Lue keskustelun säännöt.
Kuvailkaa arkeanne 1,5-vuotiaan kanssa
22.12.2017 |
Aina ennen niin aurinkoinen taaperoni on alkanut kitisemään ja kiukuttelemaan. Touhuamme paljon yhdessä, ulkoilemme ja käymme kerhoissa ja jumpissa, jossa näemme toisia lapsia ja heidän vanhempiaan. Olen hoitovapaalla.
Joskus tuntuu, että muiden lapset uskovat mitä heille sanotaan, eivät hermostu kaupassa, kun pitää istua kärryissä paikallaan yms..
Ei omanikaan koko aikaa kiukuttele, hymyilee ja nauraa myös paljon. Ja on valtavan rakas ja hauska.
Vertaistukea ja vinkkejä, jos jollain on, otan kuitenkin mielelläni vastaan! :)
Kommentit (9)
Täällä 1v8kk kanssa kotiäiti.
Just eilen kattelin kuvia kuluneen vuoden varrelta että miltä tuo pikkuinen oikein näyttikään viime joulukuussa. Selasin samalla sitten koko vuoden kuvat läpi (huhhuh), niin huomasin erittäin tarkalleen sen hetken, jopa päivämäärän että milloin tämä oppi sellaisen tietyn kitisemisilmeen. :D
Kyllä on kovasti tullut omaa tahtoa näkyviin nyt viime kuukausina, sanottakoon näin sievästi... Esim. syöminen on useimmiten ihan syvältä. Joo tai ollapa kylässä ja istutaan kivasti ruokapöydässä niin voi ne muiden lapset istua mutta ei muuten tämä jätkä. :D Veikkaan että alkavaa uhmaa täällä. Käsittämättömän hermoja raastavaa välillä, kun vaan muistaisi kaikkina päivinä että toisella ei oo vielä työkaluja käsitellä kaikkea sisällään tapahtuvaa ja mulla tässä pitäis olla vankka ja järkevä opastaja. Jaksaa loputtomasti vaan sanottaa tuntoja näyttää mallia, että kyllä se siitä palkitsee vielä.
Pelottaa jo aika paljon että miten meillä sitten käy kun keväällä tulee vauva taloon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä jos meillä meinaa mennä kauppareissu höpöksi niin äkkiä vaan joku pikku asia napata minkä voi antaa lapselle käteen siksi aikaa että saa tehtyä ostokset. Kirpparilta ostettiin yks nahkalompakko koska tämä siinä ostoksien ajan imeskeli niin onnessaan sitä käteen annettua lompakkoa, eihän sitä kehdannut viedä enää paikoilleen lopuksi. Makso vissiin 50snt. On vieläkin mieluinen lompakko!
Onneksi tuo poju ei oo vielä hoksannut autokärryjä kaupoissa... säästyttäispä siltä rumbalta!
Raskas ikä tämä puolitoistavuotiaan, eroahdistuskausi ja uhmaikä alkanut, pystyy jo kiipeämään vaikka mihin ja osaa juosta karkuun!
Itse ajattelen, että kun tästä ihmisinä selvitään, niin kiitos seisoo jälkikäteen.
Mutta kyllä ap, juuri samanlaiselta meidänkin arki kuulostaa :)
Se oli ulkoilua, imettämistä, syöttämistä ja sormiruokailua, ja kotona olemista, lähinnä. Srk-kerhoon meni 3,5v iässä kerta viikkoon.
Kuopus syntyi kun esikoinen oli 1v5kk3pv.
Jäänyt mieleen mm päiväunille laitot (nukkuivat päiväunensa tosi hyvin ulkona ja aika isoiksi asti) kotimme oli juuri valmistunut ja pakkasin yhtä tai kahta lasta tuohon ulos terassille nukkumaan jopa 4x/pvässä. Vauva aikaisin aamupvällä, kumpikin puolenpäivän aikaan ruokailun (ja imettämisen) jälkeen, vauva iltapvällä jne.
Ollapa siinä ajassa uudelleen <3
Ootteko te huomannut eroja tässä vaiheessa tyttöjen ja poikien käytöksessä? Kiltteydessä, vaikkakin tuntuu pöljältä käyttää sitä sanaa.
Musta tuntuu että lähipiirin tytöt on jokseenkin rauhallisempia ja, noh, "kiltimpiä". Pojat ottaa väkisin lelut käsistä on villimpiä. Vaikka villiintyy ne tytötkin.
En oo koskaan itse perustanut tämäntyyppisistä stereotypioista mutta omat havainnot viestis vähän tuohon suuntaan.
T.1v8kk
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä 1v8kk kanssa kotiäiti.
Just eilen kattelin kuvia kuluneen vuoden varrelta että miltä tuo pikkuinen oikein näyttikään viime joulukuussa. Selasin samalla sitten koko vuoden kuvat läpi (huhhuh), niin huomasin erittäin tarkalleen sen hetken, jopa päivämäärän että milloin tämä oppi sellaisen tietyn kitisemisilmeen. :D
Kyllä on kovasti tullut omaa tahtoa näkyviin nyt viime kuukausina, sanottakoon näin sievästi... Esim. syöminen on useimmiten ihan syvältä. Joo tai ollapa kylässä ja istutaan kivasti ruokapöydässä niin voi ne muiden lapset istua mutta ei muuten tämä jätkä. :D Veikkaan että alkavaa uhmaa täällä. Käsittämättömän hermoja raastavaa välillä, kun vaan muistaisi kaikkina päivinä että toisella ei oo vielä työkaluja käsitellä kaikkea sisällään tapahtuvaa ja mulla tässä pitäis olla vankka ja järkevä opastaja. Jaksaa loputtomasti vaan sanottaa tuntoja näyttää mallia, että kyllä se siitä palkitsee vielä.
Pelottaa jo aika paljon että miten meillä sitten käy kun keväällä tulee vauva taloon!
Sisua ja sitkeyttä. Meillä oli esikoinen 2 v. 3 kk vanha kun esikoinen tuli ja uhmaikä päällä. Välillä sai leikkipuistossa itkupotkuraivarit. Ei siinä auttanut kuin hammasta purra. Laitoin enkä-tyypin rattaiden päälle mahalleen poikittain, kun ei suostunut seisomaan omalla seisomalaudallaan ja työnsin koko asetelman mäkeä ylös kotiin. Homma toistui monta kertaa. Yleensä syynä oli myös se, että nälkä ja väsy iski. Muistaa, että lapsi ei tee sitä ilkeyttään, vaan kyseessä on vaan uhma, ja pitää olla johdonmukainen. Keväällä on onneksi helpompaa, kun vaatetus on vähän kevyempää, siitäkin saa hyvät kiukut aikaiseksi. Mä puin vauvan ensin, se nukahti jo kärryihin ja sitten vanhemman, niin ei vanhempi ehtinyt hiota.
Uhmat kestää kuukauden pari, sitten taas rauhoittuu. Usko pois, hengissä siitä selviää.
Minä olen töissä, lapsi on joka toinen viikko päiväkodissa ma-pe. Viihtyy siellä hyvin, aamuisin vilkuttaa iloisesti minulle kun lähden töihin ja hipsii leikkimään leluilla :) On varsin vilkas ja seurallinen pikkukaveri, joten ihan hyvä että saa seuraa myös muista lapsista ja aktiviteettiä. Aluksi itki aina kun lähdin, mikä oli kamalaa ja ajattelin jo että siirrän töiden aloittamista myöhemmäksi. Mutta nyt kun on kasvanut tilanne on parempi. Tarhan jälkeen menemme kotiin ja leikimme/käymme ulkona jne, mutta jos päivä on venähtänyt pitkäksi olemme vain kotona rauhassa.
Vapaapäivinä katselemme aamuisin lastenohjelmat ja touhuamme, nukutaan pienet päikkärit ja lähdetään ulos tai kyläilemään. Tai olemme kotona, mitä nyt vain keksitäänkin.
Kaupassa käynnit ovat kauheita nykyisin. Kun lapsi on oppinut kunnolla kävelemään, ei millään haluaisi olla kärryissä. Hirveä huuto kun haluaa niistä pois, sitten jos antaa hänen kävellä niin käskyt menevät kuuroille korville.. 😅 Poukkoilee minne sattuu, alkaa itkemään ja kiemurtelemaan jos ottaa syliin tai yrittää laittaa takaisin kärryihin että kauppareissusta tulisi jotain..
Olen tyytyväinen arkeemme ja lapsi on yleensä hyvän tuulinen, joskin tosi omapäinen joka tuottaa joskus harmaita hiuksia :D Täytyy olla tiukka että lapsi uskoo. Huh, uhmaa odotellessa..
Tykkäämme paljon siis touhuta kaikkea ja leikkiä, ulkoilla ja kyläillä, lapsi on hyvin seurallinen ja isovanhemmat, tädit sedät kummit yms. ovat paljon lapsen elämässä mukana, joka on mielestäni rikkaus. ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 1v8kk kanssa kotiäiti.
Just eilen kattelin kuvia kuluneen vuoden varrelta että miltä tuo pikkuinen oikein näyttikään viime joulukuussa. Selasin samalla sitten koko vuoden kuvat läpi (huhhuh), niin huomasin erittäin tarkalleen sen hetken, jopa päivämäärän että milloin tämä oppi sellaisen tietyn kitisemisilmeen. :D
Kyllä on kovasti tullut omaa tahtoa näkyviin nyt viime kuukausina, sanottakoon näin sievästi... Esim. syöminen on useimmiten ihan syvältä. Joo tai ollapa kylässä ja istutaan kivasti ruokapöydässä niin voi ne muiden lapset istua mutta ei muuten tämä jätkä. :D Veikkaan että alkavaa uhmaa täällä. Käsittämättömän hermoja raastavaa välillä, kun vaan muistaisi kaikkina päivinä että toisella ei oo vielä työkaluja käsitellä kaikkea sisällään tapahtuvaa ja mulla tässä pitäis olla vankka ja järkevä opastaja. Jaksaa loputtomasti vaan sanottaa tuntoja näyttää mallia, että kyllä se siitä palkitsee vielä.
Pelottaa jo aika paljon että miten meillä sitten käy kun keväällä tulee vauva taloon!
Sisua ja sitkeyttä. Meillä oli esikoinen 2 v. 3 kk vanha kun esikoinen tuli ja uhmaikä päällä. Välillä sai leikkipuistossa itkupotkuraivarit. Ei siinä auttanut kuin hammasta purra. Laitoin enkä-tyypin rattaiden päälle mahalleen poikittain, kun ei suostunut seisomaan omalla seisomalaudallaan ja työnsin koko asetelman mäkeä ylös kotiin. Homma toistui monta kertaa. Yleensä syynä oli myös se, että nälkä ja väsy iski. Muistaa, että lapsi ei tee sitä ilkeyttään, vaan kyseessä on vaan uhma, ja pitää olla johdonmukainen. Keväällä on onneksi helpompaa, kun vaatetus on vähän kevyempää, siitäkin saa hyvät kiukut aikaiseksi. Mä puin vauvan ensin, se nukahti jo kärryihin ja sitten vanhemman, niin ei vanhempi ehtinyt hiota.
Uhmat kestää kuukauden pari, sitten taas rauhoittuu. Usko pois, hengissä siitä selviää.
Ahhah, kiitos mielikuvasta, nyt mä kyynelehdin täällä leveä hymy kasvoilla!
Miten musta tuntuukin että omalle kohdalle sattuu ja tapahtuu varmasti kaikkea tuota mutta muut ihmiset lapsineen kävelee aina ihan hissukseen ja normaaleina. Ei nää lapsia poikittain. :D
Kiipeilee, ei usko, kun kieltää, paukuttaa päätään lattiaan. Tutkii uteliaasti ja koko ajan vahdittava.
Aikas raskas vaihe. :-)