Mielipiteitä työnhausta?
Tuntemani henkilö on ollut kotiäitinä ja kotirouvana 15 vuotta. Lapset ovat jo koululaisia. Hänellä on koulutus alalta, jolla on työvoimapulaa. Hänen viimeisin työkokemuksensa on 15 vuoden takaa. Hän on melkein 50 vuotias. Rohkaisenko häntä hakemaan alansa töitä vaiko hankkimaan lisäkoulutusta? Alan vaihtaminen ei ole ehkä tarpeen, koska muilla aloilla on enemmän työttömyyttä?
Hän sanoo, että osaisi vanhan työnsä edelleen siinä missä työelämässä ikänsä sinnitelleet ja siksi mielestään ansioituneemmat. Hänen ongelmana on ollut yleensä se, että työelämä ei ole tarjonnut riittävästi haastetta. Hän pitää entisestä työstään, mutta on saanut tehdä myös paljon muuta mielenkiintoista, kun on ollut poissa palkkatöistä. Hän kertoo harkitsevansa koulutustaan vastaavaan työhön paluuta, koska ehtisi tekemään sitä vielä kauan, mutta ei ehkä ehtisi kyllästymään ennen eläkevuosiaan aivan tyystin. Hän ei kuitenkaan tahtoisi tulla aliarvioiduksi vain siksi, että on tehnyt muuta viimeiset 15 vuotta. Hänen mielestään henkilökohtaiset kyvyt ja sopivuus ko työhön ovat tärkeämpiä kuin pitkä tai tuore työkokemus.
Kommentit (11)
Miksi hän kaipaa takaisin työelämään?
Niin voi, jos aikaa on molemmille, mutta hän tahtoisi mieluiten osa-aikaisen työn jos opiskelisi samalla. Työn aloitus toisi automaattisesti perehdytyskoulutusta. Osa-aikaiseksi taas ei pääse helposti, kun on työvoimapulaa. Työnantaja arvostaisi enemmän jo olemassa olevan koulutuksen käyttöön ottamista?
ap
Kuntouttavaan työtoimintaan ilman palkkaa. Niinhän neuvotaan 30v työssä ollutta joka on ollut vuoden työtön.
Asetut siihen peilin eteen ja sanot "tuntemallesi henkilölle" että hakee vain reilusti alansa töitä, ja kääntää vielä kotiäitiytensä eduksi eikä yritä sitä peitellä.
Sittenpä se selviää tarvitaanko koulutusta. Työnantajalle voi myös ihan reilusti ehdottaa aluksi osa-aikaisuutta.
Hän on siis vanha opiskelukaverini, joten tunnen hänet ja alan hyvin. Hän kertoi, että nyt olisi aikaa palata töihin / tekemään jotain muuta ilman, että yksityiselämä siitä kärsisi. Hän kaipaa työelämää sen sisällön vuoksi, mutta koska luvassa ei olisi korkeaa palkkaa, niin hän ei tahtoisi antaa työlle liikaa omaa aikaansa. 8 tuntia päivässä olisi maksimi. Hänellä on kultalusikka suussaan, mutta silti hän olisi ahkera työntekijä.
ap
Mikä on ala, jolla on 15 vuodessa tahatunut niin vähän muutoksia, että työtä voi tältä istumalta tehdä yhtä hyvin kun ne, jotka pvat olleet töissä tämän 15 vuotta?
Käsityöammatti. Tuttavani on seurannut alan tutkimusta ja kirjallisuutta, mutta kun on kerran luonut hyvän pohjan ei se katoa.
ap
Vierailija kirjoitti:
... Hän ei kuitenkaan tahtoisi tulla aliarvioiduksi vain siksi, että on tehnyt muuta viimeiset 15 vuotta. Hänen mielestään henkilökohtaiset kyvyt ja sopivuus ko työhön ovat tärkeämpiä kuin pitkä tai tuore työkokemus.
Hän on aivan pihalla. Minunkin mielestäni ammattitaito on kyllä aivan muuta kuin "tuore työkokemus", mutta työnantajat ajattelevat toisin. Ilman tuoretta työkokemusta ei saa töitä - aivan sama kuinka pätevä on.
Joten tuttavallasi ei ole liiemmin valinnanvaraa, hän pohtii parhaillaan vääriä (mahdottomia) vaihtoehtoja. Hänen pitäisi vain yrittää keksiä miten ihmeessä hän saisi jonkun työnantajan palkkaamaan hänet vaikka hän on ollut 15 vuotta poissa töistä. Mahdollisuudet ovat pienet. Yhtä hyvin voisi yrittää keksiä miten voisi voittaa lotossa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ala, jolla on 15 vuodessa tahatunut niin vähän muutoksia, että työtä voi tältä istumalta tehdä yhtä hyvin kun ne, jotka pvat olleet töissä tämän 15 vuotta?
Lääkäri, opettaja, lakimies, poliitikko.
Tai no, he eivät kyllä melkein koskaan tee töitään hyvin, vaikka olisi kuinka paljon tuoretta työkokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ala, jolla on 15 vuodessa tahatunut niin vähän muutoksia, että työtä voi tältä istumalta tehdä yhtä hyvin kun ne, jotka pvat olleet töissä tämän 15 vuotta?
Lääkäri, opettaja, lakimies, poliitikko.
Tai no, he eivät kyllä melkein koskaan tee töitään hyvin, vaikka olisi kuinka paljon tuoretta työkokemusta.
Ei, ei, ei, ehkä. Aivan oikeasti, millä alalla ei olisi tapahtunut muutoksia 15 vuoteen ja lisäksi vielä työvoimapula?
En ny heti näe, miksi tämän pitäisi olla joko/tai -kysymys. Voi hakea töitä JA päivittää koulutusta.