Lue keskustelun säännöt.
Olen masentunut, mutta en kuormita kavereitani ongelmillani.
22.01.2018 |
Kaverini eivät ole edes tietoisia diagnoosistani. Usein huomaan, että jotkut masentuneet kertovat kavereilleen elämänhalun loppumisesta ja itsetuhoisuudesta. Miten joku voi olla niin itsekäs, että selittää jollekkin läheiselle ystävälleen, että haluaa kuolla. Minä itse en koskaan voisi pudottaa toiselle sellaista painolastia. Toki ystävälle saa kertoa huolista, mutta pitää myös miettiä, että hän on ystävä eikä terapeutti.
Kommentit (10)
Hyvä juttu. Parempi että suhteet ystäviin ovat niin normaalit kuin mahdollista, auttaa sinuakin kun "kaikki" ei pyöri sen diagnoosin ympärillä vaan elämä voi myös rullata eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kannata.
Masennus näkyy kuitenkin.
Mun mielestä se on vähän kummallinen ajatusmaailma, että kaverisuhteissa pitäisi olla aina vaan happy-happy-joy-joy. Kyllä siihen kuuluu myös vastavuoroinen kuuntelu ja auttaminen. Paino sanalla "vastavuoroinen", tietenkin.
On kohtuutonta ryöpyttää pelkkiä omia ongelmiaan toisen niskaan, mutta kyllä kaverin on hyvä tietää, "missä mennään".
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä se on vähän kummallinen ajatusmaailma, että kaverisuhteissa pitäisi olla aina vaan happy-happy-joy-joy. Kyllä siihen kuuluu myös vastavuoroinen kuuntelu ja auttaminen. Paino sanalla "vastavuoroinen", tietenkin.
On kohtuutonta ryöpyttää pelkkiä omia ongelmiaan toisen niskaan, mutta kyllä kaverin on hyvä tietää, "missä mennään".
Eihän tää ollut aloituksen aihe, vaan olo, joka muille syntyy (oletuksena ap:n päässä), kun hän olisi rehellinen.
Kavereille voi mainita ongelmista. Heidänkin on hyvä tietää mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ystävät ovat asia erikseen. Ystäville pitää voida kertoa huolista, mutta ei kuitenkaan kuormittaa ystävää jatkuvalla huolien avautumisella. Täytyy olla muutakin kuin kokoajan negatiivista. Ystävät ovat silti myös sitä varten, että heiltä saa tukea, neuvoja ja apua tarvittaessa. EI ne muuten ole ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ymmärrän aloittajaa, hän ymmärtää, mitä hienotunteisuus on. Mutta jokainen kaipaisi jonkun, jolle tuokaan tieto ei ois liikaa, sitäpaitsi itsemurhan hautominen on aika yleistä, verrattuna sen toteuttamiseen, eikä se ole kenenkään muun vika, kuin pahan olon aiheuttajan, ei todellakaan kuulijan ja tukijan, ja osa ihmisistä kyllä tajuaa tämän.
t.kivikissaäiti alias kristallikissa
Minullakin on ystäviä jotka ovat tietoisia ongelmistani osittain koska olen niistä puhunut, mutta ei täysin. Johtuen siitä että en koe että olisimme niin läheisiä. Ehkä muutaman vuoden päästä. Mutta olen kyllä huomannut että ellei ole jo tiivis tai hyvä ystäväsuhde alkujaan, jossa on ollut niitä hyviäkin aikoja, niin erityisesti silloin ihmiset herkemmin kaikkoavat ympäriltä. Mutta sekin vaatii että joskus on ollut terve/terveempi ja minä olen ollut aina enemmän tai vähemmän sairais.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kertoa, huomaat äkkiä kuka on tarpeeksi kypsä ja kuka ei.
Minulla vaikeuksien ja väsymyksen kertominen vierannutti entisestään. Kaverit oikein hylkäsivät, hyvin ymmärrättömiä ja julmia. Kun kuraa tulee niskaan niin se hyvin äkkiä todistaa ketä ihmisiä kannattaa pitää elämässä. Epäsopivat karsiutuvat altayksikön.
Nyt on kevyempi olo kun ihmisiä karsiutui elämästä pois ja jotkut ihmisuhteet taas alkoi kukoistamaan ja asioiden kertomisella johti siihen että yhteys läheisiin vahvistui entisestään! Jotkut ovat helpottunempia kuin vihdoin en ole enää mysteeri.
Takapakki ja se että joudut kohtaa itseäsi, arvosi ja ympäristösi todellakin saattaa pistää elämän järjestykseen! Se fiilis on upea sen jälkeen!
Tämä pinnallinen kaveri joka on nöyryttänyt minua on just sellainen joka saa valtavasti tykkäyksiä ja on suosittu. Heti kun hänen pitäisi oikeasti kohdata ihmisiä niin hymy hyytyy, muuttuu äkäiseksi, ei suostu ymmärtää ja on provosoiva, huonokäytöksinen myös monet kyllä on huomannut. Hänestä tulee sairaanhoitaja.
Entinen ystäväni otti minuun etäisyyttä. Itse rupesin silloin seurustelemaan ja oletin että hän ei siitä tykännyt kun mun elämässä oli joku muu häntä tärkeämpi (on valitellut jo aiemmin muista sen ystävistä että ne jättää sen kun löytää miehen, taisi siis itse vetäytyä), ihmettelin sen käytöstä, vastasi lyhyesti viesteihini ja tiuski, suuttui jostain ihme asioista mulle ja otti kaiken itseensä, suuttui jos vietin viikonlopun mieheni kanssa enkä sen kanssa, eihän me ennenkään nähty kuin korkeintaan kerran kuussa, vaikka melkein päivittäin oltiin muuten yhteydessä. Myöhemmin syytti mua kun musta ei kuulunut viikkoon(!!), ei ottanut itsekään mitään yhteyttä. Myöhemmin sanoi että enkö nyt ymmärrä että se on masentunut, eli olisi pitänyt lukea sen ajatuksia. Kun oon itsekin ollut joskus masentunut (vuosia sitten, ei tunnettu sen kanssa silloin) niin mun olisi kuulemma pitänyt osata tunnistaa sen masennuksensa. Ehdotin näkemistä, että tulisin käymään sen luona jne,. vaan baariin lähteminen kelpasi. Olin jo pidempään vähän väsynyt sen valittamiseen ja muiden kritisoimiseen, kaikissa aina oli vika muttei siinä itsessä, lopulta kun oli haukkunut yhtä tyyppiä aika pahasti mielestäni ilman mitään syytä, niin sanoin mitä ajattelen ja siihenhän meni välit poikki, ei halunnut puhua ja selvittää asiat ja pyytää sen huonoa käytöstä anteeksi, en ollutkaan hänelle niin tärkeä ystävä kun oletin. Mitään palautetta siis ei suostunut ottaa vastaan, mun olisi pitänyt vaan tehdä sen kanssa kaikkea mitä se halusi ja kuunnella sen valituksia miten kaikki on huonosti ja miten muut ihmiset on niin ilkeitä sille, varmaan nyt haukkuu muakin samalla tavalla. Epäilen narsistiksi.
Sinun mielestä masentunut pitää hylätä? Olet itsekäs!