Joulukorttipettymys!!!
Avaudun nyt tänne, koska en minä voi alkaa ihmisiltä tätä kyselemään! Mutta: lähetin tänä vuonna 55 joulukorttia. Sain itse kolme! Kolme! Koko viikon ajattelin, että varmaan posti tuo ne kaikki vasta viimeisinä päivinä, mutta ei. Tänään tuli yksi, siinä kaikki. Kaksi tuli jo aiemmin.
Ei, en olettanut, että saan yhtä monta korttia takaisin. Mutta tämä on kyllä pettymys ja melkein itkettää. Kahden ihmisen näin Facebookissa kirjoittavan, että he eivät lähetä kortteja tänä vuonna, vaan antavat rahat hyväntekeväisyyteen. Muiden kohdalla ei ole mitään selitystä. Tuntuu, että kaikki vihaavat, olen tehnyt jotain kauheaa. Joulufiilis kyllä laski tänään, kun tajusin, ettei niitä kortteja enää tule.
Nyt ajattelen, että ehkä postilta on vain jäänyt toimittamatta. Kauheaa sekin olisi, mutta olisi edes joku selitys. Tai sitten ihmiset eivät vain enää lähetä kortteja. Ihme vaan, että vielä viime jouluna niitä kyllä tuli.
Kommentit (53)
Kuule ap, ihmiset eivät vain lähettele niitä kortteja enää. Ei siis ole kyse mistään henkilökohtaisesta loukkauksesta sua kohtaan.
Ihmiset ei enää lähetä kortteja. Vanhanaikaista, turhaa rahanmenoa ja kuormittaa luontoa, kun kaikki ei kuitenkaan kierrätä vaan heittää roskiin. Jouluntoivotukset voi aivan hyvin laittaa Facebook postauksena yhteisesti kaikilme kavereille.
Muutama vuosi sitten sain joulukortteja kuminauhalla niputettuna, vasta uuden vuoden jälkeisenä arkipäivänä. Ajattelin etten ensivuonna laita kortteja kuin vanhimmille sukulaisille , jotka eivät käytä nykyteknologiaa. Eihän korttien lähettely ole kovin edullistakaan.
Vierailija kirjoitti:
11 ystävän lähettämät kortit puuttuvat vielä, eivät tulleet tänäänkään. Tiedän täysin varmasti, että he kaikki ovat kortit laittaneet. Ei ole vain posti saanut niitä kulkemaan noin 20 kilsan matkaa parissa viikossa. Ehkä sulla sama?
Käsittämätöntä. Postilla on yksi tehtävä! He vielä mainostavat, että kortit ehtivät vielä tiettynä päivänä lähetettyinä perille.
Onko jonkun elämä oikeasti niin ankeaa, että pitkin päivää pitää kehitellä toinen toistaan kehnompia provoja?
Yrittäisit edes tehdä näistä hyviä.
En lähettänyt yhtään. Sain yhden ja yllätyin. Näin kyseistä henkilöä viikko aiemmin ja jän asuu alle 1km päässä, en ymmärrä miksi postitti kortin.
Henkistä laiskuutta ja pihiyttä ettei viitsi kirjoittaa kortteja ystäville ja muille läheisille. Voi sitä rahaa laittaa muutenkin hyväntekeväisyyteen, on vain tekosyy edellämainitulle ja epätoivoinen yritys vaikuttaa kunnon ihmiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap, ihmiset eivät vain lähettele niitä kortteja enää. Ei siis ole kyse mistään henkilökohtaisesta loukkauksesta sua kohtaan.
:D Kyllä niitä kortteja lähtee miljoonittain ympäri Suomea ja ulkomaita. Itse olin niitä siellä lajittelemassa taas.
Lähetimme kymmenen joulukorttia, saimme itse kahdeksan.
Nämä kaksi, joilta ei tullut korttia, ovat jo niin huonokuntoisia vanhuksia, ettei kortinlähetys ole vuosiin onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap, ihmiset eivät vain lähettele niitä kortteja enää. Ei siis ole kyse mistään henkilökohtaisesta loukkauksesta sua kohtaan.
:D Kyllä niitä kortteja lähtee miljoonittain ympäri Suomea ja ulkomaita. Itse olin niitä siellä lajittelemassa taas.
Osaatko sanoa, miten voi vuodesta toiseen käydä niin, että ihmiset saavat joulukorttinsa joskus tammikuussa? Posti vielä aina kehuu suurta työpanostaan.
Vierailija kirjoitti:
Onko jonkun elämä oikeasti niin ankeaa, että pitkin päivää pitää kehitellä toinen toistaan kehnompia provoja?
Yrittäisit edes tehdä näistä hyviä.
Itsekin toivoisin tämän olevan provo, mutta ei ole. Varmaan otan joulukortit liian vakavasti ja olen naurettava ja kaikkea muuta, mutta mulle tuli aidosti paha mieli. Jotenkin se joulumieli nousee, kun joulukortteja tulee laatikkoon koko kuukauden. Nyt ei, ja jännitin tätä päivää. Ei olis kannattanut. /ap
Mä laitoin yhtenä vuotena kortit todella ajoissa postiin, siinä punaisessa kuoressa. Ne jaettiin joulun jälkeen. Mulla oli silloin vielä esim. mummit elossa ja he odottivat sitä (paheellista) lasten kuvalla varustettua korttia aina. Siksi tiedän ettei kukaan saanut niitä ajoissa. Sen jälkeen en ole punaista kuorta käyttänyt.
Mm. Tänä vuonna laitoin kortit postiin tiistaina, mm. äitini oli saanut kortin jo keskiviikkona.
Vierailija kirjoitti:
Henkistä laiskuutta ja pihiyttä ettei viitsi kirjoittaa kortteja ystäville ja muille läheisille. Voi sitä rahaa laittaa muutenkin hyväntekeväisyyteen, on vain tekosyy edellämainitulle ja epätoivoinen yritys vaikuttaa kunnon ihmiseltä.
Kaikki ei vain vietä joulua. Kokisin äärimäisen typeräksi lähettää jotain joulukortteja kun kaikki tuttuni tietävät että en piittaa joulusta yhtään. Joka vuosi muutama kortti tulee, mutta roskiin menevät samantien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap, ihmiset eivät vain lähettele niitä kortteja enää. Ei siis ole kyse mistään henkilökohtaisesta loukkauksesta sua kohtaan.
:D Kyllä niitä kortteja lähtee miljoonittain ympäri Suomea ja ulkomaita. Itse olin niitä siellä lajittelemassa taas.
Osaatko sanoa, miten voi vuodesta toiseen käydä niin, että ihmiset saavat joulukorttinsa joskus tammikuussa? Posti vielä aina kehuu suurta työpanostaan.
Jos osoite on epäselvä, puuttuu kokonaan tai virheellinen, kortti lajitellaan tiettyyn lokeroon, josta se lähtee sitten lisäselvittelyyn. Näitä nk. susia tulee todella (!) paljon vastaan. Ihmiset tuntuvat luulevan, että posti menee maagisesti perille, kun heittää osoiteriville vain jotain. Joten oma ilmainen neuvoni on, että tarkastakaa aina osoite huolellisesti, myös postinumero, niin kortti menee nopeammin perille. Paljon tuli myös vastaan kortteja, joissa oli postinumerona tyyliin 02jotain, ja kaupunkina vaikkapa Helsinki. Tällöin kortti on susi, koska postinumero ja kaupunki eivät täsmää.
Parikymmentä korttia lähetettiin, kaksi on saatu itse.
En lähettänyt yhtään, mutta sain kahdeksan.
Mä lähetin 15 korttia. Meille tuli alle kymmenen.
Joskus aikanaan meni yli 30 korttia, valokuvalla tai itse tehtynä. Ja kortteja myös tuli tosi paljon. Me laitetaan ne aina yhdelle tietylle seinälle, ennen se tuli ihan täyteen, nyt on muutama hassu kortti ja nekin valmiita halpiskortteja. Kukaan ei kai enää uskalla lähettää kuvakortteja kun niistä on niin vaahdottu ja inhottu. Minusta ne olivat ihania!
Kirjoitan ja lähetän kortteja ympäri vuoden, mutta joulukortteja en lähetä.
Ruohonleikkaaja-posti voi käyttää työaikaa johonkin järkevämpään, kuin miljoonien korttien lajitteluun ja jakamiseen.
Aivan valtavassa määrässä kortteja on muuten myös väärä osoite, mikä vaikuttaa perillesaapumisaikaan. Harva vaan sitä huomaa että postinumerossa onkin yksi numero väärin.
Mutta joo, aika harva niitä enää lähettää. Harmi, kyllä siitä pientä joulufiilistä syntyy. Itse sain yhden tänään, muita tuskin tulee.