Av-palstan suuri Joulupukin toivelistaketju. Minkälaisia toiveita haluat lähettää Joulupukille tänä jouluna?
Olkaa hyvä! Rohkeasti vaan. Toive on vapaa! 🎅
Mikäli haluatte, voitte laittaa toivelistanne vaikka kirjeen muotoon: "Rakas Joulupukki...".
Kommentit (27)
Olen toivonut jo pitkään uutta Kånken reppua. ... Ai niin, jep, olen ollut hurRrrjjan kiltti. :D
Toivoisin, että tyttärentytär viimein parantuisi, terveyttä toki kaikille muillekin.
Toivon naista, ulkonäöllä ei ole väliä kunhan on kaunis naama, sopivat tissit ja tiukka pylly.
Haluaisin kauniin, hoikan ja seksikkään naisen petikaveriksi.
Toivon vain rauhallista, hyvää joulua jolloin sekä sieluni että kehoni saa levätä ilman turhia vaatimuksia ja että tulevaisuudessa en olisi niin yksinäinen, stressaantunut, ahdistunut, pakko-oireinen ja ennakkoluuloinen kuin tähän asti olen ollut. Toivon myös, että ensi keväänä tai alkukesänä pääsisin muuttamaan asuntoon, johon toivon pääseväni muuttamaan. Mitä tavaraa en toivo, minulla on muutenkin ihan liikaa kaikkea turhaa rojua. Korkeintaan toivon sen verran rahaa, jolla voin ostaa itselleni ehjiä sukkia, t-paitoja, alushousuja ja pari uutta pyjamaa, koska monet sukkani, alushousuni, t-paitani ja pyjamani alkavat olemaan jo rikki.
Toivon, että maamme päättäjien ylle laskeutuisi suuri järjenvalo ja he ymärtäisivät mikä maallemme ja kansallemme on parasta. Toivon vahvaa kauaskatseisuutta ja turvallista tulevaisuutta,
Rakas Joulupukki, toivon ainoastaan, että minulle kaikista rakkain ihminen pääsisi jouluksi kotiin.
Mulle kelpais käteinen, siis riihikuiva raha. Saa tuoda, niin paljon kuin pukki itse haluaa.
Rakas joulupukki, toivoisin, että myös minä saisin tänä jouluna suuseksiä ennen kun työnnät sen valtavan elimesi sykkivään pilluuni takaapäin.
Toivelistan top 5.
- Lomamatka ( ei mikään Tallinnan kämänen risteily)
- Hajuvesi, Lancome- La Vie est Belle
- Mac:n huulipuna
- Mac:n puuteri
- Pehmeä ja ylellinen kylpytakki
Rakas Joulupukki. Olen pyrkinyt olemaan kilttinä koko vuoden (muutamaa "väärinkäsitystä" lukuunottamatta, mutta nämä on sinulla varmaan tiedossa). Toivon pehmeitä paketteja, tossut, sukat, jooga-housut ja -paita, sekä Uuden Vuoden juhliin joku seksikäs bilemekko. Kiitos. :DD
Haluan vetää Joulupukkia parrasta. 😂😂😂
Mulle kelpais kotimainen kattaus, HK:n blöötä ja Lapin Kulta mäyris.
Rakas Joulupukki, tiedät että olen tilannut itse itselleni aivan liikaa tavaraa tänä vuonna ja en siksi tarvitse mitään. Päinvastoin saat tulla hakemaan ylimääräiset tavarat minulta pois ja viedä ne sellaisille ihmisille, joilla ei ole tarpeeksi tavaroita. Kiitos.
Kiltti joulupukki. Auta minua olemaan mukava ja unohtamaan tämä kiukku ja katkeruuteni.
Rakas Joulupukki. Auta ilkeää trollia muuttuman kiltiksi tontuksi (vaikka puutarhatontuksi). Oon ollu tuhma ja tyhmä koko vuoden.
Hähä! :D
Rakas Joulupukki, voisitko tuoda uuden miesystävän? Sellainen kiltti ja huomioiva malli tällä kertaa. Sitä olisi kiva rapsutella ja välillä jopa suukotella.
Kai mä sit saan sen vuohen taas niinku joka joulu. Kiitti v*****sti.
Kissanpentu olisi mukava yllätys. Olen toivonut lemmikkiä jo pitkään. Olisikohan siellä pukinkontin pohjalla mahdollisesti yksi ylimääräinen karvakerä jäljellä?
Rakas tonttu, toivoisin että kaikki maailman siat jätettäisiin.