Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tytär pyysi uskovaista ystäväänsä balettiharrastukseen

Vierailija
31.12.2017 |

Oma lapseni (8v) haikailee baletin aloittamista, mikä olisi mahdollista syksyllä (koska tähän aikaan vuodesta ei ilmeisesti oteta ilmoittautumisia vastaan). Olemmekin jo puolittain hänelle luvanneet, että tämä toteuttaa:)

Lapsen yksi parhaista ystävistä on saman ikäinen tyttö, joka on vanhoillislestadiolainen. Sen verran, mitä heidtä tiedän, monet mieltävät ns. maailmallisen musiikin, tv:n ja tanssin synniksi tai epäsuotuisaksi asiaksi.

Oma lapseni on nyt puhunut ystävälleen juurta jaksaen tästä balettiharrastuksen aloittamisesta, vaikka siihen onkin vielä aikaa. On ilmeisesti niin tohkeissaan. Mutta tytär oli (tietämättömyyttään) myös pyytänyt tätä ystäväänsä kanssaan ko. harrastukseen. Hieman varauksella mietin, loukkaantuvatko tuon toisen perheen vanhemmat tai ottavatko yhteyttä. Emme heitä hirveän hyvin kuitenkaan tunne, ja ehkä tuollainenkin voisi jonkun silmään vaikuttaa siltä ettei me kunnioiteta heidän uskoa tai että yritämme muuten vain tuputtaa jotain, mikä vanhoillislestadiolaisille ole ok.

Tytön äiti sitten ottikin yhteyttä, mutta hyvässä hengessä. Kertoi lasten puhuneen balettiasiasta ja oman tyttönsä olevan asiasta hyvinkin innoissaan. Kertoi, että tavallisesti uskovaiset eivät tanssia harrasta, mutta että tietää joidenkin muiden käyneen pienenä esim. baletissa, jonka on itse nähnyt melko harmittamana vielä tuossa vaiheessa. Tytön äitiä tuntui kuitenkin kovasti huolestuttavan, mitä toiset (uskovaiset) sanovat. Aikoivat kuitenkin miettiä asiaa, lapsen ilon vuoksi.

Ihmeissäni nyt toteankin, että tällainen ei edes tullut mieleen. Että muut yhteisön jäsenet voisivat suhtautua tähän jotenkin muuten kuin positiivisesti. Kysynkin, että mitä tällaisesta sitten voisi seurata käytännön tasolla vai onko minun ymmärrettävä asia niin, että äiti miettii lähinnä oman perheen leimautumista tms yhteisön sisällä? Äiti tuntui siis aidosti olevan huolissaan toisten mielipiteistä, mutta en kehdannut kysellä asiasta konkreettisemmin kun emme tosiaan kovinkaan hyvin toisiamme tunne.

Osaisiko joku vastata? Olisi helpompi puhua asiasta omallekin lapselle, kun ymmärtäisi asiaa edes vähän paremmin.

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huomenta! Taisi eilen tipahtaa. Nostelen, koska oikeasti kaipaisin vastauksia.

Ap

Vierailija
2/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lestat ei voi harrastaa "syntisiä" harrastuksia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voiko vielä 8-vuotiaana (syksyllä 3. luokkalaisiako?) aloittaa baletin? Ainakin oman lapsen harrastusta seuranneena olen huomannut että myöhemmin aloittavat alkavat harrastaa yleensä jazz-tanssia, show-tanssia tms, se ei varmaan ainakaan ole soveliasta noissa piireissä? Klassinen baletti aloitetaan meilläpäin jo 4-5-vuotiaana!

Vierailija
4/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lestadiolaisille kaikki on syntiä.

Vierailija
5/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lestadiolaisilla voi olla epäjohdonmukaisia käsityksiä sopivista asioista; esim.metallimusiikki tyrmätään ennakkoluulojen perusteella, koska ei ymmärretä, että tietynlaisten soittimien käyttö ei kuvasta mitään ideologiaa tai elämäntyyliä. Tällöin luulot perustuvat saarnaajien pelotteluihin. Samanaikaisesti saa kuunnella tanssimusiikkia, joka voi olla 'maallisempaa' kuin metallimusiikki.

Baletissa ei joka tapauksessa juurikaan edes ole sanoitettua musiikkia, vaan rauhallisia melodioita ja liikkeetkin on keksitty ajalla, jolloin kirkon valta Euroopassa on ollut paljon vahvempi kuin nyt.

Muissakaan yksilötanssilajeissa ei periaatteessa tarvitse olla sen enempää ongelmaa; nekin perustuvat osittain balettiin (showtanssi, jazz jne.) ja niissä käytetään paljon sanoitettua musiikkia, mutta yleensä lapsiystävällistä.

Oma juttunsa on sitten katutanssilajit ja lähisukuiset lajit, joista jotkut hyödyntävät enemmän seksuaalista liikekieltä ja uhmakkaita sanoituksia. Twerkkauskursseille voi olla esim. 16v ikäraja.

Vierailija
6/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

kyllä se seksin henki ja himo herää pian baletissa, sitten  ollaan kohta ihailemassa jotain shakiran peppua ihailumallina tai jennnier lopezia ja salassa kuunnella tätä seksimusiikkia korvalapuilta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, meillä esim. pyysimme lapsen kaverin mukaan sellaisen seikkailumaan Halloweeneihin. Vanhemmat kovin pahoitteli, mutta haluavat opettaa lapsilleen tiettyjä arvoja yms. Ja Halloween ei sovi heidän ajatteluunsa, kuten ei baarielämä, juominen yms. Siis pyysin sellaisen hoplop-tyyppiseen paikkaan, jossa on jotenkin Halloween huomioitu ja kyse on 6-vuotiaista...  Sitten aletaan jo keskustella alkoholista, ravintoloista. Voi luoja.

Vierailija
8/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voiko vielä 8-vuotiaana (syksyllä 3. luokkalaisiako?) aloittaa baletin? Ainakin oman lapsen harrastusta seuranneena olen huomannut että myöhemmin aloittavat alkavat harrastaa yleensä jazz-tanssia, show-tanssia tms, se ei varmaan ainakaan ole soveliasta noissa piireissä? Klassinen baletti aloitetaan meilläpäin jo 4-5-vuotiaana!

Täälläkin osa aloittaa satubaletin puolella tuossa iässä (siis 4-5-vuotiaana), 7-vuotiaille esibaletti ja siitä eteenpäin sitten varsinainen balettikoulun puoli luokkineen. Olin itse meitä lähinnä olevaan balettiopistoon yhteydessä juuri tuon ikäkysymyksen vuoksi, koska olin ajatellut ettei lapsi ehkä enää tuossa vaiheessa edes pääse mukaan. Hyvin kuulemma ehtii vielä, osa aloittaneista on välillä jopa 9-vuotiaita. (Tämä oma siis täyttää 9 tämän kuluvan uuden vuoden lopulla :))

Tarjontaa alkeistasolla löytyy myös ilmeisesti teineille ja aikuisille. Mutta toki tanssi ei varmaan silloin ole vastaavalla tavalla tavoitteellista (?) tai näin minä käsittäisin.

Ehkä näissä sitten esiintyy jonkin verran vaihteluita.

Joka tapauksessa siis kaipaisin jotain konkreettista tuohon aiemmin esittämääni kysymykseen viitaten. Sen kyllä ymmärrän, että baletti mielletään tanssiksi, eivätkä vanhoillislestadiolaiset yleensä pidä tanssia sopivana tai mieltävät sen synniksi. Mutta alkuperäisessä viestissä se kysymys on, jospa saisin tänne vaikka jonkun vl:n vastaamaan? Tai jos joku, joka osaisi asiaa jotenkin paremmin avata tuohon kysymykseeni liittyen, osaisi kertoa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri noin se taitaa monella (useimmilla?) mennä. Vaikea vastata sulle niin lyhyesti, että jaksan kännyllä naputella, mutta yritetään. 😊

Jokaisessa uskonryhmässä on mukana monenlaisia ihmisiä, on niitä ”ortodoksisempia”, vahvasti uskossa olevia ja sitten suurimpana ryhmänä niitä ”riviuskovia”. Suurin osa ”rivilestadiolaisista” (kauhea termi joo, käytän ihan vaan ymmärtämisen helpottamiseksi) kokee sellaista haikailua, kaipuuta ja kipuilua maailmallisen menon ja uskonnon opetusten välillä. Uskontokin opettaa, että kaikki ns. kielletyt asiat eivät ole sinällään pahasta, mutta ne voivat houkutella isompaan kiellettyyn asiaan ja siten toimia porttina johonkin pahempaan. Eivät vl:t siis ajattele, että lasi viiniä ruuan kanssa on kamala asia tai ns. syntiä. Vaan että koska se viinilasillinen voi toimia porttina alkoholismiin tai aviorikokseen, kunnon uskovainen haluaa kieltäytyä siitä lasillisestakin. Sama lasten tanssiharrastuksenkin kanssa. Suurin osa lestadiolaisista ajattelee siitä ihan niin kuin sinäkin, se on sinällään ihan kiva harrastus. Toisaalta uskonto opettaa, että pitäisi tällaisesta maailmallisesta menosta kieltäytyä.

Toisaalta taas ajat ja tavat muuttuvat. Nykyään lapsille (lapsia ovat tässä noin alle kymmenvuotiaat) sallitaan vähän löysemmän otteet. Jos lapsen pelaamassa tietokonepeleissä joskus vahingossa on taustamusiikkia, ei siitä stressata. Pienen lapsen tanssiharrastus on vähän sama asia.

Kyllä kai kaikki vähän ajattelevat sitä, mikä on sopivaa - mikä nyt kenenkin viiteryhmä on. Ei siitä lapsen tanssiharrastuksesta sinällään aiheudu mitään ”rangaistusta”, jos sellaista mietitään. Lestadiolaiset ovat kuitenkin hyvin yhtenäinen ryhmä, jossa on aina haluttu ylläpitää ja korostaa tällaista yhdenmukaisuutta. Homma on perinteisesti myös hoidettu ns. kirjoittamattomien sääntöjen avulla. Ei missään ole ”sääntöä” 9-vuotiaiden balettiharrastuksesta vaan juurikin pitää kylillä vähän kysellä, mitä mieltä ihmiset tästä asiasta ovat.

Vierailija
10/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meidän luokan lestatyttö ei saanut osallistua edes aerobicciin liikuntatunnilla, rytminen liikunta on liian lähellä tanssia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Lestadiolaisilla voi olla epäjohdonmukaisia käsityksiä sopivista asioista; esim.metallimusiikki tyrmätään ennakkoluulojen perusteella, koska ei ymmärretä, että tietynlaisten soittimien käyttö ei kuvasta mitään ideologiaa tai elämäntyyliä. Tällöin luulot perustuvat saarnaajien pelotteluihin. Samanaikaisesti saa kuunnella tanssimusiikkia, joka voi olla 'maallisempaa' kuin metallimusiikki.

Baletissa ei joka tapauksessa juurikaan edes ole sanoitettua musiikkia, vaan rauhallisia melodioita ja liikkeetkin on keksitty ajalla, jolloin kirkon valta Euroopassa on ollut paljon vahvempi kuin nyt.

Muissakaan yksilötanssilajeissa ei periaatteessa tarvitse olla sen enempää ongelmaa; nekin perustuvat osittain balettiin (showtanssi, jazz jne.) ja niissä käytetään paljon sanoitettua musiikkia, mutta yleensä lapsiystävällistä.

Oma juttunsa on sitten katutanssilajit ja lähisukuiset lajit, joista jotkut hyödyntävät enemmän seksuaalista liikekieltä ja uhmakkaita sanoituksia. Twerkkauskursseille voi olla esim. 16v ikäraja.

No höps, sinä kirjoitat nyt ihan omakeksimiäsi juttuja. Lestadiolaisille ei todellakaan ole sopivaa kuunnella tanssimusiikkia. Sallittua musiikkia ovat klassinen musiikki, virret ja Siionin laulut.

Toinen asia on sitten se, että lestadiolaiset eivät tanssi - piste. Tanssikin on määritelty ja se on tanssia silloin kun lantio liikkuu. Alakoululaiset voivat siis osallistua koulun laululeikkeihin, joissa istutaan paikallaan ja tehdään päällä ja käsillä liikkeitä.

Vierailija
12/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kertoi, että tavallisesti uskovaiset eivät tanssia harrasta

Pötyä. Jotkin lahkolaiset suhtautuvat kielteisesti mutta vain koska joku lahkon perustaja joskus niin sanoi.

Raamatussa ei ole perusteita olla tanssimatta, siellä karkeloidaan, kuninkaatkin säveltävät musiikkia jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meidän luokan lestatyttö ei saanut osallistua edes aerobicciin liikuntatunnilla, rytminen liikunta on liian lähellä tanssia.

Aerobicissa on se rytmimusiikki, joka ei ole lestadiolaiselle sopivaa.

Vierailija
14/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tanssikin on määritelty ja se on tanssia silloin kun lantio liikkuu.

Kaikki lestat tekee sitten tanssin kuolemansyntiä koko ajan. Lantionne liikkuvat koko ajan vinhaa vauhtia kun maapallo pyörii, kiertää auringon ympäri, ja auringon mukana Linnunradan keskustaa.

Helvetin tulessa kärvistytte koko sakki!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

rokkipappi Wilkersun kirjoitti:

kyllä se seksin henki ja himo herää pian baletissa, sitten  ollaan kohta ihailemassa jotain shakiran peppua ihailumallina tai jennnier lopezia ja salassa kuunnella tätä seksimusiikkia korvalapuilta

Olikohan tuo nyt vähän tarpeetonta? Haluaisin pitää keskustelun asiallisena. Vaikka voihan nämä tanssiin liittyvät asiat tietysti tuolla tavalla kärjistääkin.

Koetin itse googlettaa aihetta, mutta en oikein löytänyt mitään. Joku äiti pohdiskeli lapsensa luisteluharrastusta, ja päätti järjestää sen tilalle jotain muuta, koska ajatteli mukaan tulevan melko pian varsinaisen jäätanssin. Joku taas mainitsi, että heidän perheessä baletti voisikin olla ihan ok.

Olisi oikeasti hyvin mielenkiintoista kuulla näistä lisää. Missä menee raja? Vai vaihteleeko se paikkakunnittain tai perheittäin, mahtaako vanhempien iällä olla tässä merkitystä?

Ap

Vierailija
16/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoi, että tavallisesti uskovaiset eivät tanssia harrasta

Pötyä. Jotkin lahkolaiset suhtautuvat kielteisesti mutta vain koska joku lahkon perustaja joskus niin sanoi.

Raamatussa ei ole perusteita olla tanssimatta, siellä karkeloidaan, kuninkaatkin säveltävät musiikkia jne.

Tässä yhteydessä uskovaiset tarkoittaa lestadiolaisia. Lestadiolaiset käyttävät itse puhekielessä ”omistaan” tuota ilmausta.

Totta kai uskovaisia ovat sinällään kaikki jotain uskoa tunnustavat: juutalaiset, kristityt, buddhalaiset, shintolaiset... mutta tuosta kirjoituksen kontekstista pitäisi kyllä ymmärtää, mihin uskovaisella viitattiin.

Vierailija
17/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Lestadiolaisilla voi olla epäjohdonmukaisia käsityksiä sopivista asioista; esim.metallimusiikki tyrmätään ennakkoluulojen perusteella, koska ei ymmärretä, että tietynlaisten soittimien käyttö ei kuvasta mitään ideologiaa tai elämäntyyliä. Tällöin luulot perustuvat saarnaajien pelotteluihin. Samanaikaisesti saa kuunnella tanssimusiikkia, joka voi olla 'maallisempaa' kuin metallimusiikki.

Baletissa ei joka tapauksessa juurikaan edes ole sanoitettua musiikkia, vaan rauhallisia melodioita ja liikkeetkin on keksitty ajalla, jolloin kirkon valta Euroopassa on ollut paljon vahvempi kuin nyt.

Muissakaan yksilötanssilajeissa ei periaatteessa tarvitse olla sen enempää ongelmaa; nekin perustuvat osittain balettiin (showtanssi, jazz jne.) ja niissä käytetään paljon sanoitettua musiikkia, mutta yleensä lapsiystävällistä.

Oma juttunsa on sitten katutanssilajit ja lähisukuiset lajit, joista jotkut hyödyntävät enemmän seksuaalista liikekieltä ja uhmakkaita sanoituksia. Twerkkauskursseille voi olla esim. 16v ikäraja.

No höps, sinä kirjoitat nyt ihan omakeksimiäsi juttuja. Lestadiolaisille ei todellakaan ole sopivaa kuunnella tanssimusiikkia. Sallittua musiikkia ovat klassinen musiikki, virret ja Siionin laulut.

Toinen asia on sitten se, että lestadiolaiset eivät tanssi - piste. Tanssikin on määritelty ja se on tanssia silloin kun lantio liikkuu. Alakoululaiset voivat siis osallistua koulun laululeikkeihin, joissa istutaan paikallaan ja tehdään päällä ja käsillä liikkeitä.

Minulla oli lapsena ja nuorena monia lestadiolaisia tuttuja ja kavereita ja tunsin myös vanhemmat. Kävin myös joissakin kokouksissa. Luin myös jonkin verran samoja kirjoja, joita he pitivät hyvinä.

Vierailija
18/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tanssi on lestadiolaisille syntiä, samoin kaikki musiikki klassista ja virsiä lukuun ottamatta.

Nykyisin suhtautuminen ns. maailmalliseen menoon saattaa olla hitusen löysempää, mutta ei tuo perusperiaate ole mihinkään kadonnut. Meno on sallivampaa pääkaupunkiseudulla, mutta pohjoisessa ollaan tiukkapipoisempia.

Tuo lestadiolaisäidin huoli siitä, mitä muut lestadiolaiset sanovat, liittyy siihen, että vielä ihan lähivuosina on järjestetty ns. hoitokokouksia, joissa milloin mitäkin pikku juttuja tehneitä lestadiolaisia painostetaan "tekemään parannusta". Se on hyvin traumaattinen kokemus monelle.

Luultavasti lestadiolaislapsi ei saa aloittaa balettiharrastusta, koska vanhempien pelko on aito. Googlaa hoitokokous ja vanhoillislestadiolaisuus, niin pääset vähän jyvälle, mistä puhutaan.

Olen lestadiolaisperheestä itse, siksi tiedän tämän.

Vierailija
19/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskonnot on saatanasta!

Vierailija
20/30 |
01.01.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lestadiolainen kaverini tanssii hyvällä mielellä balettia ihan vakaumustaan kunnioittaen

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä viisi