka teelusikallisen kerrallaan. Näin ovat äidit vuosituhansien ajan tehneet - vai onko nykytrendi se, että laukataan heti terkkariin tavallisesssa flunssassa/vatsataudissa "meidän HarriOrvokki ei suostu juomaan eikä syömään terveellisesti, vaan mehujäätä ja paahtoleipää tahtoo...." Elämä ei ole täydellistä suorittamista, vaan elämistä. Mistähän johtuu syömishäiriöiden lisääntyminen, ettei vain tiukasta ruuallaleikkimisestä, terveellinen sitä, gojimarja tätä. Ai niin ja ainainen vesipullo ja välipalahössötys.
Voi hyvä luoja! Pitääkö tätäkin oikeasti kysyä? Ketjussa on mainittu monia hyviä syitä ja oletin, että nämä ovat ihan itsestäänselvyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei mikään meinaa sairauden vuoksi maistua, on usein paljon parempi että saa alas jotain mieliherkkujaan kuin että ei söisi mitään. Herkuissa on usein paljon kaloreita, joista tässä yhteydessä on hyötyä.
Voi tietysti olla myös lohduttava vaikutus, ja sekin on tärkeää.
Luonnollisesti on hyvä syödä terveellisiä ruokia heti kun ruokahalu palaa sellaiseksi että pystyy syömään.
Näin niitä lohtusyöjiä syntyy.
Hmm, sairas lapsi, joka ei suostu syömään. Teenpäs hänelle hänen inhoamaansa ruokaa, niin lapsi paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei mikään meinaa sairauden vuoksi maistua, on usein paljon parempi että saa alas jotain mieliherkkujaan kuin että ei söisi mitään. Herkuissa on usein paljon kaloreita, joista tässä yhteydessä on hyötyä.
Voi tietysti olla myös lohduttava vaikutus, ja sekin on tärkeää.
Luonnollisesti on hyvä syödä terveellisiä ruokia heti kun ruokahalu palaa sellaiseksi että pystyy syömään.
Näin niitä lohtusyöjiä syntyy.
Eikö sulla alkanut juuri äidinkielentunti?
Tiedätkö mitkä ovat kuivumisen riskit?
Limsan vatsataudissa voin ymmärtää, vaikka sekään ei ole terveellinen eikä paras vaihtoehto.