Mulla on ihan kauhean ikävä nuoruusvuosia! :(

En niinkään nuoruutta, vaan lapsuutta, kun sai koulun jälkeen leikkiä naapurinlasten kanssa pihalla pihaleikkejä. Ei tarvinnut huolehtia perheen syömisistä tai kantaa vastuuta kenestäkään. Huoletonta naurun ja kavereiden ympäröimää aikaa. Ei nyhjätty kotona älylaitteiden ympäröimänä, vaan mentiin kaverin oven taakse kysymään voiko olla. Tuli kyllä niin haikea olo, tätä kirjoittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Mun elämä loppui ihan täysin 20-vuotiaana kun muutin pois synnyinpaikkakunnalta. En ole sen jälkeen saanut uusia hyviä ystäviä. Siihen päälle vielä naimisiinmeno ja lapset.

Mulla oli niin ihana ja paras nuoruus! Nyt ei enää mitään. Ja kohta mä olen jo niin vanha, etten mitään edes jaksaisi.

Olispa vielä nuori. Ja Olisipa niin ihana pitää vielä edes kerran kotibileet niiden nuoruudenajan kavereiden kanssa. Muistella ja nauraa...

Ikävöittekö te muut nuoruuttanne? Mä ikävöin varmaan siksi, kun sen jälkeen ei ole ollut muuta kuin lastenhoitoa ja kotitöitä... ja olen jo pian 40v, että pystyyn kuollut vähemmästäkin..

Valitettavan moni ihminen kuvittelee että elämä on kuin taulu, kun se vain pysyy samanlaisena, juuri tuollaisena, on kaikki hyvin ja voi olla onnellinen. Elämä ei ole kuin taulu, se on kuin televisionruutu, se elää koko ajan.  Sitä vain pitää elää mukana, tai tulee todella onnettomaksi!

Minä ikävöin aikaa ennen naimisiinmenoa. Menisin naimisiin, mutta muita ratkaisuja miettisin uudelleen. Koen, että olisin onnellisempi, jos olisin tehnyt tietyt asiat toisin ja olisin pysynyt tietyiltä osin aloillani. Siksi tuntuu raastavalta ajatella, että aikaa ei voi kääntää taaksepäin eikä tehdystä tehdä tekemätöntä. Siinä mielessä ikävöin nuoruutta.

Eikä sitä nelikymppisen jälkeen elämällä enää paljoa väliä olekaan, siihen se tavallaan loppuu. Elämä pitää olla eletty ennen sitä.

Vierailija kirjoitti:

En niinkään nuoruutta, vaan lapsuutta, kun sai koulun jälkeen leikkiä naapurinlasten kanssa pihalla pihaleikkejä. Ei tarvinnut huolehtia perheen syömisistä tai kantaa vastuuta kenestäkään. Huoletonta naurun ja kavereiden ympäröimää aikaa. Ei nyhjätty kotona älylaitteiden ympäröimänä, vaan mentiin kaverin oven taakse kysymään voiko olla. Tuli kyllä niin haikea olo, tätä kirjoittaessa.

Minulla oli niin raskas lapsuus, etten koskaan menisi siihen takaisin. Ei koskaan vapaa-aikaa. Sama koski nuoruutta ja nuorta aikuisuutta. Aivan liian rankkaa.

Kyllä mä olen mun elämästä tykännyt joka osiosta, mutta joskus kaiholla tosiaan muistelen nuoruutta ja lapsuutta. Oli kyllä mulla niissäkin omia kamaluuksia ja ongelmia. Joten yritän ajatella huomista innolla ja tehdä tästä päivästä onnellisen.

Vierailija kirjoitti:

En niinkään nuoruutta, vaan lapsuutta, kun sai koulun jälkeen leikkiä naapurinlasten kanssa pihalla pihaleikkejä. Ei tarvinnut huolehtia perheen syömisistä tai kantaa vastuuta kenestäkään. Huoletonta naurun ja kavereiden ympäröimää aikaa. Ei nyhjätty kotona älylaitteiden ympäröimänä, vaan mentiin kaverin oven taakse kysymään voiko olla. Tuli kyllä niin haikea olo, tätä kirjoittaessa.

Mä yhdistän tuon nuoruuteenkin. Lapsuuskin oli ihanaa juurikin noista syistä, mutta nuoruudessa tuli vielä sellainen pieni lisävapaus. Pääsi naapurikaupunkiin kavereiden kanssa ja kesäisin pyörällä vähän kauemmas mitä pienempänä jne. Lisäksi ne mun ihanat kaverit ja poikaystävä... mulla on niin ikävä sitä poikaakin aina! Ja sen aikaista parasta ystävääni.

Ap.

En ikävöi nuoruutta. Olin typerä ja epävarma. Vaikeita aikoja olivat

Vierailija kirjoitti:

Minä ikävöin aikaa ennen naimisiinmenoa. Menisin naimisiin, mutta muita ratkaisuja miettisin uudelleen. Koen, että olisin onnellisempi, jos olisin tehnyt tietyt asiat toisin ja olisin pysynyt tietyiltä osin aloillani. Siksi tuntuu raastavalta ajatella, että aikaa ei voi kääntää taaksepäin eikä tehdystä tehdä tekemätöntä. Siinä mielessä ikävöin nuoruutta.

Eikä sitä nelikymppisen jälkeen elämällä enää paljoa väliä olekaan, siihen se tavallaan loppuu. Elämä pitää olla eletty ennen sitä.

Niin on se on minullakin, että ikävöin juuri sitä aikaa ennen naimisiinmenoa. Mulla se on niin selvä vedenjakaja...

Ap.

Ap, usko pois: olet vieläkin nuori! Et edes 40! Oli ne bileet kivoja ja kaikki muukin. Lapsuusmuistot kultaisia.

Mun elämä on nyt melkein 50-vuotiaana parasta mitä on ollut tähän mennessä. Sun pitää tehdä sun elämästäsi hyvää! Mieti mikä sua rasittaa eniten ja muuta se.

Minä taas en. Olen aina halunnut olla missä nyt olen eli ahkerasti työtä tekevä perheellinen.

Minä en kaipaa. Koko ajan epävarmuus kaikesta, kuka on, mitä haluaa, mitä pitäisi tehdä elämällä, mikä koulutus, mikä työ, mitkä ratkaisut olisi parhaita. Nyt lähellä viittäkymppiä on ihanaa kun kaikki on niin selkeää ja saa tehdä ihan mitä huvittaa.

Haluaisin takaisin sen ajan, kun ei ymmärtänyt mistä kaikesta vielä elämässään joutuu huolehtimaan ja vastaamaan. Se oli myös aikaa jolloin en vielä ymmärtänyt olevani taloudellinen rasite vanhemmilleni.

Vierailija kirjoitti:

Ap, usko pois: olet vieläkin nuori! Et edes 40! Oli ne bileet kivoja ja kaikki muukin. Lapsuusmuistot kultaisia.

Ehkä sitä vielä on nuori, mutta ei kauaa. En mä enää ehdi kokemaan niitä samoja juttuja mitä moni kokee ja on jo konenut naäiden 20-40 ikävuosien aikana... Mä en ole koskaan ollut tupareissa, kaverin häissä (joten ei polttareitakaan), vauvakutsuilla, kolmikymppisillä, pikkujouluissa, rapujuhlissa, vappubileissä sitten teinivuosien, en kaverin kanssa ulkona syömässä jne.

Miten se olikaan nuorena ihanaa, kun kaveri soitti ja kysy kylille ja se kun suunniteltiin viikonlopun menoja.

Ap.

En niinkään nuoruusvuosia, mutta todellakin ikävöin nuoruuden kroppaani. Enkä tarkoita vain ulkonäköä, vaan kropan kestävyyttä, terveyttä, notkeutta, palautumiskykyä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en kaipaa. Koko ajan epävarmuus kaikesta, kuka on, mitä haluaa, mitä pitäisi tehdä elämällä, mikä koulutus, mikä työ, mitkä ratkaisut olisi parhaita. Nyt lähellä viittäkymppiä on ihanaa kun kaikki on niin selkeää ja saa tehdä ihan mitä huvittaa.

Mulla on juuri nyt nuo pohdinnat...

Ap.

I feel you! Mitä lähemmäs 40v. tulee, sitä enemmän kaipaan nuoruutta. Lukioaika sekä opiskeluaika oli kyllä elämän parasta aikaa. Rakastan lapsiani yli kaiken ja miehen kanssa kaikki ihan okei, mutta tylsää puurtamistahan arki on. Töihin-harrastuksiin-ruokakauppaan-kotiin... Päivästä toiseen. Lomilla on kivaa. :D Kaipaan nuoruuden irrottelua ja huolettomuutta. Sekä yllättävän paljon miespuolisia kavereita! Ne on kaikki jääneet pois mun elämästä. Kaikilla perheet ja tilalla joko miehen opiskelukavereita tai omien kavereiden miehiä, eli ei ole sama asia kuin ne omat vanhat kaverit. :(

Mikä nuoruudessa on niin ihanaa? Ainakin nykyisin nuoret kohtaavat hyvin paljon vihaa vanhemmalta väestöltä, sinua ei oteta tosissaan kun olet nuori, monesti nuorilla aikuisilla on täysin samat vastuut kuin vanhemmillakin mutta joutuvat silti jatkuvasti vähättelyn kohteeksi. 

En ikävöi nuoruuttani, vaan sitä mitä se olisi voinut olla, jos vain olisin ollut itsevarmempi.

Vierailija kirjoitti:

I feel you! Mitä lähemmäs 40v. tulee, sitä enemmän kaipaan nuoruutta. Lukioaika sekä opiskeluaika oli kyllä elämän parasta aikaa. Rakastan lapsiani yli kaiken ja miehen kanssa kaikki ihan okei, mutta tylsää puurtamistahan arki on. Töihin-harrastuksiin-ruokakauppaan-kotiin... Päivästä toiseen. Lomilla on kivaa. :D Kaipaan nuoruuden irrottelua ja huolettomuutta. Sekä yllättävän paljon miespuolisia kavereita! Ne on kaikki jääneet pois mun elämästä. Kaikilla perheet ja tilalla joko miehen opiskelukavereita tai omien kavereiden miehiä, eli ei ole sama asia kuin ne omat vanhat kaverit. :(

Juuri näin.

Mäkin kaipaan etenkin niitä kavereita. Kavereita, joiden kanssa olisi yhteistä historiaa ja joiden kanssa voisi edes joskus muistella ja nauraa yhteisille jutuille.

Ap.