Lue keskustelun säännöt.
Hyviä vinkkejä kaipailen parisuhteeseen!
Pohdiskelua
13.01.2018 |
Avioliittoa takana pari vuotta, yksi alle 3-vuotias lapsi ja toinen tulossa. Elämä on hektistä, molemmat tekevät paljon töitä, tukiverkkoja ei ole, tämä hyvin klassinen kombo. Ongelmamme on se, ettemme enää kommunikoi keskenämme kuin riitojen merkeissä. Nukumme vuoroöin lapsen kanssa, yhdessä emme nuku oikeastaan koskaan. Ongelmana tämä: jos valitan väsymystä tai huonoa oloa, mies rupeaa tekemään syväanalyysiä elämästä ja siitä miten pitäisi olla kiitollinen kaikesta, mistään asioista ei pitäisi valittaa. Ymmärrän; ei siivoaminen helpotu, jos sanon, että huh:en jaksaisi mutta pakko vaan siivota. Kuulema ihmisen ei pitäisi sanoa ääneen ”en jaksaisi tehdä mitään”, koska silloin ihminen luo ajatuksen: ettei todella jaksa mitään.
Synnytän pian ja aion työskennellä myös äitiyslomalla pieniä pätkiä. Tästäkin minulle valitetaan: etten saisi olla niin itsekäs. Ja kuulema tässä vaiheessa minun pitäisi vaan levätä (lapsi on päiväkodissa). Ihan älytön ajatus! Raskaus on sujunut hyvin ja on mielestäni normaalia että iltaisin väsyttää jos herää joka aamu kuudelta tekemään töitä.
Rupeaa olemaan mitta täynnä sitä, että lähes joka päivä, ainoa keskustelun aihe on se, miten voisin voimaannuttaa itseäni ja nähdä elämän kauneuden!Lähtökohtaisesti olen tyytyväinen elämään, mutta hyvin stressaantunut. Stressiä ei vähennä se, että mies kyttää koko ajan reaktioitani asioihin. Yritän tehdä rentoutusharjoituksia ja rauhoittua, mutta siitäkin saan kommenttia että tuo ei riitä. Pitäisi tehdä kaikki kotiaskareet positiivisen energian kautta ja tuntea miten vapattavaa se on.
Hän lukee jatkuvasti elämäntaito-oppaita ja on sanonut suoraan, että ei halua keskustella mistään diipa daapa asioista, vaan asioista joissa mahdollisuus kehittää omaa henkistä kasvua.
Onko kenelläkään miestä joka on totaali hurahtanut joogaan, elämäntaito-oppaisiin jne jne? Että miten tässä pitäisi reagoida? Itseäni ärsyttää hänen läsnäolonsa niin paljon, etten edes haluaisi asua samassa asunnossa. Lapsen (ja kohta kahden) takia tässä on pakko kärvistellä. Eroamista mietin joka viikko, mutta en tiedä onko se hätiköityä tässä elämäntilanteessa.
Suurin ongelma on se, että hän yrittää (on yrittänyt koko suhteen ajan) muuttaa minua ihmisenä. Voimakas temperamenttini, mikä teki minusta alussa itsevarman ja villin, ei enää ole hyvä. Minun pitäisi olla rauhallinen ja hillitty. Mutta samaan aikaan avoin, spontaani elämälle ja lopettaa suorittaminen. Aluksi se, että olen pedantti ja ahkera: ei enää olekaan hyvä: pitäisi olla rento ja vähemmän suorittava. Tiedän, olen klassinen suorittajanainen, mutta voiko sellaista luonteenpiirrettä oikeasti muuttaa? Tai että missä määrin toista ihmistä edes voi yrittää muuttaa? Itse olen antanut hänen touhottaa kirjojensa kanssa, ikinä en ole yrittänyt rajoittaa häntä. Jos sanon hänelle ettei hänen kanssaan voi nykyään edes keskustella, on vastaus se, että näen maailman niin pienen putken läpi.
On raskasta asua ihmisen kanssa, joka koko ajan arvostelee. Myönnän, minun kanssani on varmasti välillä raskasta asua, kun en halua ottaa mitään kontaktia häneen: kun pelkään että hermostun hänen kommentteihin. Tai että loppuraskaus on tehnyt minusta väsyneemmän ja hormonien vaihtelut tekevät välillä minusta todella kiukkuisen. Onko tässä mitään järkeä? Joululomalla emme tehneet mitään yhdessä perheenä vaan olimme omien sukulaisten luona.
Jos jollain jotain vinkkejä niin olisin todella kiitollinen! ☺️
Kommentit (8)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi olette ehdoin tahdoin lähteneet pilaamaan parisuhdettanne nukkumalla vuoroöin noin ison lapsen kanssa?
Käsittämätöntä touhua. Minulla on neljä lasta, ja jokainen on muutaman kuukauden iästä lähtien nukkunut omassa huoneessa ja hienosti on mennyt.
Olen mies, ja hoidin kyllä vähintäänkin oman osani yöheräilyistä, -syötöistä ja vaipanvaihdoista - siitäkin huolimatta, että vaimo oli lasten kanssa kotona ja itse heräsin joka aamu viimeistään kuudelta ja tein sitten useimmiten 10-15 tunnin työpäiviä.
Jep, minäkään en ymmärrä, miksi ihmeessä täytyy pitää se lapsi/lapset 10-vuotiaiksi asti vieressä nukkumassa ja vieraannuttaa vanhemmat toisistaan täysin?
Toi on vähän ku mies ois tullut uskoon. Joskus täytyy vain todeta että ei sovita yhteen. Liika erilaisuus tekee elämästä kauhean raskaan.
Ja parisuhde ensinnäkin laitetaan etusijalle eikä mikään lapsen kanssa nukkuminen. Seksiä ja kahdenkeskistä aikaa järjestetään vaikka rahalla ja lapsen kustannuksella. Se on se mihin pitää panostaa. Mutta aina sekään ei riitä jos olette liian erilaisia.
Minä oon eronnut kun lapset olivat 5-13 v ja on ollut oikea päätös. Hoidimme suhdettamme kaikin mahdollisin tavoin ja kävimme pariterapiassa. Kaikki tehtiin. Mutta liian eri tavalla ajattelevien ihmisten arki on pelkkää vääntöä ja niin kuluttavaa, ettei se loputtomiin kannata. Varsinkin kun nykyään elän riittävän samanlaisen miehen kanssa, oikein ihmettelen miten me exän kanssa oltiinkin se parikymmentä vuotta yhdessä kun se oli niin haastavaa. Tahto auttoi ja kantoi kyllä pitkälle.
On teillä mahdollisuus mutta teidän täytyy oppia molempien antaa toistenne olla sellaisia kuin olette. Ammattiapua suosittelen aina. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Kiitos hyvistä kommenteista! Olen samaa mieltä, on ollut virhe nukkua lapsen kanssa, laitoimme hänet omaan sänkyyn n.4kk iässä, sitten omaan huoneeseen puolivuotiaana ja se toimi. Jostain syystä 2-vuotiaana lapsi ei enää halunnut nukkua yksin omassa huoneessa ja joko häntä nukutetaan monta tuntia illassa 22-23 asti ja sitten nukahtaa, tai sitten menee sinne kaveriksi nukkumaan, jolloin lapsi saattaa nukahtaa jo ennen kymmentä.
Hyvä pointti tuo ”tullut uskoon”, siltä se meinaa välillä tuntuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos susta tuntuu, että et kelpaa sellaisena kuin olet, ja mies vieläpä yrittää muuttaa sua, ottaisin sen heti puheeksi, että sen on loputtava. Miehen on arvostettava sua sellaisena kuin olet, erilaisena kuin hän. Hän voi harrastaa henkistä kasvua ihan keskenään niin paljon kuin haluaa, mutta ei voi pakottaa sua siihen.
Toinen asia: toteutuuko teillä tasa-arvo? Tekeekö mies yhtä paljon kotitöitä? On helppo vain vierestä katsella kun toinen stressaa, ja vieläpä nalkuttaa henkisyydestä, jos ei tajua, millainen savotta on lapsiperheen kotityöt kokonaisuudessaan. Harvemmin ne tasan menee, onnittelut niille joilla menee :)
Jos (palkka)työn tekeminen on sun juttu, niin sitten teet, etkä välitä, mitä muut sanoo.
Keitä kivikovaa tönkköpuuroa aamuksi (lapselle eri annos) ja kun mies valittaa ettei puuroa pysty syömään niin sano ettei noin voi sanoa koska Afrikassa lapset näkevät nälkää. Että syö vaan puurosi reippaasti, moni nälkäinen lapsi Afrikassa söisi tämän oitis nälissään.
Sitten vaan toistot. Jotain kettumaista vähemmän mukavaa ja sitten vetoat ettei voi sanoa/kieltäytyä koska niin moni muu hänen sijastaan olisi kiitollinen.
Pari viikkoa ruokalistalla pelkkää nyhtökauraa, tofua ja palsternakkaa, ituja ha muuta kasvisruokaa. Pirkka-Sirkkoja.
Ja osta miehelle kaappiin liian pienet alushousut tai sukat, t-paita ja kun mies valittaa ettei mahdu päälle niin ei noin voi sanoa, kaikilla ei ole varaa ostaa vaatteita ja moni muu olisi mielissään uusista vaatteista.
Kylppärin tuotteet voit vaihtaa äklöorvokkihaisutuotteisiin ja kun mies valittaa ettei voi käyttää haisutuotteita niin niistä oli hyvä tarjous ja ei voi valittaa kun kaikilla maailman ihmisillä ei ole edes puhdasta vettä.
Ja sitten vaan viittaat kirjallisuuteen tai nettilinkkeihin tehotuotannosta, nälänhädästä, veden riittävyydestä maapallolla, liikakulutuksesta, minimalismista jne.
Eiköhän ala esimerkit avautumaan jo parissa viikossa.
Miksi olette ehdoin tahdoin lähteneet pilaamaan parisuhdettanne nukkumalla vuoroöin noin ison lapsen kanssa?
Käsittämätöntä touhua. Minulla on neljä lasta, ja jokainen on muutaman kuukauden iästä lähtien nukkunut omassa huoneessa ja hienosti on mennyt.
Olen mies, ja hoidin kyllä vähintäänkin oman osani yöheräilyistä, -syötöistä ja vaipanvaihdoista - siitäkin huolimatta, että vaimo oli lasten kanssa kotona ja itse heräsin joka aamu viimeistään kuudelta ja tein sitten useimmiten 10-15 tunnin työpäiviä.