Millaista jouluapua Pelastusarmeija jakaa?
Joulupadat on niin tuttu näky jo vuosien takaa, että niihin on helppo laittaa lantti köyhien auttamiseksi. Etenkin kun tiedän, että Pelastusarmeija tarkistaa avun saajien taloudellisen tilanteen eikä lahjoitushanat aukea kenelle tahansa joka kehtaa väittää joulunsa menevän muuten piloille.
Mutta millaista Pelastusarmeijan lahjoittama jouluapu on? Ilmeisesti osa saa lahjakortin ja osa jonkun tavarapakkauksen. Pakkauksen sisältö kiinnostaa, koska en tahdo olla levittämässä esim. tarpeettomia tavaroita tai käsiin hajoavaa krääsää maailmaan, joka hukkuu muutenkin tavaraan. Kuulemma viime vuonna paketeissa oli mm. sukkia, joiden kokoon saaja ei voinut vaikuttaa. Kyse oli vain pienestä osasta pakkauksen sisältöä, mutta ollaanko tänä vuonna petrattu tai menty huonompaan suuntaan? Tietääkö kukaan, mitä kaikkea Pelastusarmeijan joulupakkaus tänä vuonna sisältöä?
Tahtoisin apuni menevän perille mahdollisimman hyvin, enkä vielä ole päättänyt tuenko tänäkin jouluna köyhiä Pelastusarmeijan vai jonkun muun tahon kautta.
Kommentit (11)
Vaatteita, ruokalahjakortteja, leluja. Leluille on omia keräyspaikkoja, vaikka niitä voi jättää patoihinkin.
Joskus luin, että ihmiset kippaa "lahjoiksi" suoranaisia jätteitä kuten ikivanhoja säilykkeitä. Näin ei tietenkään pitäisi olla, vaan tavaran pitää olla puhdasta ja ehjää.
Eikä tavaraa kannata paketoida valmiiksi, vaan antaa järjestön hoitaa se. Näin apu kohdentuu oikein.
Veljeni vei viimeksi töistä saamansa herkkukorin suoraan Pelastusarmeijan pataan. Toivottavasti joku ilahtui!
Varmasti yritetään antaa paketti, jossa olisi hakijalle optimaalisin sisältö. Eli perusjutut ja siihen ihmisten iän, määrän ja sukupuolen mukaan.
Uutena avustuskohteena nuppi-uunojen provoilijoiden itsetunto-ongelmien ontuminen.
Jalkoväli ja korvienväli.
Sain tyynyliinan, pipareita, suklaata, säilykkeitä, hygieniatarvikkeita, ehkä jotain muutakin? En muista enää tarkkaan. Kiva paketti kuitenkin josta riittää iloa pitkälle joulun jälkeen. Säilykkeet on parhaita koska niitä ei saa leipäjonosta ja kaapissa on hyvä olla aina reilusti ruokaa yllättävien tilanteiden varalle.
Pelastusarmeija on ainoita, jotka auttavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, asunnottomiakin ym. joten siksi tykkään osallistua joulupatakeräykseen.
Voiko niillä lahjakorteilla ostaa kaljaa ja tupakkaa?
Vierailija kirjoitti:
Voiko niillä lahjakorteilla ostaa kaljaa ja tupakkaa?
En tiedä, mutta ainakin ne voi myydä ja sen jälkeen voi ostaa viinaa ja tupakkaa.
Eikö kukaan tiedä?