Te jotka opiskelette TÄYSIN yksin

Saan tsemppini hyvistä arvosanoista. Tietenkin. Mitä muuta varten yliopistossa ollaan? 

Vierailija kirjoitti:

Siis te joilla ei ole kurssikavereita/luokkakavereita joiden kanssa vaihtaa sanaakaan päivän aikana, ei ystäviä koulun ulkopuolella, eikä sisaruksia tai vanhempia tai muita sukulaisia joilta saada tukea tai kannustusta opintoihin

Miten jaksatte opiskella? Mistä saatte voimaa?

Miten sulla voi olla tuollanen tilanne? Eikö sieltä oppilaitoksesta muka löydy yhtään kaveria? Jotenkin todella vaikea uskoa.

Mulla on oma perhe. Aikuisopiskelijana ne muut jutut menettävät merkitystään. Teen etänä, käyn vain graduseminaareissa. Tämä on kuin työ vapaalla työajalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te joilla ei ole kurssikavereita/luokkakavereita joiden kanssa vaihtaa sanaakaan päivän aikana, ei ystäviä koulun ulkopuolella, eikä sisaruksia tai vanhempia tai muita sukulaisia joilta saada tukea tai kannustusta opintoihin

Miten jaksatte opiskella? Mistä saatte voimaa?

Miten sulla voi olla tuollanen tilanne? Eikö sieltä oppilaitoksesta muka löydy yhtään kaveria? Jotenkin todella vaikea uskoa.

Ei ole löytynyt. Kävin alkuun oman alan illanvietoissa, mutta huomasin, ettei monikaan opiskelija ollut edes kiinnostunut itse alasta. Ei sitten löytynyt yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lisäksi muutama asia jota ehdotin, toteutui, mutta minulle ei muistettu/haluttu ilmoittaa vaan jätettiin ulkopuolelle. Ideat kelpasivat, minä en.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on oma perhe. Aikuisopiskelijana ne muut jutut menettävät merkitystään. Teen etänä, käyn vain graduseminaareissa. Tämä on kuin työ vapaalla työajalla.

Perheellinen ei ole yksin.

En ole koskaan tehnyt mitään muiden takia. Opiskelen parhaiten yksin. Tiedon lisääntyminen itsessään on mahtava palkinto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on oma perhe. Aikuisopiskelijana ne muut jutut menettävät merkitystään. Teen etänä, käyn vain graduseminaareissa. Tämä on kuin työ vapaalla työajalla.

Perheellinen ei ole yksin.

Opiskelujen kanssa olen, mutta itseäni varten tätä teenkin, joten ei haittaa.

Aina on Jeesus johdattamassa.

En ole koskaan ajatellut että tarvisin jotenkin tukea opiskeluun? Itseäni varten opiskelen koska ala kiinnostaa. Mitä hittoa teen kurssikavereiden mielipiteillä??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te joilla ei ole kurssikavereita/luokkakavereita joiden kanssa vaihtaa sanaakaan päivän aikana, ei ystäviä koulun ulkopuolella, eikä sisaruksia tai vanhempia tai muita sukulaisia joilta saada tukea tai kannustusta opintoihin

Miten jaksatte opiskella? Mistä saatte voimaa?

Miten sulla voi olla tuollanen tilanne? Eikö sieltä oppilaitoksesta muka löydy yhtään kaveria? Jotenkin todella vaikea uskoa.

Ei ole löytynyt. Kävin alkuun oman alan illanvietoissa, mutta huomasin, ettei monikaan opiskelija ollut edes kiinnostunut itse alasta. Ei sitten löytynyt yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Lisäksi muutama asia jota ehdotin, toteutui, mutta minulle ei muistettu/haluttu ilmoittaa vaan jätettiin ulkopuolelle. Ideat kelpasivat, minä en.

Miksi kuvittelet, että opiskelukavereiden kanssa puhuttaisiin vain alaan liittyvistä asioista? Ei varmaan löydykään kavereita jos se on ainoa mistä haluat puhua. Suurimmaksi osaksi ihmiset puhuu kavereiden kanssa ihan muista asioista, toki välillä tietysti myös koulutehtävistä tms. mutta vähemmissä määrin.

Ei ihminen voi opiskella täysin yksin. Opettajat, kurssikaverit ja niin edelleen. Ap puhui sitä paitsi palturia, hänellä on perhe joten hän ei ole millään tavalla yksin. Antoi väärän ja oudon kuvan aloituksessaan.

ihaks tosi?

Itselläni ei löytynyt omalta alalta kavereita. Muuten ei ole niin väliä, mutta huolettaa, että tämä verkostojen puute vaikuttaa työllistymismahdollisuuksiin tulevaisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Saan tsemppini hyvistä arvosanoista. Tietenkin. Mitä muuta varten yliopistossa ollaan? 

No ei ainakaan arvosanoja metsästämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ihminen voi opiskella täysin yksin. Opettajat, kurssikaverit ja niin edelleen. Ap puhui sitä paitsi palturia, hänellä on perhe joten hän ei ole millään tavalla yksin. Antoi väärän ja oudon kuvan aloituksessaan.

Milloin ap sanoi, että hänellä on perhe? Ap asuu yksin 300 km päässä synnyinperheestään. Ap myös sanoi, ettei ole kurssikavereita. Mutta kiva kun pääsit haukkumaan ap:tä oudoksi ja valehtelijaksi :D Olkoon mielesi iloinen...

En oikein tiedä. Yritän tsempata itseäni ajattelemalla, että korkeakouluttautuminen lopulta palkitsee itsensä ja pääsisin vihdoin palkkatöihin ja saisin elämäni alkuun. Välillä on tosin aika raskasta ja tuntuu että elämä on pelkkää sinnittelyä, ainaista köyhyyttä ja on vaikea nähdä sitä valoa tunnelin päässä. Vielä neljä vuotta pitäisi jaksaa.

Huonosti.

Voimaa saan kurssien pitäjiltä tulevasta vähäisestä palautteesta.

Kyllä se silti onnistuu, kun vain hyväksyy tilanteensa.

Äh, tämä keskustelu sai minut tajuamaan, että olen oikeasti ihan jaksamiseni äärirajoilla. Takana on niin monta vuotta köyhyyttä ja 10 masennuksen takia toimeetonta vuotta (aukko työhistoriassa ja olemattomat sosiaaliset suhteet). Yritin tsempata ja rakentaa itselleni elämän käymällä ensiksi iltalukion, jonka sainkin hyvin arvosanoin läpi. Korkeakoulun valitsin sen perusteella mikä voisi työllistää, eikä ala oikein tunnu omalta. Elämäni on typistynyt pelkäksi kouluksi ja sen ajattelemiseksi: tuntuu että ne kursseista saatavat arvosanat ovat ainoa asia mikä määrittelee ihmisarvoni, sillä en ole saavuttanut vielä mitään muutakaan. Sosiaaliset suhteeni ovat aivan olemattomat eikä minulla ole yhtäkään korkeakoulutettua sukulaista/ihmistä keneltä kysyä neuvoa tai muuten vaan jutella kouluun liittyvistä asioista. Kokoajan takaraivossa jyskyttää pelko siitä, että jos en tämän tuskaisen puurtamisen jälkeen työllistykään ja kaikki minkä eteen olen nähnyt vaivaa on aivan turhaa.