Miten sanoa eräälle kaverille:
Mulla on eräs ystävä/kaveri jolla on mielenterveysongelmia ja hän on vähän outo. Lapsetkin sanoo että hän on omituinen kun nauraa koko ajan. Nyt hän haluais tulla taas käymään meillä kylässä mutta en halua että hän tulee.
Viimeksi kun hän kävi niin hän kiroili aika kovastsi. En tykkää että meidän kodissa kiroillaan ja meillä on vielä lapsiakin niin en haluaisi heidän saavan huonoja vaikutteita. Hän ei millään meinannut lähteä kotiin vaikka kuinka yritin vihjailla että meidän täytyy alkaa jo iltatoimille ja nukkumaan kun aamulla on töitä/tarhaa ja koulua.
Miten sanoisin hienotunteisesti kun hän kysyy että milloin voisin tulla kylään. Haluaisin kuitenkin että hänelläkin olisi tukijoukkoja ja ystäviä kun molemmat vanhemmat ovat kuolleet ja sisaruksia ei ole.
Kommentit (6)
eikä tarvitse miettiä miten toista pyytäisi häipymään.
Tuosta kiroilusta,tiedän tosiaan mistä puhut.
Yksi ystäväni,jolla myös pieni lapsi,viljelee aivan ruokottoman paljon kirosanoja.
Olen monesti pyytänyt ettei ainakaan meidän lasten kuullen kiroaisi kun emme itsekkään niin tee,mutta kuuroille korville kaikunut.
Todella inhottavaa. Ja uskomatonta ettei aikuinen ihminen osaa sen vertaa rajoittaa mitä suustaan päästää.
" vaikeakausi" menossa juuri siitä, että naureskelee liikaa.
Itse olen ajatellut että hän peittelee sillä naurahtelulla omaa epävarmuuttaa vaikka toisaalta hän on omasta mielestään aina oikeassa ja on hyvin varma mielipiteistään jotka kuitenkin saattavat muutta hetkessä missä hyvänsä.
Hänen kanssaan on vaikea jutella asioista koska hän jauhaa samoja asioita illan aikana ja jos kysyn jotain niin hän sanoo ettei jaksa jutella tai ei asia hänelle kuulu joten sellaista oikeaa keskustelua ei pääse syntymään.
Yleensä kun häne tulee meille niin hommailen omiani ja samalla seurustelen tai kuuntelen niitä hänen juttuja.
Sekin vain tuntuu ikävältä jos täytyy suoraan puoli kahdeksan aikaan esim sanoa että kyllä sun nyt täytyy lähteä kun ei itse ymmärrä lähteä tai ei vihjailuja tajua.
t. ap
Mun mielestä voisit vaikka ihan suoraan sanoa, ettet pidä siitä että teillä kiroillaan.
muiden seurana ja lähden sitten kahdeksan linja-autolla kotiin ja sitten kun aika lähenee niin sanookin että menenkin vasta yhdeksän linja-autolla. Olisi myös aikamoinen homma ahtaa koko perhe autoon että meidän " täytyy" käydä koko perheella jossain.
t. ap
ei se ole outoa jos joku nauraa koko ajan...voi olla että hän vain on iloinen seurasta!
Sanot että teillä mennään nukkumaan siihen ja siihen aikaan ja jos on muita menoja, niin sano sekin.