Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt kun ihastuin toiseen, olen varma että puolisolle kävi aiemmin samoin

Riila
09.12.2017 |

Olen ihastunut toiseen mieheen ja oireet ovat samat kuin miehelläni pari vuotta sitten. Epäilin silloin, esikoisemme ollessa vauva, että hänellä oli jotain flirttiä töissä. Hän tuli töistä kotiin vauhdikkaan hyväntuulisena ja vitsikkäänä. Hän sai puheluja, joiden aikana vitsailtiin ja naurettiin. Sitten minulle esiteltiin miehen työpaikalla nainen, josta miehen mukaan "varmasti pitäisin". Menimme heille illalliselle ja minulle jäi fiilis, että ne kaksi olivat lähempiä ystäviä kuin normikolleegat. Ihminen, jota en tuntenut, tiesi minusta ja lapsestamme yllättävän paljon. Hän suhtautui minuun hyvin lämpimästi, mutta niiden kahden ystävyys oli silti pääosassa. Me puolisot olimme vähän kuin statisteja, vaikka heidänkin liittonsa vaikutti onnistuneelta (kuten meidänkin). Jonkin ajan kuluttua me vaihdoimme paikkakuntaa. He soittelivat yhä työasioissa, onneksi vähemmän ja vähemmän. Ehkä vuoden kuluttua tilanne oli normalisoitunut.

Nyt olen itse aika palavasti ihastunut yhteen kurssikaveriini. Huomaan käyttäytyväni täsmälleen samoin kuin mieheni silloin. Vitsailen, halailen ja hymyilen miehelleni erityisen paljon. Arvostan häntä enemmãn kuin ennen, koska minulla on hieman huono omatunto ajatuksistani ja koska jotenkin suhteemme ei yhtãkkiä tunnukaan enää itsestäänselvyydeltä. Esittelin mieheni ihastukselleni kun kohtasimme sattumalta. Sain toiselta mieheltä lähtiessä pitkän, kaipaavan katseen ja menin ihan sekaisin siitä. Alan pikku hiljaa rauhoittua, mutta sain itseni kiinni suunnittelemasta ihastukseni perheen kutsumista meille muiden kaverien ohella (varjolla). Osin siksi, että haluaisin niin olla hänen seurassaan, osin kai haluaisin olla ystäviä. Ja mikäs viattomampaa kuin hengailla perheiden kesken? Eikö se todistaisi, että mitään väärää ei ole meneillään?

Kun mieheni työkaveri kutsui taannoin meidät kotiinsa, ajattelin olleeni väärässä hänen ja mieheni ystävyydestä. Jos heillä oli jotain, miksi ihmeessä nainen olisi halunnut tutustua minuun? Ja mieheni meidän tapaavan? Nyt hämmästyksekseni suunnittelen aivan samaa, ja nimenomaan koska OLEN ihastunut tuohon toiseen. Haluaisin normalisoida tilanteen. Haluaisin nähdä toisen miehen puolisonsa kanssa ja pitää omaa miestäni kädestä hänen edessään. Haluaisin voida pitää miehen elämässäni viattomasti ja kunniallisesti. Lienee kuitenkin huono ajatus?

Onko muilla käynyt ihastuessa niin, että kohdetta ei olekaan yrittänyt pitää poissa puolison silmistä vaan on tullut outo halu tutustuttaa heidät toisiinsa ja tutustua myös toisen miehen puolisoon?

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 |
09.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiinnostava aihe. Up

Itsekin huomasin kyllä suhtautuvani omaan puolisooni myönteisemmin, kun olin itse asiassa ihastunut kokonaan toiseen henkilöön. Se ihastuminen antoi valtavasti voimaa tuolloin.

Vierailija
2/3 |
09.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siitä saa hirveästi uutta energiaa yhtäkkiã. Sitã on vaikea peitellä kotonakaan.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/3 |
09.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko muilla kokemusta omasta tai puolison ihastumisesta - miten se "oireili" kotona?

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kolme