Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö sisaruksen lapsensaannin herättää jotain tunteita?
27.01.2018 |
Omat ajatukset on muualla, unohdan aina koko jutun ja yllätyn kun joku ottaa asian puheeksi. Kun ei kosketa omaa elämää mitenkään.
Kommentit (12)
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Lapsiasiaa kirjoitti:
Mua ei oikeastaan ihan aidosti kiinnosta kenenkään lapsensaannit. Toki sitä voi kun ihanaa -virttä on pakko tietyissä tilanteissa loilottaa mutta aidosti ei kiinnosta. Jonkun mielestä olen varmaan tunnevammainen...
No ei ole pakko... Eiköhän ne sisarukset näe sen läpi jos väkisin yrität hehkuttaa kuinka ihanaa. Toki on kohteliasta onnitella ja kai sinä kuitenkin olet onnellinen sisaruksen puolesta? Jolloin voit kertoa kuinka iloinen olet heidän puolestaan. Kai ne sisarukset sinut tuntee ja tietää ettet ole mikään vauvaihminen, joten tuskin kukaan odottaa sinua nappaamaan vauvaa syliin ja lepertelemään vauvalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Ainakin itse koen ylpeyttä tai iloa jos sisarukseni esimerkiksi menestyy jossakin tai on jostain hyvin onnellinen. Samoin koen huolta läheisistäni ja minua harmittaa jos heillä on vaikeaa. Läheisten onni herättää yleensä myös itsessä onnea. Yleensä nähdäkseni läheisten onni herättää myös henkilössä itsessään onnea. Ehkä näin ei ole kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Kyllä pitäisi. Olen minä ainakin onnellinen veljeni puolesta jos hänelle tapahtuu jotain mukavaa ja olen harmissani hänen puolestaan jos tapahtuu jotain ikävää. Samaten kun muidenkin minulle rakkaiden ihmisten kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Kyllä pitäisi. Olen minä ainakin onnellinen veljeni puolesta jos hänelle tapahtuu jotain mukavaa ja olen harmissani hänen puolestaan jos tapahtuu jotain ikävää. Samaten kun muidenkin minulle rakkaiden ihmisten kohdalla.
Kuulostaa aika rasittavalta. Jos on useampia läheisiä ihmisiä ja pitäisi ottaa tunteella heidänkin elämänsä kaikki tapahtumat, niin sehän on sitten jatkuvaa tunteiden vuoristorataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Kyllä pitäisi. Olen minä ainakin onnellinen veljeni puolesta jos hänelle tapahtuu jotain mukavaa ja olen harmissani hänen puolestaan jos tapahtuu jotain ikävää. Samaten kun muidenkin minulle rakkaiden ihmisten kohdalla.
Kuulostaa aika rasittavalta. Jos on useampia läheisiä ihmisiä ja pitäisi ottaa tunteella heidänkin elämänsä kaikki tapahtumat, niin sehän on sitten jatkuvaa tunteiden vuoristorataa.
Itselläni se tulee ainakin ihan luonnostaan halusin tai en... Eikä minun läheisilleni ainakaan jatkuvasti tapahdu mitään mullistavaa, joten ei ole rasittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Kyllä pitäisi. Olen minä ainakin onnellinen veljeni puolesta jos hänelle tapahtuu jotain mukavaa ja olen harmissani hänen puolestaan jos tapahtuu jotain ikävää. Samaten kun muidenkin minulle rakkaiden ihmisten kohdalla.
Kuulostaa aika rasittavalta. Jos on useampia läheisiä ihmisiä ja pitäisi ottaa tunteella heidänkin elämänsä kaikki tapahtumat, niin sehän on sitten jatkuvaa tunteiden vuoristorataa.
Itselläni se tulee ainakin ihan luonnostaan halusin tai en... Eikä minun läheisilleni ainakaan jatkuvasti tapahdu mitään mullistavaa, joten ei ole rasittavaa.
No meitä ihmisiä on moneen junaan. Tietty se on toivottavaa ja hienoa, että joku on noin empaattinen ihminen, että osaa oikeasti iloita muiden elämästä. Mutta eiköhän suurinosa, varsinkin suomalaisista, olen niitä jotka lähinnä kadehtii tai ei vaan jaksa välittää muiden onnesta :D Itse kuulun niihin jotka lähinnä kohottaa sisimmässään olkiaan muiden onnelle vaikka tietenkin yritän ystävällisyyttä iloita toisen puolesta. Mitä väliä mitä oikeasti ajattelee, kunhan nyt näyttää toiselle iloista naamaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei jos et ole millään tavalla läheinen sisarustesi kanssa. Muuten kyllä vaikuttaa aika omituiselta, jos sinulle tärkeän ihmisen suuri elämänmuutos ei herätä tunteita suuntaan tai toiseen.
Miksi se on omituista ja minkälaisia tunteita sen pitäisi herättää? Pitäisikö tunteita herätä kaikista sisarusten suurista elämänmuutoksista?
Kyllä pitäisi. Olen minä ainakin onnellinen veljeni puolesta jos hänelle tapahtuu jotain mukavaa ja olen harmissani hänen puolestaan jos tapahtuu jotain ikävää. Samaten kun muidenkin minulle rakkaiden ihmisten kohdalla.
Kuulostaa aika rasittavalta. Jos on useampia läheisiä ihmisiä ja pitäisi ottaa tunteella heidänkin elämänsä kaikki tapahtumat, niin sehän on sitten jatkuvaa tunteiden vuoristorataa.
Itselläni se tulee ainakin ihan luonnostaan halusin tai en... Eikä minun läheisilleni ainakaan jatkuvasti tapahdu mitään mullistavaa, joten ei ole rasittavaa.
No meitä ihmisiä on moneen junaan. Tietty se on toivottavaa ja hienoa, että joku on noin empaattinen ihminen, että osaa oikeasti iloita muiden elämästä. Mutta eiköhän suurinosa, varsinkin suomalaisista, olen niitä jotka lähinnä kadehtii tai ei vaan jaksa välittää muiden onnesta :D Itse kuulun niihin jotka lähinnä kohottaa sisimmässään olkiaan muiden onnelle vaikka tietenkin yritän ystävällisyyttä iloita toisen puolesta. Mitä väliä mitä oikeasti ajattelee, kunhan nyt näyttää toiselle iloista naamaa?
Niin onhan ihmisiä erilaisia ja minä nyt olen siitä empaattisimmasta päästä varmasti kun jotkut asiat jotka ei periaatteessa minulle kuulu tekevät välillä toisten puolesta kovinkin murheelliseksi ja huolestun todella helposti muista. Onhan se osaltaan kai taakkakin, mutta en luopuisi... Vaikea siis suhteuttaa oma ajatusmalli tuohon sinun ja toivon ainakin että myös minun läheiset kokevat asioita minun kanssani. Ikävä olisi olla yhdentekevä kun itse haluaa jakaa elämäänsä muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ja kyllä. Jokainen tavallaan.... Itse en ole siskoani onnitellut uuden perheenjäsenen saamisesta. Tämä johtuu oikeastaan vain siitä yksinkertaisesta asiasta että ei hän yleensä pidä minuun mitään yhteyttä. Koen siis että miksi minun pitäisi onnitella jotain ihmistä jostain joka ei itsekkään yleensä ole kiinnostunut minun asioista (Ei ainakaan ilmaise, olevansa kiinnostunut.
En siis kiristä tai rankaise häntä siitä mutta tuntuu oudolta olla aina se
antava osapuoli joka aina onnittelee ja kyselee ja yms. Kiitos isällemme. Häneltä periytynyt tuo puhumattomuus ja kaikki muu paska.
No jos toisesta ihmisestä välittää tunnetasolla, oli sisarus tai ei, niin on mielestäni normaalia, että läheisen henkilön myötä- ja vastoinkäymiset koskettaa myös itseä. Ei tietysti välttämättä samassa mittakaavassa, mutta ainakin jollain tasolla.
Mua ei oikeastaan ihan aidosti kiinnosta kenenkään lapsensaannit. Toki sitä voi kun ihanaa -virttä on pakko tietyissä tilanteissa loilottaa mutta aidosti ei kiinnosta. Jonkun mielestä olen varmaan tunnevammainen...