Eronneet vanhemmat ja erolapset! Apua!

Et voi kieltää lapselta isää.

Etkö oikeasti pysty suhtautumaan lapsesi suruun ja ikävään lapsen suruna ja ikävänä? Ei sinun tarvitse lapsen isästä puhua halutessasi sanaakaan. Voit puhua surusta ja ikävästä yleensä. Sehän on hyvä asia, että lapsi puhuu avoimesti tunteistaan, kannustaisin häntä siihen ilman muuta jatkossakin. Ota tunteet vastaan sellaisina kuin ne tulee. Pura omat tuntosi jollekin muulle. Ystäville tai terapeutille esimerkiksi.

Olen pyrkinyt pääsemään katkeruudesta yli. Suosittelen sinullekin, helpottaa kummasti elämää. 

 

Kyllä sinun pitää suojata lastasi omilta tunteiltasi isää kohtaan ja kantaa isää mukana mahdollisemman neutraalisti

Etkö voisi järjestää tapaamisia lapselle ja isälle? Lastenvalvojalta saat apua, tapaamiset saa myös valvottuina, jos isän kyky hoitaa lasta ei ole luotettava.

Ole rehellinen lapselle, kerro että teillä on ollut yhdessä vaikeaa ja sinun on vieläkin käsittelemättömiä asioita omien tunteidesi osalta, viha ei ole hyväksi, antamalla anteeksi pystyt pääsemään itse elämässä eteenpäin, silti se ei tarkoita että sinua olisi menneisyydessä kohdeltu hyvin. Asiat pitää oppia hyväksymään, terapiasta voisit hyötyä.

Kerro lapselle niistä asioista mitkä idässä on hyvää, lapsi näkee näitä piirteitä myös itsessään.

Älä hauku lasta "olet kuin isäsi kun olet noin tuhma".

Jos minulle lapsena olisi kerrottu koko totuus isästäni heti, olisin säästynyt järkyttäviltä muilta seuraamuksilta sitten myöhemmin teini-iässä...älä valehtele lapselle, jos lapsen isä on täysi m****u...mutta älä suoraan haukukaan, jos äijä ei ole oikeasti vaaraksi kenellekään. Minun isäni oli rikollinen (nyt jo kuollut) ... ja se olisi ansainnut jopa ne haukut. Se oli vaarallinen omille lapsilleenkin. Teini-iässä sain kuulla jokaisen pienen yksityiskohdan -> heitin äijän mäkeen elämästäni lopullisesti. Myöhemmin isäni teki (luuli tehneensä) minut perinnöttömäksi ja kielsi minun olevan edes hänen tyttärensä. Se passas paremmin kuin hyvin :D Sellaista paskaa jäänyt kaipaamaan kukaan.

Älä mieti suhdetta lapsen isään vaan suhdetta lapsen kokemukseen. Lapsi saa surra ja lapsella voi olla paha mieli, ota kantaa siihen tunteeseen, älä tunteen kohteeseen.

Ihan ohiksena vaan, kuinkahan moni mies edes tulee ajatelleeksi tätä? Meillä ainakin eksä puhuu minusta pahaa minkä kerkiää. Tosi raskasta lapsille, onneksi eivät tapaa isää kovin usein.

Vierailija kirjoitti:

Ihan ohiksena vaan, kuinkahan moni mies edes tulee ajatelleeksi tätä? Meillä ainakin eksä puhuu minusta pahaa minkä kerkiää. Tosi raskasta lapsille, onneksi eivät tapaa isää kovin usein.

Ihan ohiksena vaan, kuinkahan moni nainen edes tulee ajatelleeksi tätä ap lisäksi? Tavattoman usein kuulee äidin puhuvan isästä pahaa. Tosi raskasta lapsille elää tälläisessä ilmapiirissä.

Siis lapset näkevät isäänsä. Ja sieltä tullessaan kertovat esim. "Iskä osti meille uuden sitä ja tätä ja tota!" Minä vastaan tekohymy naamalla "ai ku kiva, hyvä kun oli kivaa." Vaikka kyllä ne näkevät naamastani että teeskentelen. En ole katkera. Mitään suurempaa draamaa ei lasten isän kanssa ollut. Jos ei nyt väkisin makaamista lasketa. Muuten ok "kiva" ja normaali. Ja tykkään että on lasten kanssa. Oksettaa vaan kaikki koko ihmisessä. Naama, puhetyyli, siis inhoan häntä, en vihaa. Se vain kuvottaa mua, enkä iki maailmassa kääntäisi lapsia häntä vastaan tai haukkuisi. Mietin vain onko kiinnostuksen esittäminen ja muu haitallista?

Minkä ikäisiä lapsia?

Voipi olla että lapset näkevätkin sinusta että et ole aidosti kiinnostunut, aikuisena sitten myös vaan esittävät, tai jos kerrot ettei kiinnosta niin sitten saattaa lapsi sulkeutua, kun kukaan halua kuunnella, tosin ehkä lapsille olisi hyvä näyttää mitä itse tuntee ja kertoa että kaikki ihmiset tuntevat erilailla