Tunteeko joku henkilökohtaisesti aktiivimallia kannattavia ns. tavallisia ihmisiä?
Tavallinen tarkoittaa tässä muita kuin ammattipoliitikkoja.
Tuli vain mieleen, kun tapasin kokoomusmielisiä tuttaviani eilen, enkä olisi kehdannut ottaa puolueensa noloa käytöstä edes esille, mutta he meuhkasivat mallin tyhmyydestä melkein koko illan. Eivät siis ole työttömiä ja tietääkseni ovat tähän asti lähes aina äänestäneet Kokoomusta.
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
Tunnen montakin tuttavapiirissäni. Melkein jokainen.
Mielenkiintoista. Miksi he luulevat tuosta mallista jotain hyötyä olevan? Vai eivätkö ole vain perehtyneet siihen?
Mikä heidän työmarkkina-asema on. Nuo minun kokoomustuttavani ovat yrittäjä ja akateemisesti koulutettu palkansaaja (hyvätuloinen, vaikka on humanisti).
No minä esimerkiksi, ne työkaverit joiden kanssa olen asiasta keskustellut ja Facebookin feedin perusteella myös osa kavereista, sukulaisista ja tuttavista.
Kannatan itse, samoin mieheni ja ystäväni. Olemme akateemisia ja työssäkäyviä ja yleensä äänestäneet aina jotain muuta kuin kokoomusta.
Minun maahanmuuttajamieheni kannattaa! :D Oikeesti, seurannut 10 vuotta vierestä ulkom.ystäviään ja tuttujaan jotka ovat sosiaalipummeja olleet koko ikänsä ja silti valittavat jatkuvasti että pitäis saada lisää rahaa ja miksi valtio ei maksa heidän ja perheensä harrastuksia ja matkoja yms. eivätkä he silti osaa suomea sen vertaa että osaisivat ilman tulkkia asioida Kelassa.
Mieheni on käynyt kaikki mahd. suomen kielen kurssit Suomeen muutettuaan, hankkinut amm. koulutuksen, vuosia ilmaisia työharjoitteluita ja vihdoin työllistyi v. 2016. Halveksii kaikkia työtävieroksuvia.
Olen yrittäjä ja kannatan. Olen tavannut niin paljon työttömiä, jotka eivät halua tulla töihin, koska heillä on niin paljon parempaa tekemistä vapaa-ajalla (jumpat, kuntosali, lasten kuljettaminen päiväkotiin jne.) Ihmisten on aika tajuta, että tarkoitus on työllistyä, eikä elää tuilla. Työkyvyttömät voivat hakea eläkettä. Olen myös ihmetellyt miten vähän yritykseen tulee avoimia työhakemuksia.
Tunnen.
Luuletteko te että ne työtävieroksuvat saadaan työelämään tällä? Joko tyytyvät 30 e alempaan korvaukseen tai siirtyvät toiselle luukulle (tt-tuki). Tämä malli rankaisee niitä jotka ahkerasta työnhausta huolimatta eivät työllisty, ja se on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittäjä ja kannatan. Olen tavannut niin paljon työttömiä, jotka eivät halua tulla töihin, koska heillä on niin paljon parempaa tekemistä vapaa-ajalla (jumpat, kuntosali, lasten kuljettaminen päiväkotiin jne.) Ihmisten on aika tajuta, että tarkoitus on työllistyä, eikä elää tuilla. Työkyvyttömät voivat hakea eläkettä. Olen myös ihmetellyt miten vähän yritykseen tulee avoimia työhakemuksia.
Outo yritys sinulla sitten on. Millaista työntekijää olet kaivannut ja mihin päin maata? Kuinka uskot aktiivimallin auttavan tilannettasi? Jos työttömät ovat työhaluttomia, miksi haluat heitä firmaasi lorvimaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen yrittäjä ja kannatan. Olen tavannut niin paljon työttömiä, jotka eivät halua tulla töihin, koska heillä on niin paljon parempaa tekemistä vapaa-ajalla (jumpat, kuntosali, lasten kuljettaminen päiväkotiin jne.) Ihmisten on aika tajuta, että tarkoitus on työllistyä, eikä elää tuilla. Työkyvyttömät voivat hakea eläkettä. Olen myös ihmetellyt miten vähän yritykseen tulee avoimia työhakemuksia.
Niin, itse olen tavannut myös työttömiä, jotka voisivat työllistyä omalle alalleen, omalla paikkakunnallaan vaikka heti, mutta eivät viitsi kun erotus siihen mitä saa työtä tekemällä ja toisaalta kotona makoilemalla ei ole heistä riittävän korkea. Yhteiskunta on mätä, jos työntekoa ei ajatella ensisijaisena elatustapana.

He saavat varmaan ansiosidonnaista. Eikö älykäs hallitus olisi rehellisesti ja reippaasti leikannut ansiosidonnaista tukea, eikä tehnyt tuollaista ihmisten älyä halveksivaa, kalliiksi tulevaa rahansiirtolakia pupukoulutusfirmoille ja varmistanut samalla toimeentulotukimenojen kasvun.

Meinaat, että ansiosidonnaisella ollaan viisikin vuotta putkeen? Ansiosidonnainen sitäpaitsi on vakuutusluontoinen asia, jossa maksetaan kassaan rahaa siltä varalta, että joutuu työttömäksi. Meinaatko, että leikataan niiltäkin, joiden talo palaa vakuutuskorvauksia?