Lue keskustelun säännöt.
Miten voisimme ehkäistä itsemurhia?
12.12.2017 |
Miten ihmisiä voisi auttaa? Mäkin olen yrittänyt tappaa itseni. Selvisin ja jatkoin siitä. Lopulta tulin parempaan kuntoon meditoimalla, rankalla itseterapialla jne. Edelleen se käy joskus mielessä tosin.
Tuntuu hirveältä kuulla toisten itsemurhista tai yrityksistä. Se herättää raivoa. Oma elämäni on vaikeaa, ja kun kuulen toisten kompastuneen lopullisesti samoihin juttuihin, jotenkin hajoan lisää. Samoin kun kuulen esim. jonkun alkoholisoitumisesta, vaikka itsekin olen alkoholisti. Tulee sellainen olo, että prkle nojatkaa vaikka muhun, vaikka itsekin seison vain toisella jalalla. En vain tiedä, mitä tässä tekisi. Olen itsekin sairas, mutta sentään ymmärrän ja olen oikea elävä ja hengittävä ihminen, joka ei halua toisten kuolevan. Mäkin saatan vain odotella luonnollista loppuani, mutta en ole edes tehnyt mitään tämän ansaitakseni. On päiviä, jolloin nautin jostakin. Jos olisin jo kuollut, en voisi nauttia niistä asioista. Ja jos tappaisin itseni, maailmassa olisi taas vähemmän toivoa.
Yksi ystäväni on hurahtanut uskontoon. Se pitää hänet hengissä, joten se on hyvä asia. Tehkää radikaaleja ratkaisuja, jos se pitää teidät hengissä.
En halua, että kuolette oman käden kautta, ihmiset!
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yli 93% itsemurhan tehneistä on saanut aiemmin mielenterveysdiagnoosin. Lisäksi yli puoleen itsareita liittyy päihteet. Koska lähes kaikki ovat olleet psykiatrisessa hoidossa, niin silloin prosessi on epäonnistunut. Eikä ihme, sillä hoito on lääkehoitoa. Ehkä itsareita voisi ehkäistä kohdistamalla toimet riskiryhmiin ja lisäämällä aitoa välittämistä. Nykyisinhän virkakoneisto ajaa tahallaan ihmisiä itsemurhiin ja jos kuuntelee ammattilaisia, he suorastaan iloitsevat jokaisesta sellaisesta itsarista, joka katsotaan olleen yhteiskunnalle kallis.
Vierailija kirjoitti:
Yli 93% itsemurhan tehneistä on saanut aiemmin mielenterveysdiagnoosin. Lisäksi yli puoleen itsareita liittyy päihteet. Koska lähes kaikki ovat olleet psykiatrisessa hoidossa, niin silloin prosessi on epäonnistunut. Eikä ihme, sillä hoito on lääkehoitoa. Ehkä itsareita voisi ehkäistä kohdistamalla toimet riskiryhmiin ja lisäämällä aitoa välittämistä. Nykyisinhän virkakoneisto ajaa tahallaan ihmisiä itsemurhiin ja jos kuuntelee ammattilaisia, he suorastaan iloitsevat jokaisesta sellaisesta itsarista, joka katsotaan olleen yhteiskunnalle kallis.
Kerron itsestäni ja itsemurhayrityksestäni sen verran, että mullakin on mielenterveyden ongelmia, joista on useita diagnooseja. Lisäksi siihen tapahtumaan liittyi päihteet.
Mua on yllättäen auttanut kuntouttava toiminta. Ihan vaan askartelu ryhmässä pari kertaa viikossa. Yhdellä oli paha epilepsia, toisella oli kehitysvamma, alkoholismista sai puhua ja esim. LGBT-ihmiset sai olla ihan rennosti. Oltiin kaikki aivan erilaisia, eri ikäisiäkin, mutta kaikilla oli yhteinen tavoite. Elämänhallinta ja onnellisuus. Olen ollut monessa ryhmässä, mutta tuo yksi auttoi kaikkein eniten, vaikka ei me tehty juuri mitään erityistä. Tavoite oli vaan selvitä.
Kai me tuossa ryhmässä olleet ollaan jotain C-luokan kansalaisia, mutta kyllä me saatiin toisiltamme jotain. Siinä oli inhimillisyyttä ja välittämistä. Jokaisella oli omat ongelmansa, mutta me oltiin samassa sopassa kaikki. Tuntui hyvältä, jos saatiin joku vaikeassa tilanteessa oleva vähän piristymään. Oikeasti tarkoitus oli tehdä ihan muuta, mutta se oli paras vertaistukiryhmä ikinä. Ja kaikki tosiaan oli erilaisia.
ap
Jos voi kysyä ap, niin milloin sä yritit ja miten tappaa ittesi, mikä esti sen tekemisen, miksi et tehnyt, -siis hyväkun et tehnyt, sillä sä oikeasti toimit vahvana olkapäänä monelle, tiedät ainakin mistä puhut, ei ammattiauttajat aina tiedä yhtään mitä on tosi elämä.
Ei ainakaan työttömyystukia leikkaamalla. Tällä menolla itsemurha tilastot lähtee jyrkkään nousuun. Sitähän päättäjät varmaan toivoo, työttömyys pienenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aktiivimalli tulee kasvattamaan itsemurhatilastoja. Täysin sairasta politiikkaa.
mielestäi pitäisi puhua enemmän avun saannista. ainakaan meillä ei koulussa tai kotona puhuttu että mistä saa apua jos on ylitsepääsemättömiä suruja. onneksi isä lopulta havahtui ja vei minut itse terapiaan jossa jatkan edelleen näin 13. jälkeen.
painotan aina läheisille jotka kertoo suruista että jos kokee tarvitsevansa ammattiapua, sitä saa soittamalla vain ajan kunnan psykiatrille. aina kun ei välttis kaveriapu auta ko ei kehtaa kaikkea kertoa. toki olen kavereiden tukena ko he sitä pyytää/tarvii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä tuo 93%? Muistaakseni jokin aika sitten luin, ettei läheskään noin monella ole mitään mt-diagnoosia.
Ehkä itsemurhista ja ongelmista puhuminen auttaisi asiaa. Siis että rohkaistaisiin ottamaan asioita esiin, eikä hautomaan niiden kanssa yksin. Samoin pitäisi saada esiin, että itsemurhia voi tehdä ihan tavalliset ihmiset.
Eos