Vantaan valtuustossa aloite hoitohenkikökunnan palkkojen nostamiseksi 500€:lla!
Samansuuntaista valmistellaan ilmeisesti Espoossa ja kohta varmaan Helsingissäkin. Muuten ei hoitohenkilökuntaa saada tarpeeksi töihin.
Tämä kertookin jo sen, että vaikka lakosta ei olisi mitään hyötyä, niin palkat tulevat lähivuosina silti nousemaan rajusti. Yksikään järkevä kunta ei yksinkertaisest voi jättäytyä ulos palkkakilvasta, sillä muuten ei henkilökunta riitä.
Kommentit (7)
täältä ei ainakaan hoitajille tipu lisää mitään, kun lapsilta ja vanhuksilta viedään jo muutenkin kaikki.
Kukaan ei sitä uskos ennen kuin näkis. Kuka vaan kelpaa töihin. Sitten hoitajana on vaikka mitä kansalaisia. Suomenkielen taito pikkusen hakusessa, eikä siis ihan mitään vähän. Eihän ne tajua mitään potilaspapereista nehän kun on suomeksi. Niille oon pitänyt rapsaa: feed him, change diaper.
Ulkolaiset sairaanhoitajat ei osaa antaa oikeaa lääkekippoa oikeallepotilaalle tms... Lähdetään kesken työpäivän menemään. Ihan sekopäistä touhua. Ei kannata vanhaks tulla ja joutua mihinkään terveyskeskukseen.
Minusta on ihan älytöntä, että koko Suomen kaikille tehyläisille ihan yhtäkkiä pitäisi repäistä järjettömän suuret palkkankorotukset, kun niihin ei ole varaa. Jos tarvetta oikeasti on, kyllä kunnat asian laittavat kuntoon ja repivät ne varat jostain. Siksi lakko on turha ja törkeä! Ei kaikille muillakaan aloilla makseta sentilleen samaa palkkaa, vaan palkkaan vaikuttavat mm. työntekijän koulutus, osaaminen, aktiivisuus ja alan työtilannekin.
Jos vanhustenhoitoon jne. saadaan lisää väkeä niin eikö se olisi vain hyvä asia niiden lasten ja vanhusten kannalta? Kaikkien meidän potilaitten kannalta? Voit nimittäin olla varma, että jokainen meistä tulee tarvitsemaan terveydenhuoltoa jossain vaiheessa.
tarvittavat rahat suurilta ikäluokilta. Kun me nuoremmat maksajat olemme hoidon tarpeessa, niin ei takuulla tarvita näin paljon väkeä kuin nyt.
Nythän jo tällaiset 30-40 -vuotiaat pyritään oma-aloitteisesti ohjaamaan yksityiselle puolelle ja sitten maksamaan siellä " veronsa" toistamiseen. Niin on ainakin mulla käynyt. Lasten ja itseni kanssa olen saanut hoitoaikoja jopa vuoden päähän. Kuka niin kauan jaksaa olla kipeänä tai katsella lapsensa kipuja, joten sitä on sitten lähdetty yksityisille. Näinhän tätä hommaa ohjataan. Kannattaa mennä rääsyissä lääkäriin, niin saa palveluakin. Jos näytät liian varakkaalta, niin sulle tehdään säälittä tuo jonotustemppu.
Se ei siltikään tarkoita, että asiaa edes valtuustossa käsiteltäisiin.
Eikö nyt huolestuta kuntien talous?