Miten tulisi antaa miehelle pakit baarissa?
Tulin Tallinnan laivalta eilen ja jäin miettimään, että miltähän mahtoi tuntua 3 miehellä, kun annoin pakit? Kaikki 3 tuli niin puskista pyytämään tanssiin, etten osannut varautua ja vaikka kuin ystävällisesti sanoinkin "kiitos, mutta juuri nyt en lähde, koska juuri tulin tanssimasta" niin silti miehistä paistoi pettymys. Yksi näistä oli kuulema pidempään katsellut minua ja päätti kai iskeä silloin, kun tulen lattialta. Olisin voinutkin tanssia silloin kun jo olin tanssimassa, mutta hengästyneenä ja breikin sekä juoman tarpeessa on aika epämotivoivaa lähteä saman tien lattialle. Ajoitus olisi näissäkin tapauksissa tuottanut paremman tuloksen. 2 muun kanssa tanssin, koska olin jo lattialla valmiiksi.
1. Miehet, miten pakit tulisi antaa?
2. Mietittekö koskaan ajoitusta, kun tulette pyytämään tanssiin?
3. Pöytäseurueessani oli muutamia muitakin naisia, mutta olin ainut jota pyydettiin, miksei muita voinut pyytää?
4. Mitäs jos iskuyritys noin muuten ei kiinnosta ja pitäisi antaa pakit, niin miten haluaisitte, että nainen sen suorittaa?
Ymmärrätte varmaan, että jos yksi nainen saa aloitukset ja muut baarissa olevat naiset eivät, niin tämän yhden on pakko antaa pakit kaikille ylimääräisille (kuten joku joskus aiemmassa ketjussa kerran kirjoitti)? Ymmärrän tuon kirjoittajan pointin vasta nyt, vaikka kommentoinkin häntä vastaan.
N38
Kommentit (35)
No sinun tyylisi kuulostaa minusta ainakin ihan asialliselta. Mies voisi tuossa tilanteessa vähän omata pelisilmää ja tarjota tanssimaan pyytämisen sijaan vaikka juotavaa, jos näkee, että toinen on juuri tullut hengästyneenä tanssilattialta. Ja jossei mihinkään kalliiseen juomaan halua heti alkuun santsata niin lasi vettäkin on fyysisen suorituksen jälkeen siinä alkoholin nauttimisen lomassa joskus kiva.. Ja tosiaan voi pyytää esim. "no jos käydään yhdessä hakemassa juomat tiskiltä ja hengähdetään siinä samalla?" tms.
Näin minä ainakin tekisin, jos menisin pokaamaan tanssilattialta poistuvaa miestä. Olen itse niitä naisia, joka tekee itse aloitteet itseään kiinnostaville miehille. Ei tarvitse istua yksinään katselemassa, kun kaveria tullaan iskemään. Ja se aloitteen teko pitää tosiaan tehdä mukavasti ja rennosti, eikä siitä saa loukkaantua, jossei toista kiinnostakaan. Vaikka aika harvoin olen tullut miesten suunnalta torjutuksi. Joskus voi myös ihan vaan jutella mukavia ilman mitään iskemistäkään ja ilta kehittyy sitten, miten kehittyy.
Ap:n ei pitäisi tuntea huonoa omaa tuntoa siitä, jos hänen kaverinsa jäävät vaille seuraa. Kannusta heitä, että menevät vaikka itse juttelemaan kivan oloisille miehille. Toimii ainakin minulla. :D
N29
Vierailija kirjoitti:
3. Olen kuullut useilta naisilta, että kukaan nainen ei halua olla "kakkosvaihtoehto".
Nyt kai puhuttiin tanssimisesta eikä seurustelusta?
Mitkä ihmeen pakit? Pubiruusua pyydetään tanssimaan, on siinä meillä oikea laatunainen.

Ei varmaan haluakkaan, mutta voihan tanssikutsun esittää koko seurueelle, jos ei halua loukata muita naisia. Eiköhän aina joku lähde jossain vaiheessa. Lisäksi tällä lähestymisellä pääsee naisten porukkaan mukaan ja tiedä vaikka joku muu naisista osoittautuisikin kiinnostavammaksi kuin se ykkösvaihtoehto. Ainakin meidän pöydässä oli parikin miestä välillä jutustelemassa ilman, että olisi jotain tiettyä halunnut pokata. Ihan vaan kävivät välillä heittämässä jotain juttua ja välillä paineli muualla. Ja seurueesta me naisetkin välillä käytiin tanssimassa heidän kanssa.

Unohtui: N38 eli ap
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen pakit? Pubiruusua pyydetään tanssimaan, on siinä meillä oikea laatunainen.
No miten laatunaista tanssitetaan?
N38, ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3. Olen kuullut useilta naisilta, että kukaan nainen ei halua olla "kakkosvaihtoehto".
Nyt kai puhuttiin tanssimisesta eikä seurustelusta?
Niin. Haluaako mies vain ja ainoastaan tanssia, jos tietää jo etukäteen, että millekään muulle ei enää ole mahdollisuutta? Ja kuinka todennäköisenä hän pitää sitä, että joku muu pöydästä edes lähtee enää tanssimaan, kun jotakuta toista on ensin pyydetty? On ehkä helpompaa vain suosiolla kysyä jostain toisesta pöydästä kuin ottaa pakit joka ikiseltä pöydän naiselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3. Olen kuullut useilta naisilta, että kukaan nainen ei halua olla "kakkosvaihtoehto".
Ei varmaan haluakkaan, mutta voihan tanssikutsun esittää koko seurueelle, jos ei halua loukata muita naisia. Eiköhän aina joku lähde jossain vaiheessa. Lisäksi tällä lähestymisellä pääsee naisten porukkaan mukaan ja tiedä vaikka joku muu naisista osoittautuisikin kiinnostavammaksi kuin se ykkösvaihtoehto. Ainakin meidän pöydässä oli parikin miestä välillä jutustelemassa ilman, että olisi jotain tiettyä halunnut pokata. Ihan vaan kävivät välillä heittämässä jotain juttua ja välillä paineli muualla. Ja seurueesta me naisetkin välillä käytiin tanssimassa heidän kanssa.
Totta, mutta tuolla taktiikalla harvoin pääsee tansiimaan sen naisen kanssa, jonka haluaisi. Mietipä nyt omalle kohdallesi. Isket silmäsi johonkin mieheen ja menet hänen pöytäänsä kysymään, että haluaisiko joku lähteä kanssasi tanssimaan vs. kysyt suoraan siltä mieheltä, johon olet silmäsi iskenyt.
Mulle ainakin kelpaa hyvin tuo " kiitos, mutta ei kiitos". Tottakai sitä pettyy, mutta minusta ihan asiallinen vastaus.
M35
Lyhyt nainen lyhyessä mekossa. Pitkät hiukset. Häntä haetaan.
Jaa täällähän naiset selittävät etteivät omasta mielestään edes anna pakkeja kun torjuvat vonkaajan baarissa.
Mitä turhia kursailemaan, kehotat painumaan v-alkuiseen sanaan jolla kuvataan naisen sukupuolielintä. Liian mukava ei pidä olla, miehetkin arvostaa suoraselkäisiä ja räväköitä naisia kaiken muun yläpuolelle.
Naisen pitää suostua jokaisen miehen yrityksiin,aprillia...
En ymmärrä ollenkaan. Jos sanoo, ettei jaksa enää tanssia niin eihän ne ole vielä pakit. Jos joku kieltäytyy tanssimasta, miksi ainoat vaihtoehdot ovat poistua paikalta tai kysyä jotakuta muuta tanssimaan?
Vierailija kirjoitti:
3. Olen kuullut useilta naisilta, että kukaan nainen ei halua olla "kakkosvaihtoehto".
Vaikka suurin osa on kuudes vaihtoehto.
Potku munille ja keskisormee perään. ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3. Olen kuullut useilta naisilta, että kukaan nainen ei halua olla "kakkosvaihtoehto".
Ei varmaan haluakkaan, mutta voihan tanssikutsun esittää koko seurueelle, jos ei halua loukata muita naisia. Eiköhän aina joku lähde jossain vaiheessa. Lisäksi tällä lähestymisellä pääsee naisten porukkaan mukaan ja tiedä vaikka joku muu naisista osoittautuisikin kiinnostavammaksi kuin se ykkösvaihtoehto. Ainakin meidän pöydässä oli parikin miestä välillä jutustelemassa ilman, että olisi jotain tiettyä halunnut pokata. Ihan vaan kävivät välillä heittämässä jotain juttua ja välillä paineli muualla. Ja seurueesta me naisetkin välillä käytiin tanssimassa heidän kanssa.
Totta, mutta tuolla taktiikalla harvoin pääsee tansiimaan sen naisen kanssa, jonka haluaisi. Mietipä nyt omalle kohdallesi. Isket silmäsi johonkin mieheen ja menet hänen pöytäänsä kysymään, että haluaisiko joku lähteä kanssasi tanssimaan vs. kysyt suoraan siltä mieheltä, johon olet silmäsi iskenyt.
Tuossa on kyllä hyvä pointti. Asia ehkä muuttuu siinä vaiheessa, jos aletaan miettimään, että nainen harvemmin tekee aloitteen. En itse juurikaan tee naisena aloitteita tai muuten vaan pyydä tanssiin miehiä. Miehen näkökulmasta tämä joukkolähestyminen olisi hedelmällisempää. Ei mentäisi suoraan siihen yhteen, vaan ensin koko seurueeseen ja sitten illan edetessä juteltaisiin vain vähän enemmän sen yhden kanssa. Ei tulisi niin jyrkkiä pakkeja ja se antaisi enemmän infoa ajoituksen suunnitteluun. Kyse on kuitenkin pehmeämpilähestyminen tuota mielitiettyä kohtaan.
N38 ap
Itse kerran heitin juomani loput jonkun nörtin päälle joka kehtas tulla jutteleen :D
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ollenkaan. Jos sanoo, ettei jaksa enää tanssia niin eihän ne ole vielä pakit. Jos joku kieltäytyy tanssimasta, miksi ainoat vaihtoehdot ovat poistua paikalta tai kysyä jotakuta muuta tanssimaan?
No sinäpä sen sanoit. Olisin varmaan voinut silti jäädä juttelemaan siihen pöydän ääreen, mutta poloiset poistuivat paikalta.
ap