Kaikki lahjat jo ostettu, muita? Paljonko meni rahaa?
Ihana tunne, kun sain eilen kaikki joululahjat ostettua. Enää paketointi ja yhden lahjan vieminen kummilapselle.
Rahaa meni kummilasten lahjoihin 25 e toisen (5 v.) ja 45 e toisen (14 v.) lahjaan.
Omien lasten lahjoihin 200 e 6-vuotiaan ja 180 e 4-vuotiaan lahjoihin. Ja pari yhteistä lahjaa heille n. 50 e yhteensä.
Miehen lahjoihin meni 60 e.
Muille ei ole tapana hankkia.
Mitenkäs muilla lahjahankintojen tilanne?
Kommentit (27)
Noin 400 e mennyt. Miehelle 125, loput kolmen oman lapsen, siskon lasten ja kummilasten lahjoihin. Omalle perheelle ostetaan aina jotain toivottua ja tarpeellista, muille annetaan kirjekuoressa rahana. Olen hyätuloinen mutta panostamme jouluna ruokaan ja yhdessäoloon. Kännykät, läpparit yms ostetaan pitkin vuotta tarpeen mukaan. Lapsia opetetaan myös että heidän pitää hankkia taskurahoistaan pieni lahja jokaiselle.
Yleensä menee 700-1200, en ole laskenut vielä. Joulunviettoon osallistuu 8 ihmistä ja annan kaikille lahjoja, lisäksi ex-anoppi, kummityttö ja pari naapuria pitää lahjoa.
Omille lapsille:
55+3+7+5= 70€ ja
25+10=35€
Yhteensä omille natiaisille siis noin 100€
Sukulaislapsille:
15+5+7=37€
Vanhemmilleni:
25+25=50€
Jos joulukortit postimerkkeineen (40€)laskee mukaan, niin pyöreästi 200€ tämän vuoden jouluun. No yhden hedelmäkakun lupasin leipoa tuliaisena, siihen jo pelkkä konjakkikostuke maksoi miltei vitosen :D.
Ja tänä vuonna vähän lähti lahjojen ostelu käsistä, innostuin kun esikoinen, 2v, jo vähän osaa joulua odottaa. Ja siitä huolimatta toisilla menee moninkertainen määrä rahaa lahjoihin :D.
Noin 3000 € mennyt, vielä yksi lahjakortti ostamatta. Aikuisille ei juurikaan osteta tänä jouluna. Lasten lahjat sen sijaan olivat aika hintavia.
Juuri eilen sain viimeisen hankittua :D Noin 170 € meni vanhempien, sisarusten ja kummilapsen lahjoihin ja miehen 85 € :)
Tonni meni omaan lahjaan. Siskon pojan lahjaan meni euro - siinäpä ne.
Lahjoja tytär, 2 lastenlasta, kummityttö, kummitytön lapsi
Lahjoihin noin 1400e + tyttärelle 1000e
Noin 300€, kaksi lasta, muutama sukulainen. Miehelle ostan vielä pienen lahjan, sukulaisten lahjat Piräus lähettää postitse eli, jos lisään vielä 100€, niin saadaan pyöreästi kokonaissumma. Lapset 3 ja 6 vuotta.
En osta, enkä saa. Olen yksineläjä ja vietän jouluni yksin.
Miehelleni noin 70 e (hierontalahjakortti 50 e, dödösetti noin 10 ja herkkuja noin 10)
Teini-iän kynnyksellä iältään oleville omille lapsille noin 200 e / lapsi.
Kummipojalle (13-vuotias) 30 e rahana.
Mun veljen ja miehen veljien perheille (yht. 5 aikuista ja 6 lasta) yhteensä 100 euroa.
Parille ystävälleni noin 10 euroa / ystävä = n. 20 euroa
Mun ja miehen vanhemmille yhteensä noin 50 euroa
Eli mitä tuosta tulee, kääks kääks... menemään humpsahti tämän vuoden joululahjoihin noin 470 euroa. Omien lasten lahjoihin meni eniten ja ne oli 95 %:sti erittäin toivottuja ja erittäin kovaan käyttöön tulevia lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Miehelleni noin 70 e (hierontalahjakortti 50 e, dödösetti noin 10 ja herkkuja noin 10)
Teini-iän kynnyksellä iältään oleville omille lapsille noin 200 e / lapsi.
Kummipojalle (13-vuotias) 30 e rahana.
Mun veljen ja miehen veljien perheille (yht. 5 aikuista ja 6 lasta) yhteensä 100 euroa.
Parille ystävälleni noin 10 euroa / ystävä = n. 20 euroa
Mun ja miehen vanhemmille yhteensä noin 50 euroa
Eli mitä tuosta tulee, kääks kääks... menemään humpsahti tämän vuoden joululahjoihin noin 470 euroa. Omien lasten lahjoihin meni eniten ja ne oli 95 %:sti erittäin toivottuja ja erittäin kovaan käyttöön tulevia lahjoja.
Eikun tosta tuleekin 670 euroa. Elämä on.
Noin 450 meni ostamiini lahjoihin.Teinille, miehelle, siskoille, isälle ja vaimolleen, sedälle ja vaimolleen, lapseni isovanhemmille ja isoisovanhemmalle ja kummilapsille.
Tänään olen menossa lahjojenvientikierrokselle.
Kummilapselle + sisaruksille 70e
Omalle lapselle 100e
Omille sisaruksille ja vanhemmille 100e
Yht. 270e. Olen tosi tyytyväinen että selvisin edullisesti.
Joku 340€, sisältää postituskulut, langat ym. Osalle ostin, osalle tein :) yhteensä 13 henkeä ja yksi lahja maksoi 194€...
Kaikki ostettu kans! Kummimuksut, siskon tytöt, oma lapsi, mies ja molempien meidän vanhemmat. Rahaa ynnäilin äkkiseltään päässäni noin 300€. Muutama lelu, tuoksuja ja kirjoja lähinnä ostettuna ennen jouluisia kiskurihintoja.
Kummipojalle peli, noin 20€
Kummitytölle raha, 20€
Omille lapsille noin 250-300€ x2
Aikuisille ei osteta lahjoja, anopille vien joulukukan.
Miehelle vielä jotakin pientä 20€.
Vähän alle 400€. Lahjat vain omille lapsille, ei kenellekään muulle.
Kaksi lahjaa puuttuu, hinnat arviolta pari kymppiä yhteensä (kahdelle kisulle siis lahjat). Tähän mennessä mennyt vajaa pari sataa.