Masennus ja adoptio, tietääkö kukaan?

Saman tyylistä asiaa olen miettinyt minäkin.



Mulla on hoidettu keskivaikeaa masennusta. Tuli sitten joskus mieleeni, että onkohan se jonkinlainen este mahdolliselle sijaisvanhemmuudelle. Mulla tää kysymys on enemmän teoreettinen. Eli mulla on omia lapsia. Olen vaan vuosikaudet ajatellut, että meidän perheeseen mahtuisi joskus ehkä sijaislapsikin. Mutta se ei ole mulle mikään must-juttu, koska mainiota elämää elän näinkin.



Mutta sitä minäkään en tosiaan tiedä, että onko sijaisvanhemmuusasia masennuksella saman tien haudattu.

ja siinä mainittiin masennus yhtenä syynä miksi adoptio voidaan evätä. Ylipainokin oli yksi syy. Olisiko siis maakohtaista?

ja meillä ainakin myös lievää ylipainoa kun hoidin masennusta syömällä

saa olla ollut lääkitystä kahteen vuoteen jos on adoptioprossessi menossa. Taitaa olla maakohtaista tämäkin.

Jos kerran se voisi haitata adoptiota.

liittyyko se pelkästään lapsettomuuteen, vai onko kenties omassa lapsuudessasi ollut jotain sellaista, tunnekylmyyttä ja rakkaudettomuutta kenties, mikä masentaa tai ahdistaa?



lapsettomuudesta johtuva masennus on varmaan aika tavallista, mutta se olisi hyvä hoidattaa. Masennus vaikuttaa aina jotenkin vuorovaikutussuhteeseen lapsen kanssa, adoptiolapsen tukeminen kasvussaan on haastavampaa kuin biolapsen, sillä adoptiolapsi on kokenut vähintään yhden hylkäämistrauman, ja siten hänen kiintymyssuhteensa on usein häiriintynyt, mikä saattaa aiheuttaa esim. käytöshäiriöitä ja siten hänelle ja vanhemmille lisätuentarvetta ja perheterapiaa. Erityisesti lapsen murrosikä on yleensä paljon rankempi kuin biolapsien. Jaksatko oikeasti selvitä näistä haasteista, jos sinulla on hoitamaton sairaudeksi diagnosoitava masennus?

ja hoida itsesi kuntoon. Adoptioneuvonnassa ei kannata muutenkaan ihan kaikkea tilittää.