Lue keskustelun säännöt.
Asuin pitkään yksin, nyt on vaikea asua miehen kanssa
06.01.2018 |
Asuin lähes kymmenen vuotta yksin. Deittailin ja kaksi suhdetta eteni vähän pidemmällekin. Sirten tapasin nykyisen mieheni ja päätimme muuttaa yhteen. Aluksi se oli mukavaa, mutta nyt kaipaan omaa aikaa ja rauhaa.
Joskus pienetkin asiat miehessä ärsyttävät tai en vain jaksa kenenkään seuraa. Rakastan häntä kyllä, mutta haluaisin enemmän omaa aikaa kotona.
Lapsia meillä ei ole eikä tule. Omia harrastuksia minulla ei ole, sillä teen erittäin pitkiä työpäiviä. Haluaisin vain viikonloppuisin töllöttää hömppää telkkarista ja löhötä sohvalla. Mies haluaa jutella ja kertoa päivän tapahtumistaan jne. Joskus en vain jaksa sitä. En vain saa sanottua mitään asiasta, kun en haluaisi loukata toisen tunteita.
Kommentit (8)
Juuri tämän takia en koskaan deittaile pitkään sinkkuna olleita naisia. Pitkäaikainen yksinolo muuttaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro hänelle introverteistä ja ekstroverteistä.
No kyllä tuosta nyt pitää puhua. Mä luulen, että mies kyllä ymmärtää, kun kerrot, että on hieman vaikeuksia sopeutua. Mieluummin hän on tietoinen asiasta kuin epätietoinen ja alkaa ajatella enemmänkin olevan vialla. Itse kyllä yrittäisin hankkia sitä omaa aikaa muulla tavoin kun vain telkkaria katsomalla. Sitten kotiin tullessa on oikeasti mukava antaa sitä huomiota toiselle ja vaihtaa päivän kuulumisia. Sen sijaan, että jatkat tuppisuuna kotona telkun katselua, niin keksi joku uusi harrastus, josta saat samantyylisen oman hetken, mutta kotona voit sitten huomioida miehenkin. Ihan vaikka kävely ulkona tai uiminen. Niissä saa olla täysin omissa ajatuksissaan. Ja varmasti se mies myös antaa kotona sulle hiljaisia hetkiä, jos kuitenkin myös huomioit häntä, etkä täysin zombeile telkkarin kanssa koko iltaa.
Siksi "kissanaiset" ovat yleinen vitsi deittailevien miesten keskuudessa. Eikä "vanhat pojatkaan" varmaan mitään unelmasulhoja naisten parissa ole.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tuosta nyt pitää puhua. Mä luulen, että mies kyllä ymmärtää, kun kerrot, että on hieman vaikeuksia sopeutua. Mieluummin hän on tietoinen asiasta kuin epätietoinen ja alkaa ajatella enemmänkin olevan vialla. Itse kyllä yrittäisin hankkia sitä omaa aikaa muulla tavoin kun vain telkkaria katsomalla. Sitten kotiin tullessa on oikeasti mukava antaa sitä huomiota toiselle ja vaihtaa päivän kuulumisia. Sen sijaan, että jatkat tuppisuuna kotona telkun katselua, niin keksi joku uusi harrastus, josta saat samantyylisen oman hetken, mutta kotona voit sitten huomioida miehenkin. Ihan vaikka kävely ulkona tai uiminen. Niissä saa olla täysin omissa ajatuksissaan. Ja varmasti se mies myös antaa kotona sulle hiljaisia hetkiä, jos kuitenkin myös huomioit häntä, etkä täysin zombeile telkkarin kanssa koko iltaa.
En ole ap mutta mulle ainakaan joku kävely ulkona tai mikään kodin ulkopuolinen harrastus ei ole kunnollista omaa aikaa vaan kaipaan nimenomaan sitä että saan olla yksin kotona. Onneksi minä ja mies ollaan kyllä aika samanlaisia, suurin osa ajasta vaan dataillaan hiljaa omilla koneilla ja muutaman kerran päivässä vaihdetaan muutama lause (ja aina silloin tällöin jutellaan enemmänkin mutta se ei ole jokapäiväinen juttu).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin yli 10 vuotta sinkkuna. Ja piintyneempää introverttia tuskin on. Jos olisin tuntenut kuin aloittaja, en olisi ikinä uskaltanut edes muuttaa yhteen. Tiesin kuitenkin, että en halua olla ilman tätä miestä. Se tieto auttoi sopeutumaan, vaikka oli vaikeaa hyväksyä vapauden menetys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä tuosta nyt pitää puhua. Mä luulen, että mies kyllä ymmärtää, kun kerrot, että on hieman vaikeuksia sopeutua. Mieluummin hän on tietoinen asiasta kuin epätietoinen ja alkaa ajatella enemmänkin olevan vialla. Itse kyllä yrittäisin hankkia sitä omaa aikaa muulla tavoin kun vain telkkaria katsomalla. Sitten kotiin tullessa on oikeasti mukava antaa sitä huomiota toiselle ja vaihtaa päivän kuulumisia. Sen sijaan, että jatkat tuppisuuna kotona telkun katselua, niin keksi joku uusi harrastus, josta saat samantyylisen oman hetken, mutta kotona voit sitten huomioida miehenkin. Ihan vaikka kävely ulkona tai uiminen. Niissä saa olla täysin omissa ajatuksissaan. Ja varmasti se mies myös antaa kotona sulle hiljaisia hetkiä, jos kuitenkin myös huomioit häntä, etkä täysin zombeile telkkarin kanssa koko iltaa.
En ole ap mutta mulle ainakaan joku kävely ulkona tai mikään kodin ulkopuolinen harrastus ei ole kunnollista omaa aikaa vaan kaipaan nimenomaan sitä että saan olla yksin kotona. Onneksi minä ja mies ollaan kyllä aika samanlaisia, suurin osa ajasta vaan dataillaan hiljaa omilla koneilla ja muutaman kerran päivässä vaihdetaan muutama lause (ja aina silloin tällöin jutellaan enemmänkin mutta se ei ole jokapäiväinen juttu).
Eli ap ja mies hankkikoon tarpeeksi ison kämpän, jossa on molemmille omat kolot, jonne toisella ei ole mitään asiaa. :) No joo, kyse taitaa olla sitten introverttiydestä, eikä pelkästään siitä, että on tottunut yksin asumiseen.
On se vähän liian seurallista.