Kuoleman kohdanneille. Kuinka hyvin onnistuitte arvioimaan jäljellä olevan elinajan?

Hoitajan koulutuksesta oli  apua, kun arvion lähiomaiseni elinaikaa. Kävin sairaudet läpi papereista ja tutkin kuinka paljon on keskimääräinen elinaika. Mietin mikä sairaus mahdollisesti etenisi nopeiten ja lopulta veisi hänet. 

Annoin omaiselle arvion keskimääräisen elinajan mukaan, mutta lisäsin, että yksilökohtaisia eroja on ja toki sattumalla voi myös olla osuutta. Eli esim sairauksien vastustuskyky on heikompi ja tapaturmariskikin on korkeampi. Kannustin häntä jatkamaan elämäänsä. Hänen vointinsa oli pääosin hyvää, kun vain eteen tulleisiin voinnin muutoksiin reagoitiin heti.

Hän eli vähän yli keskimääräisen ajan, mutta matkan varrella oli käännekohtia, sattumia, jotka olisivat voineet johtaa nopeampaan kuolemaan, ellen omaisena olisi ollut varmistamassa oikean hoidon nopeaa toteutumista.  Ehdimme käsitellä kuolemaa ajoissa. Keskustelimme tulevasta. Matka oli hyvä ja lähdön hetki oli kaunis.

Olen muuten pettynyt hoitajan ammattiin, mutta onneksi siitä on ollut apua henkilökohtaisessa elämässä. Oikeaa hoitoa kun vanhukset eivät nykyään läheskään aina saa, ellei sitä itse osata hakea, vaatia ja olla omaisena valvomassa!

Kiitos! Lisää?

ap

Ei sitä voi arvioida. Nämä leffojen elinaikaennusteet on ihan höpöhöpöä. Toki jotain arvauksia voi heittää, onko viikkoja vai vuosia jäljellä. Mutta ovat siis aina arvauksia. Asiaan liittyy niin paljon muuttujia.

Helppo homma. Sydän pysähtyi, kuolema tuli kutakuinkin samantien eli arvioni max minuutista piti paikkansa.

Lähisukulaiseni sai ennusteeksi keväällä 4-6kk

Arvelin hänen olevan hengissä vielä heinäkuussa, mutta kuolevan ennen lapseni syntymäpäivää elokuussa. Niin myös kävi.. :(

Useampi lääkäri ja hoitajatkaan eivät tunnistaneet syöpää. Vaivoja oli mutta ei otettu vakavasti. Omaiseni menehtyi yllättäen hoitamattomaan syöpään.

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi arvioida. Nämä leffojen elinaikaennusteet on ihan höpöhöpöä. Toki jotain arvauksia voi heittää, onko viikkoja vai vuosia jäljellä. Mutta ovat siis aina arvauksia. Asiaan liittyy niin paljon muuttujia.

Kyllä näin on.

Itsekin hoitajana olen nähnyt niin monta kuolemaa, ja hoitanut terminaalivaiheessa olevaa, että kyllä niin on että vasta sitten loppumetreillä aikaa voi alkaa arvioida jonkinlaisella tarkkuudella, ei kuitenkaan täysin.

Kuolema on prosessi, varsinkin luonnollinen kuolema. Vaikeasti sairas tai vanhus vaipuu siihen hyvin usein vähitellen. Merkkejä lähestyvästä kuolemasta alkaa olla. Kerran olen nähnyt "kuoleman varjon" erään vanhan naisen kasvoilla. Se on vaikeasti selitettävä asia. Tiesin takuuvarmasti että monesta päivästä ei enää ole kyse.

Kuolema on kuitenkin täysin luonnollinen päätös jokaisen meidän elämälle, kuten syntymäkin on ollut. Jotenkin harmittaa ja suututtaa että siitä on tehty jokin kauhea salaperäinen melkein kuiskaten puhuttu asia. Pelottava ja hirveä. Se on irrotettu kokonaan luonnollisesta osastaan ihmisen ja jokaisen elollisen elämänkulkua.

Kuoleman kohtaaminen on aina yhtä suuri ja jotenkin juhlallinen tapahtuma. Ennenvanhaan vanhukset kuolivat tuvan sängyssä ja lapset juoksivat siinä seassa. Kaikki oli luonnollista. Totta kai suru ja kaipaus jää, ja se on merkki siitä että vainaja on ollut tärkeä ja rakas. Luopumisia ja eroja kuitenkin joudumme kokemaan, se kuuluu elämään. En oikein pidä tämän kaltaisista ketjuista joissa pinnan alta kuultaa juuri tuo sensaationhaku ja jopa (minun mielestäni) epäkunnioittava uteliaisuus.

Kuolevan käyttäytyminen voi muuttua. Levottomuus katoaa ja potilas on rauhallinen. Hankala löytää sanaa ehkä "seesteinen".

Kerran olen haistanut lähestyvän kuoleman. Vanhus kuolikin viiden päivän päästä.

Kirpeän hapan makea, vaikea kuvailla tuota hajua, mutta jokin tajunnassani kertoi, että se oli lähestyvän kuioleman haju.

Aina voi tulla yllätyksiäkin.

Tiedän ihmisen, jolle oli ennustettu, että päiviä tai max muutama viikko on jäljellä. Oli saattohoidossa ym.

Vaan niin vain eli useita kuukausia ja lopulta yli puoli vuotta. Oli kyllä erittäin sairas. Mutta samalla siihen nähden yllättävän hyväkuntoinen. Ja kiinni elämässä. Järjesteli asioitaan. Oli aktiivinen. Seurasi maailman menoa, tunsi joitakin ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita paremmin kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä voi arvioida. Nämä leffojen elinaikaennusteet on ihan höpöhöpöä. Toki jotain arvauksia voi heittää, onko viikkoja vai vuosia jäljellä. Mutta ovat siis aina arvauksia. Asiaan liittyy niin paljon muuttujia.

Kyllä näin on.

Itsekin hoitajana olen nähnyt niin monta kuolemaa, ja hoitanut terminaalivaiheessa olevaa, että kyllä niin on että vasta sitten loppumetreillä aikaa voi alkaa arvioida jonkinlaisella tarkkuudella, ei kuitenkaan täysin.

Kuolema on prosessi, varsinkin luonnollinen kuolema. Vaikeasti sairas tai vanhus vaipuu siihen hyvin usein vähitellen. Merkkejä lähestyvästä kuolemasta alkaa olla. Kerran olen nähnyt "kuoleman varjon" erään vanhan naisen kasvoilla. Se on vaikeasti selitettävä asia. Tiesin takuuvarmasti että monesta päivästä ei enää ole kyse.

Kuolema on kuitenkin täysin luonnollinen päätös jokaisen meidän elämälle, kuten syntymäkin on ollut. Jotenkin harmittaa ja suututtaa että siitä on tehty jokin kauhea salaperäinen melkein kuiskaten puhuttu asia. Pelottava ja hirveä. Se on irrotettu kokonaan luonnollisesta osastaan ihmisen ja jokaisen elollisen elämänkulkua.

Kuoleman kohtaaminen on aina yhtä suuri ja jotenkin juhlallinen tapahtuma. Ennenvanhaan vanhukset kuolivat tuvan sängyssä ja lapset juoksivat siinä seassa. Kaikki oli luonnollista. Totta kai suru ja kaipaus jää, ja se on merkki siitä että vainaja on ollut tärkeä ja rakas. Luopumisia ja eroja kuitenkin joudumme kokemaan, se kuuluu elämään. En oikein pidä tämän kaltaisista ketjuista joissa pinnan alta kuultaa juuri tuo sensaationhaku ja jopa (minun mielestäni) epäkunnioittava uteliaisuus.

Mutta eikös tästä nimenomaan saisi ja pitäisi keskustella, jotta kuolema voitaisiin yhä enemmän taas nähdä luonnollisena osana ihmisen elämänkulkua? Juuri ajattelu siitä, että kuolema on jonkinasteinen tabu, tekee siitä kaukaisemman ja näin ollen caikeamman asian hyväksyä.

Ihminen on luonnostaan utelias, eikä mielestäni asiasta keskusteleminen ole epäkunnioittavaa. Koska kuolema ei ole enää samalla tavalla länsä jokapäiväisessä elämässä niinkuin ennen vanhaan, miten muuten kuin keskustelemalla ihmiset voisivat saada siitä lisätietoa ja yhä suhtautua kuolemaan elämänkulun jatkumona? Luopuminen jostakin niin tärkeästä ja rakkaasta on toki myös aina vaikeaa, ja tämä tietenkin lisää uteliaisuutta.

Minun mielestäni ei ole sensaatiohakuisuutta keskustella aiheesta, vaan myös luonnollista ihmisen uteliaisuutta ja osaksi myöskin tarpeellista heille, joita tämä asia koskettaa.

Korostan sitä, että ei pitäisi heittäytyä ammattilaisten arvioiden varaan, vaan omaisena tutkia tilannetta ja arvioida elinaikaa ja mahdollisuuksia selviytyä jopa kotona. Käyttäkää se aika hyväksenne, joka teillä on!

Hälytyskellojen olisi soitava ajoissa. Olisi pohdittava voisiko omaisen tilannetta korjata heti pienin toimin. Jos hän muuttuu selvästi erilaiseksi, niin miksi? Lääkitys ei ehkä ole kohdallaan tai sitä korjataan, jos edes korjataan, potilaan kannalta myöhään? Ehkä lääkitys tai hoito on väärä?

Omaiset huomaavat sen mihin kiireiset hoitajat eivät kiinnitä huomiota! Vanhuksen henki on hauras. Hoitajien mielestä keuhkokuume tulee ja armahtaa, mutta omainen tietää, että oikealla hoidolla sitä keuhkokuumetta ei aina tulisi! Voisi jopa päästä takaisin kotiin, jos joku omainen olisi auttamassa! Milloin saa antibioottikuurin?

Yhteiskunta tietää, mikä on edullinen ratkaisu. Se on nopee kuolema ilman kalliita hoitoja ja sitä varten hoidon toteutuksen viivästäminen. Sillä saadaan aikaiseksi suurin säästö, joskin pieni osa potilaista jää pitkäksi aikaa laitoshoitoon! Tiedä minkä pelin palanen omaisesi on!

Jalkojen viileys kertoo lähestyvstä kuolemasta aika hyvin.

Minulla kolme läheistä lähestyvän kuoleman vaiheessa. Aiemmin kerrottuja oireita jokaisella heistä. Olen tiedottanut läheisille tilanteesta. Osa uskoo, osa ei. Kyllä tulee ’yllätyksenä’ heille, jotka kieltävät asian. Nyt kuitenkin vielä ehtisi järjestellä asioita. Viettää aikaa läheisten kanssa!

Emme ole ikuisia, mutta sielu jatkaa elämäänsä.