Onko totuuden kertominen kunnianloukkaus
Kommentit (16)
Kyllä se voi olla. Esimerkiksi yksityisen tiedon levittäminen henkilön mielenterveysongelmista tms., vaikka se olisi totta, voi hyvinkin täyttää kunnianloukkauksen kriteerit.
Ei ole, jos pystyt todistamaan että kyseessä on totuus. Todistamisen taakka on sinulla, joka asian lausut ääneen. Eli voit sanoa toista ylipainoiseksi, jos hän todella on sitä, mutta et läskiksi, koska ei ole mitään määritelmää kuka/mikä on läski ja sen voi kokea loukkaavaksi.
Jos yrittää tahallisesti vahingoittaa toisen asemaa esim. työelämässä kertomalla asioita, vaikka ne olisivatkin totta, mutta eivät työnantajalle kuulu niin kyllä se kunnianloukkauksesta menee.
Jos yritänkin varoittaa työnantajaa, että työntekijä ei ole kertonut kaikkea totuutta
Miksi sinun pitää levittää totuuksia? Haluatko levittä ikäviä vai mukavia totuuksia. Veikkaisin niitä ensimmäisiä.
On myös sellainen kuin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Eli nämä jutut menisi myös sen alle.
Miten olet totuutesi hankkinut? Laittomasti?
Mielestäni totuus ja sen kertominen on suoraa ja reilua puhetta. Jos kuulija pahoittaa siitä mielensä ja loukkaantuu, hän antaa itselleen siihen luvan. Totuuden kertoja vain toteaa tosiasiat. "Ei saa ampua viestintuojaa".
Mikäli kuulija on myöntänyt tosiasiat itselleen, hän hyväksyy suoran puheen ja on rehellinen itselleen. Hän asennoituu rakentavaan palautteeseen asiallisesti ja yrittää muuttaa tilannetta parhain päin. Hän ottaa opikseen tilanteesta. Tulevaisuudessa hän myös haluaa muuttaa toimitatapojaan, ettei tällaisia tilanteita enää syntyisi.
Vastuu siirtyy kuulijalle.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi olla. Esimerkiksi yksityisen tiedon levittäminen henkilön mielenterveysongelmista tms., vaikka se olisi totta, voi hyvinkin täyttää kunnianloukkauksen kriteerit.
Sehän on vain sairaus. Kyllähän ihmisten syöpäkuolemistakin juorutaan. Mitä eroa?
En usko että kukaan täysjärkinen tuomari ainakaan lähtee nostamaan kunnianloukkaus-syytettä, jos on faktasta kyse.
Toiset totuudet on kielletty laissa.
En ymmärtänyt kysymystä. Kerrotaanko tässä toisten yksityisasioita totuutena ja juorutaan ympäri kyliä, vai sanotaanko kaverille totuuksia päin naamaa? Nämä ovat kaksi eri asiaa ja niillä on täysin eri merkitykset.
Vierailija kirjoitti:
En usko että kukaan täysjärkinen tuomari ainakaan lähtee nostamaan kunnianloukkaus-syytettä, jos on faktasta kyse.
Tuomarit eivät nosta syytteitä koskaan. Ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen kieltää laki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi olla. Esimerkiksi yksityisen tiedon levittäminen henkilön mielenterveysongelmista tms., vaikka se olisi totta, voi hyvinkin täyttää kunnianloukkauksen kriteerit.
Sehän on vain sairaus. Kyllähän ihmisten syöpäkuolemistakin juorutaan. Mitä eroa?
Etkö tosiaan näe mitään eroa sillä, että juoruilet elävän ihmisen mt-ongelmista tai toisen ihmisen syöpään kuolemisesta?
Entäs keksitty juoru?? :D Mitä jos mä keksin susta juorun, onko sitte hauskaa? :D Ei luoja.. Onko tää minkä ikäisten palsta?
Riippuu. Pitää tarkastella asiaa lain näkökulmasta, eli jotkut totuudet ovat totuuksia ja toiset ovat kunnianloukkauksia.