Masentavaa että seuraa saa seksiin muttei mihinkään muuhun
Kommentit (12)
Miksi kelpuutatte vain tuollaisia miehiä? On olemassa paljon miehiä jotka haluaisi käydä vaikka liikkumassa yhdessä ja viettää muutenkin aikaa kuin vain seksin parissa.
Tjaa. Ja itse tunnun onnistuvan saamaan melkein kaikkeen muuhun paitsi seksiin. - Toisaalta syynä voi olla myös oma pidättäytyvyyteni. En kenen kanssa tahansa ole valmis harrastamaan seksiä. Ja harvassa ovat ne treffit, jotka ovat johtaneet sen paremmin suhteeseen kuin muutoinkaan kovin pitkälle. Tokihan uusiin ihmisiin on kiva tutusta, mut aina joskus odottaisi tai toivoisi enemmän...
Mä kaipaisin eniten kavereita joiden kanssa tehdä asioita. Vitut jostain seksistä.
"Miksi kelpuutatte vain tuollaisia miehiä? On olemassa paljon miehiä jotka haluaisi käydä vaikka liikkumassa yhdessä ja viettää muutenkin aikaa kuin vain seksin parissa."
Olen 1/3. Varmaan minussa on jokin vika. En nähtävästi kiinnosta kuin seksihulluja, joita kukaan muu ei ole kelpuuttanut, ja siksi ovat tyytyneet minuun. :(
Epäilen syyksi ujouttani. Olen melko pidättyväinen, ja siksipä minuun saavat helpoiten kontaktin "suoraan asiaan" -tyypit, jotka eivät hämäänny ujoudestani, ja anna minun "olla rauhassa." Huoh!
Öö
Vierailija kirjoitti:
Miksi kelpuutatte vain tuollaisia miehiä? On olemassa paljon miehiä jotka haluaisi käydä vaikka liikkumassa yhdessä ja viettää muutenkin aikaa kuin vain seksin parissa.
Öö, siis siksihän mä just oon yksin kun EN kelpuuta sellaisia miehiä! Eikä mulle ikävä kyllä ole muunlaisia tarjolla. Mullekin kelpaisi seksi jos ne miehet ei lähestyisi aina tuoden niin selvästi esille sitä pillunhimoa, mutta sellaisesta tulee vaan halpa olo.
Kannattaa laskea rimaa miesten suhteen. Viehättävimmät miehet joita naiset katselee ei haluakkaan muuta kun seksiä
Sehän ois ihan mahtavaa lähteä kävelylle/lenkille pururadalle tai jotain muuta liikuntaa; pyöräilyä tai uimista tms. Siinä yhdistyy huvi sekä hyöty.
Mies onanoi mielummin, kun rumaa ja muutekin vastenmielistä.
Nainen kelpuuttaa vain seksikkään miehen, mutta ei kuitenkaan halua seksiä. Isot on murheet.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa laskea rimaa miesten suhteen. Viehättävimmät miehet joita naiset katselee ei haluakkaan muuta kun seksiä
Minulta on ruinannut pelkkää seksiä myös ne rumat ja tavalliset miehet, eli äläpä yleistä siellä. Ajatusmaailmasi on junttimaisen yksinkertainen ja kapea-alainen. Ja tuolle edellä ap:lle vastanneelle sanon vain sen, että aloittajan tapaan minäkään en valitse tällaisia miehiä, vaan he tyrkyttävät seuraani minulle ja alkavat heti vihjailemaan seksuaalisia asioita. Kieltäydyn heidän lähentelyistään joka ikinen kerta, enkä koskaan harrastaisi mitään yhdenillan juttuja muutenkaan. Joidenkin miesten kuva naisista on todella vääristynyt ja kieroutunut. On vain turhauttavaa olla niin huono, ettei kelpaa kenellekään suhteeseen. Kaikki muut ympärilläni tuntuvat pariutuvan ihan naurettavan helposti, itse omasta aktiivisuudestani huolimatta saan vain näitä seksin vonkaajia kimppuuni.