Minkä ikäisenä on aiheellista alkaa huolestumaan ettei sitä taida koskaan saada perhettä tai edes seurustelukumppania?
Minkä ikäisenä on aiheellista alkaa huolestumaan ettei sitä taida koskaan saada perhettä tai edes seurustelukumppania?
Olen35v mies ja koko elämä menty ilman koko deittailuskeneen pääsemistä. Ei siis ikinä edes treffejä. Vieläkö voin saada vaimon ja lapsia joskus vai menikö juna jo?
Kommentit (28)
Voit saada, mutta täytyy alkaa etsiä, jos haluat.
Itse sain perheen 37 vuotiaana. Nuoruus meni hummatessa. Voi Kai se mies perheen saada ja perustaa vanhanakin. Lapset nyt tietysti olis hyvä hankkia viimeistään 4 kymppisenä.
Saat huolestua, mutta älä panikoi.
Vanhin ensikertalainen jonka tiedän, oli muistaakseni 63 v. Oli nainen, eli lapsia ei enää tullut, mutta avioitui.
Minä huolestuin lukiossa ja se taisikin olla itsensä toteuttava ajatus. Kello käy kohta viittä kymppiä. Nykyisin en ole huolestunut vaan pelkästään alistunut.
Saisiko aloittajasta lisää tietoa. Oletko millä tavoin yrittänyt päästä treffeille?
Mietin vaan että mä olen ollut tänä vuonna jo 25 kertaa treffeillä niin en ihan pysty samaistumaan miehenä.
Ap, oletko normaalin näköinen ja pituinen, koulutettu ja työssä? Jos, niin pitäisi olla mahdollista.
Paitsi jos asut syrjäkylillä vanhempiesi kanssa.
36 on ohi. Tuurilla yhen lapsen voi saada jos löytyy joku sopiva ja lisää lapsia haluava mies vielä. Miehissä erittäin harvinaista koska ovat jo lapset tehneet 4 kymppisinä.
Ai sori luulin että omet nainen. Kantsii heti kosia jotain ja panna lapsi tilaukseen .nippa nappa.
Peli ei ole menetetty, ellei kysymys ole siitä ettet ole koko peliin edes osallistunut?? Haku päälle hyvä mies!
Tiedän monta ikäistäsi perheellistynyttä miestä. Toki vaatii sinulta toimia, kuka hakisi sinut kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Saisiko aloittajasta lisää tietoa. Oletko millä tavoin yrittänyt päästä treffeille?
Mietin vaan että mä olen ollut tänä vuonna jo 25 kertaa treffeillä niin en ihan pysty samaistumaan miehenä.
Miten ihmeessä oot onnistunut saamaan 25 treffit vuodessa? Mä saan ehkä 1-3 treffit vuodessa, jos oon todella sinnikäs ja panostan asiaan
- ei ap, mutta ihmeissään

Tinderissä vaan aloittanut asiallisesti keskusteluja moi mitä kuuluu -tyylisesti ja ehdottanut nopeasti treffejä. Enemmänkin olisi voinut saada mutta alkoi kyllästyttämään käydä ns turhilla treffeillä joten aloin panostamaan enemmän siihen että nainen olisi kaltaiseni tyyppi.
Nainen: 35
Mies: 40
Siinä vaiheessa kun alkaa panikoimaan niin kerkiää vielä.

Taidat sitten olla aika komea. En ole saanut Tinderissä edes 25 matchia saati sitten päässyt treffeille heidän kanssaan
Ei hätää. Moni mies on nykyään jo keski-iässä ennen kuin löytää sen oikean. Omani oli sinun iläinen, kun tapasimme. Hänen ensimmäinen kunnon suhde.
Vierailija kirjoitti:
Nainen: 35
Mies: 40Siinä vaiheessa kun alkaa panikoimaan niin kerkiää vielä.
Aika fakta.
Jos noin pitkään olet ollut ilman normaalia kanssakäymistä naisten kanssa niin en usko että se on ”vahinko”.
Sosiaalisissa taidoissasi, toiveissasi parisuhteesta, käsityksissäsi naisista tai jossain vastaavassa saattaa olla jotain vikaa. Jos noin on niin suosittelisin terapiaa tai tosiasioiden hyväksymistä jos sinussa on jotain mikä ei tue perheen perustamista, naiset kuitenkin haluavat yleensä tasavertaisen osallistuvan ja pärjäävän kumppanin.
Jos et vain ole ymmärtänyt että jotain tarttisi tehdä niin varmaan hyvä alkaa pikkuhiljaa latailla vaikka Tinder ja ryhtyä toimeen ja harjoittelemaan deittailua.
Mieshän ehtii saamaan lapsia vielä 70v. Nainen ei. Tee nyt herranjestas jotain sen eteen et saat naisen ja lapsia. Ei se pukkikaan niitä tuo. Itsensä täytyy laittaa likoon.
Etköhän sinä löydä jonkun vauvakuumeissaan panikoivan ikäisesi naisen.