Kokemuksia terapian läpikäyneiltä

Minäkin odotin hymyilevän minän paluuta. Mutta terapiani oli väärä, se ei palannut. Voimia terapia on tavallaan aina antanut mulle enemmän kuin vienyt, tosin nyt käyn uutta terapiaa kolmatta vuotta nelivitosena ja olen vasta tässä alkanut saada mielestäni kiinni ja tunnistaa tunteitani. Esim. pahan olon tunnen vasta nyt ekaa kertaa elämässäni, vaikka olen kärsinyt siitä koko elämäni. Eipä sitä ole voinut paljoa käsitellä, kun siihen ei ole ollut sanoitusta edes.

En tiedä miten iloinen minusta tulee, mutta ainakin sisäistä rauhaa ja tasapainoa haen ja koen, että olen jo saavuttanutkin... Mutta iloisuus on haaste siksi, että minun oli pakko ottaa monia epäsopivia valintoja ensimmäisen terapiani epäonnistuttua auttamaan mua oikeasti, ja niissä eläminen tekee minut nykyisin hyvin onnettomaksi.

Tässä linkkejä, joista voi olla apua sinulle:

http://traumajadissosiaatio.fi

http://dissociation.fi

Ei terapiaan kannata suhtautua kuin goan joogaretriittiin, jonne menee löytämään itseään ja onneaan. Hyvällä tuurilla (tutkitusti terapiasta on hyötyä isolle osalle ihmisistä) terapiassa pahimmat ongelmasi lievenevät ja löydät tapoja pärjätä elämässä paremmin. Saatat tunnistaa tunteitasi paremmin ja samalla opit huolehtimaan itsestäsi paremmin tai erottamaan itsesi ulkomaailmasta (terveet rajat) jne. Riippuen nyt mitä ongelmia on. Kävin terapiassa nuorena 24-26-vuotiaana. Koin terapian hyödylliseksi. En ole erityisen onnellinen ja masennukseni on uusinut useasti, mutta olen pärjännyt paljon paremmin terapian jälkeen kuin ennen sitä.

Ok, en tiedä miksi kommentoin, kun en ole ollut terapiassa. Ei mitään kokemuksia tai mielipiteitä. Olet ainakin positiivisin mielin sinne menossa, ja odotat vaikka mitä persoonan vahvistumista yms. No, toivotaan parasta.

Ei terapiaa käydä ”läpi”

Teet itse oman pääsi sisällä asioita.

Terapian vaikuttavuus on noin 50 %.

Aion valittaa terapeutistani.

Joudut itse tekemään kaiken työn. Terapialla pelataan vain aikaa. Itsehoito-oppaista saat parhaan avun.

Kiitos vastauksista! Ja eritoten kiitos linkeistä!

Minä todella odotan tätä koska olen ollut tekemisissä terveydenhuollon kanssa ja pyytänyt apua ennenkin. En ole apua saanut kuin nyt ja itsehoito-oppaita on mukava lukea vaan hyötyä niistä en saa vielä ainakaan irti.

Luulen että tulen tarvitsemaan mieltä tasaavan lääkkeen sekä mahdollisen terapian minäkuvan eheytymiseen ja negatiivisten toimintatapojen tilalle positiivisia. Ehdottomasti hyödyn jos joku paneutuu asioihini ja tukee sekä auttaa. Tukiverkko minulta on aina puuttunut. Hassua että tätäkin pitää selitellä...

On nöyrää pyytää apua ja olla heikoimmillaan.

Kannattaa etukäteen varautua siihen että koet pettymyksiä, turhautumista, kiukkua, ynnä muita epämieluisia tunteita. Terapia tuntuu ajanhukalta, js terapeutti tuntuu välinpitämättömältä ja väärältä. Se on vaihe jonka yli täytyy päästä, ja se kuuluu prosessiin.

Toki voi olla että terapia ei oikeastikaan toimi, mutta siihen lopputulokseen ei kannata hypätä nopeasti.

Terapeutti toimii tavallaan peilinä sinulle itsellesi, etkä välttämättä osaa tuota kuvaa katsella ilman epämukavuutta. Anna tunteiden tulla, ja pyri tunnistamaan niitä. Mieti missä tilanteissa olet kokenut niitä aiemmin. Terapian hyödyt tulevat hitaasti, se voi olla todella turhauttavaa. Itse huomasin suurimmat hyödyt vasta terapian lopettamisen jälkeen.

Tämän enempää en osaa neuvoa. Onnea matkaan :)

T: 6v terapian läpikäynyt

Terapian läpikäynti on myytti, uskomus aivopesuun.

Terapeutti ei välttämättä tue ja auta sillä tavalla kuin toivot, terapian tarkoitus on se, että asiakas oppii itse toimimaan itseäsi hyväksi. Itse en ikinä saanut terapiassa varsinaisia neuvoja tai tukea. Olo voi olla yllättävänkin yksinäinen, ja "omillaan oleva", koska terapeutti on kuitenkin ammattilainen omassa ammattiroolissaan, ja itse saattaa olla hyvinkin auki ja inhimillinen. Juuri oman tarvitsevuuden kohtaaminen on vaikeaa, mutta tärkeää. Siinä oppii tunnistamaan niitä tunteita itsessään, ja niistä kokemuksista on hyötyä ihmissuhteissa terapian ulkopuolella.

T. Nro 10

Itselläni terapiaa takana vajaa vuosi. Se, mikä hyödytää terapeutista huolimatta, että uskaltaa olla ns. raatorehellinen. Sanoo asiat, jotka ovat totta, vaikka tekisi kipeää. Se auttaa itseä. Ja jos terapeutti on hyvä, hänen myötätuntonsa helpottaa oloasi. Ja vaikkei olisi, se, että käyt ääneen läpi vaikeita asioita, auttaa sinua jättämään ne aikanaan taaksesi ilman että ne jäytävät voimiasi päivittäin. Kyllä terapia kannattaa.

Itselläni on kokemusta muistini mukaan... neljästä terapeutista ja terapiaan käytetty aika on ollut yli 10 vuotta. Kiitos veronmaksajat.

Terapia auttaa usein yhtä paljon, kuin jollekin läheiselle puhuminen; ei terapeutilla ole mitään sellaista taikasauvaa, jollaista ei lähes kaikilla meistä olisi. Ehkä terapian vaikutus perustuu vain siihen, että itse puhuu asioitaan ulos.

Minulle tuli tunne, että odotat aika paljon terapialta ja mahdollisesti myös lääkitykseltä. Olen käyttänyt itse lääkkeitä yli 20 vuotta.

Minä en koe, että olisin hyötynyt kummastakaan. Terapian lopetin vuosi sitten ja lääkkeet joitain vuosia sitten. Silloin, kun masennus ja ahdistus oli kovaa, ajattelin että terapia esti itseäni tappamasta itseäni. Olen terapian jälkeen joutunut kohtaamaan huomattavasti vaativamman jakson elämässä, ja pääsin sen ylitse ilman lääkkeitä ja ilman terapiaa.

Se, minkä koen lääkkeiden tehneen omalla kohdallani oli ajan varastaminen. Se aika, jonka käytin lääkkeitä hävisi jonnekin; hävisi jonnekin missä ei ollut mitään tunteita. Aloittaessani jälleen lääkkeettömyyden, olin tulla hulluksi kaikkien kokemieni tunteiden kanssa.

Nyt, kun ole käynyt lävitse sen, mitä yhteiskunnalla ja lääketehtailla on tarjota masennukseen, ahdistukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, olen tyytyväinen siitä, että se kaikki on ohitse ja voin normaalisti.

Paljon kiitos vastanneille. Eritoten kokemuksista kuulen lisää mielelläni!

Onkohan persoonallisuus häiriöisille tai kaksisuuntaisille mahdollisia omia saitteja ? Vertaistuki olisi tervetullutta. Psykoottista ei ole heilumiseni koskaan ollut vain melankolista tai vauhdikasta ja iloista =)

Tottakai odotan että terapia lääkityksen kanssa olisi se kombo jolla pääsisin normaalielämään kiinni. Eli voisin hyvin ja saisin hoidettua kaiken vaaditun perheenäidin tehtäväni. 

Vierailija kirjoitti:

Terapeutti ei välttämättä tue ja auta sillä tavalla kuin toivot, terapian tarkoitus on se, että asiakas oppii itse toimimaan itseäsi hyväksi. Itse en ikinä saanut terapiassa varsinaisia neuvoja tai tukea. Olo voi olla yllättävänkin yksinäinen, ja "omillaan oleva", koska terapeutti on kuitenkin ammattilainen omassa ammattiroolissaan, ja itse saattaa olla hyvinkin auki ja inhimillinen. Juuri oman tarvitsevuuden kohtaaminen on vaikeaa, mutta tärkeää. Siinä oppii tunnistamaan niitä tunteita itsessään, ja niistä kokemuksista on hyötyä ihmissuhteissa terapian ulkopuolella.

T. Nro 10

Tässä voi olla koulukunnissa eroa. Kävin itse kognitiivisessa pyskoterapiassa ja sain sieltä ihan konkreettisia työkaluja käsitellä asioita (omat tunteet, ihmissuhteet, menetykset, traumat jne.) ja suhtautua asioihin eri tavalla. Terapeuttini oli myös lämmin ja miellyttävä persoona. En tosin ole erityisen tarvitseva tai takertuva ja olen tavoite/ratkaisukeskeinen, joten kokemukseni saattoi olla eri myös sen vuoksi. :) Jollain tavalla terapia vei minun kohdalla loppuun sen kasvatuksen, jonka vanhempani olivat jättäneet kesken omien vajavaisuuksiensa vuoksi. Vanhempani siirsivät omia haitallisia ajatusmalleja minulle ja kävin päässäni pitkään jatkuvaa taistelua oikean ja todellisen sekä näiden mustien ajatusmallien kesken. Minut jotenkin yritettiin kasvattaa masentuneeksi vanhempieni tahdottomaksi jatkeeksi. Onneksi näin myös toisenlaisia aikuisia ja osasin sitten aikuisena hakea apua itselleni.

Ap:lle sinulle voisi ehkä sopia dialektinen käyttäytymisterapiaa.

http://www.dialektinenkayttaytymisterapia.fi

Jos terapeutti ei tunnu oikealta, vaihda. Henkilökemia on tärkeä osa terapiaprosessissa.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle sinulle voisi ehkä sopia dialektinen käyttäytymisterapiaa.

http://www.dialektinenkayttaytymisterapia.fi

Jos terapeutti ei tunnu oikealta, vaihda. Henkilökemia on tärkeä osa terapiaprosessissa.

Tämä on hyvä neuvo! Terapia ei ole taikatemppu, mutta on myös huomioitava, ettei kaikki sovi kaikille. Jos ajan saatossa tuntuu, ettei etenemistä tapahdu, henkilökemioissa tai jopa luottamuksessa on vajetta, kannattaa rohkeasti etsiä rinnalle uusi terapeutti. Sekin on osoitus rohkeudesta ja itsetuntemuksesta - kehityksestä. Ei luovutus tai häviö.

Vierailija kirjoitti:

Joudut itse tekemään kaiken työn. Terapialla pelataan vain aikaa. Itsehoito-oppaista saat parhaan avun.

Tämä tulee monelle yllätyksenä, että terapiassa tosiaan suurin työ ja vastuu on itsellään. Ei siellä terapeutti ”paranna” tai kaada onnellisuutta päähän. Itse niitä asioita pitää työstää ja terapeutti on siinä apuna.

Kävin terapiassa ja koen saaneeni siitä paljonkin apua. Pystyin muuttamaan haitallisia ajatus- ja toimintamalleja jotka veivät kaiken energian. Masennus uusiutuu välillä, mutta nyt on enemmän työkaluja käsitellä sitä.

Sekaannun tähän keskusteluun, anteeksi! Itse en ole käynyt terapiassa, vaikka olen sairastunut masennukseen varmaan ensimmäisen kerran jo teininä. Siihen aikaan sellaiset jutut vaiettiin, eikä köyhässä kodissa ollut mahdollisuuksia/tietoakaan.

Toistuvat masennukset, omat tyhmät valinnat, joista aiheutunut trauma, josta en koskaan pääse eroon, niiden takia olen sitten aina välillä vajonnut ja taas jotenkuten noussut. Kävin viimeksi psykiatrian polilla, josta minut oikeasti heitettiin ulos, no, sanottiin, että kun ei mitään oikein tapahtu, eli en ole muuttunut sitten kai? niin minun pitäisi jatkaa vaikka seurakunnan diakonissan kanssa keskutelua, siis seurakunnan! Sanoin, etten edes kuulu kirkkoon ja pahinta on, että diakonissa on ylimmän esimieheni vaimo! Varmasti menisin sinne, toki! Töissä koin kuitenkin epäreilua kohtelua, myös tämän diakonissan miehen taholta.

Mutta siis muuta terapiaa en ole vuosikymmenten aikaan saanut, on siitä ollut juttua kyllä. Koin vaan aika vaikeaksi, jos ne käynnit olisivat monta kertaa viikossa, miten voisin tehdä ne tunnit takaisin? Koska ne käsittääkseni pitää tehdä. Ja terapeutteja ei ainakaan silloin ollut tällä paikkakunnallakaan, matkusta nyt sitten monta kertaa viikossa - millä rahalla? Ja eikö ne kuitenkin ole maksullisia, muttta korvataanko niistä osa Kelan kautta? Lähinnä tuo käyntien taajuus ja miten ne pystyy maksamaan kiinnostaisi. Jos joku viitsisi vastata...Kiitos! Olen varmaan nyt jo liian vanhakin, ei Kela taida meille eläkeläisille enää korvata mitään.

Ja anteeksi ap., että tulin kysymyksineni tähän.