Ilkka-lehdessä uutisoitiin Seinäjoen keskussairaalan vauvamyönteisyydestä.

Nimimerkki Äiti on vähän väsynyt (Ilkka 24.11.) kirjoitti pahoittaneensa mielensä Seinäjoen keskussairaalan imetys- ja lisäravintokäytäntöjen takia. Hän synnytti kolmannen lapsensa syksyllä hätäsektiossa.

Äidin maito ei noussut sairaalassa, eikä vauva saanut hänen mielestään tarpeeksi ruokaa. Tästä huolimatta lapselle ei äidin mukaan annettu lisämaitoa kuin vasta kotiutuspäivänä.

Kirjoittaja vaatii synnytyssairaaloita muistamaan, että äiti tekee päätöksen imetyksestään tai imettämättömyydestään. Hän koki imetyskannustuksen ahdistavana, koska imetys ei onnistunut eikä hän kokenut tulleensa kuulluksi. Kotona maito oli noussut heti entiseen tapaan.

– Minulta ei missään vaiheessa kysytty, tahdonko tai jaksanko imettää, äiti kirjoitti.

Naistenosaston osastonhoitaja Maria Rajamäki on lukenut lehdestä äidin mielipiteen. Hän korostaa suhtautuvansa siihen vakavasti ja sanoo, että jokaisen kokemus on tärkeä eikä sitä vähätellä.

– Olen tosi pahoillani siitä, että hänelle on tullut tällainen kokemus. Vauvamyönteisyyden tarkoitus on tukea imetystä. Lisämaitoa annetaan harkitusti, kun nähdään sen tarve. Yleensä äidin kanssa neuvotellaan asiasta.

Rajamäki olisi halunnut käydä tapahtuman lävitse silloin, kun äiti on ollut sairaalassa.

– Pyrimme osastolla kuuntelemaan jokaista yksilöllisesti. Meillä on myös palautejärjestelmä, ja toivon, että sitä käytetään nimellä tai nimettömänä. Sinne voi jättää myös yhteistiedot. Pyrimme selvittämään tilanteet.

Rajamäki toivoo, että äiti ottaisi häneen yhteyttä.

– Voisimme keskustella, miten tilanne olisi voitu hoitaa toisin.

Lisämaidon antamisessa ei Rajamäen mukaan olla ehdottomia.

Imetyskoordinaattori Sirkka-Liisa Dunder-Kuusisto näyttää osaston tilastoja, joiden mukaan noin puolet vauvoista saa lisämaitoa, toinen puoli pärjää rintaruokinnalla.

Lääketieteellisistä syistä lisämaitoa on tänä vuonna annettu 32 prosentille vauvoista ja muista syistä noin 17 prosentille. Kaksi prosenttia äideistä ei ole imettänyt lainkaan.

Rajamäki sanoo, että äitejä kannustetaan, tuetaan ja ollaan heille läsnä.

– Vaikka yritämme parhaamme, aina lopputulos ei kuitenkaan näytä olevan hyvä.

Synnytys on tunnepitoinen asia ja äidit ovat sen jälkeen herkällä mielellä. Pettymys voi Rajamäen mielestä syntyä jostain sanattomastakin tulkinnasta.

Nimimerkin äiti epäilee, että sertifikaatin saaneen sairaalan vauvamyönteisyys on tarkoitushakuista imetykseen painostamista.

– Kun imetys ei heti onnistu eikä äiti koe tuleensa kuulluksi, tämä kannustus tuntuu ahdistavalta, äiti kirjoittaa.

Rajamäki vastaa, että vauvamyönteisyyden status ei ole sairaalalle itseisarvo.

– Olemme tehneet tätä työtä vuodesta 1996 lähtien ja edelleen kehitämme toimintaa. Olemme täällä äitejä ja perheitä varten. Perustelemme ammattilaisina, mikä olisi hyvä toimintatapa. Näistä etsitään sitten yhteinen näkemys.

Rajamäki pitää näyttöön perustuvaa, tutkittua tietoa tärkeänä ohjeena. Ohjeet tulevat muun muassa Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokselta.

– Myös äidit ovat valveutuneita ja hakevat tietoa siitä, miten suuria etuja imetyksellä on vauvalle ja äidille.

Nimimerkin äiti oli lisäksi huolissaan lapsen painon laskemisesta osastolla.

– Painon lasku on normaalia. Jos lasku on yli kymmenen prosenttia, mietimme vauvan kuntoa, äidinmaidon eritystä, lisämaidon tarvetta ja kokonaistilannetta, Rajamäki sanoo.

Imetysmyönteiseksi ko. sairaalan koin. Tultiin laittamaan vauvaa rinnalle, kun en itse saanut häntä maidon täyttämää rintaa imemään. Opastettiin imetyksessä hyvin.

Mutta se toinen puoli. Synnytin lapseni kiireellisellä, suunnittelemattomalla sektiolla. Siinä vaiheessa neuvolassa, kun olimme täyttäneet ne "toivomuspaperit", olimme valmistautuneet normaaliin alatiesynnytykseen. Olimme toivoneet, että voisimme päästä heti synnytyksen jälkeen perhehuoneeseen.

Sektion jälkeen olin hyvin kipeä. Olin menettänyt paljon verta, enkä tahtonut pysyä pystyssä. En enää toivonut perhehuonetta. Kuitenkin meidän papereista se toivomus luettiin, ja minut vauvan kanssa siirrettiin sektion jälkeen perhehuoneeseen vasten silloista mielipidettäni vakuutellen, että sinne hoidetaan kuten tavalliseenkin huoneeseen. Käsi sitten ilmi, että siellä ei käynyt juuri kukaan hoitohenkilökunnasta.

Kun hoitajien työvuoro vaihtui, tuli tilalle sellainen, joka oli sitä mieltä, että kun perhehuoneeseen olimme halunneet, niin itse piti asiansa hoitaa. Mies pääsi töiltöön perhehuoneeseen synnytystä seuraavana päivänä, mutta joutui siinä viikon sairaalassa olon aikaan kuitenkin parina päivänä hoitamaaan työasioita, eikä kyennyt olemaan silloin paikalla.

Yhtenä päivänä jäin kokonaan ilman lounasta, kun mies ei ollut paikalla, enkä itse huimaukseltani ja kivuiltani pystynyt ruokatarjotinta muutaman kymmenen metrin päästä hakemaan. Silloin oli työvuorossa juuri tämä tyyppi, että perhehuoneessa olevan pitää hoitaa itse asiansa. Hoitajat eivät suostuneet pyynnöstä huolimatta ruokatarjotinta huoneeseen tuomaan. Tilasin kotiinkuljetuksena pizzan, että en ihan nälkää joutunut näkemään.

Pyysin lastenhoitajia katsomaan lasta sen verran, että kävisin suihkussa. Kovasti nikotellen he tähän suostuivat, "jos käyt niin käy nyt sitten äkkiä". Ei se nyt niin kovin äkkiä käynyt, kun huimasi ja heikotti ja hb oli laskenut alle 90.

Toisena yönä sektiosta, kun olin vielä kovin kipeä ja väsynyt, kävin kysymässä kansliassa, että ottaisivat vauvan yöksi sinne. Ei puhettakaan, minut haukuttiin suoraan sanoen pystyyn rumin sanoin. Vauvan papereihin tosin kirjattiin "Kannustettu äitiä pitämään vauva hoidossaan."

Tällainen "vauvamyönteinen" sairaala tämä Seinäjoen keskussairaala.

Kun olisivat vielä äitimyönteisiäkin...

Vauvamyönteisyys on perseestä. Olisin paljon mieluummin synnyttänyt äitimyönteisessä sairaalassa.

Jaa.. Itse synnytin myös tuon sertifikaatin saaneessa sairaalassa. Imetys ei tuntunut onnistuvan millään, ja yritin pyytää useammalta hoitajalta siihen apua. Kukaan ei mitään asentoja tai otetta näyttänyt, ainut apu oli että voivat tuoda lisämaitoa.

Perhehuoneen valinta tosiaan tarkoittaa, että isä on paikalla eikä töissä. Miksi halusitte perhehuoneen jos mies ei ollutkaan paikalla?

Itsellä juuri samanlainen kokemus Seinäjoelta vuodelta 2009. Maito ei noussut ollenkaan, mutta aina vaan tuotiin vauvaa imemään tyhjää rintaa. Sanoin että ei sieltä tule mitään, ja kävin myös säännöllisesti pumppaamassa että olisi lähtenyt tulemaan, mutta mitään ei tullut. Sitten jossain vaiheessa pitkän ajan päästä hoitaja punnitsee vauvan ennen ja jälkeen imetyksen ja sen jälkeen ihan hätäisenä että eihän hän ole saanut yhtään maitoa. No niin prkl! Sitä olen tässä yrittänyt kertoa jo vähintään vuorokauden. Ottakaa omat korvikkeet ja tuttipullot kun menette tuonne. Ja buranat myös, niitäkin pihtaavat kuin omistaan jakaisivat.

Vierailija kirjoitti:

Imetysmyönteiseksi ko. sairaalan koin. Tultiin laittamaan vauvaa rinnalle, kun en itse saanut häntä maidon täyttämää rintaa imemään. Opastettiin imetyksessä hyvin.

Mutta se toinen puoli. Synnytin lapseni kiireellisellä, suunnittelemattomalla sektiolla. Siinä vaiheessa neuvolassa, kun olimme täyttäneet ne "toivomuspaperit", olimme valmistautuneet normaaliin alatiesynnytykseen. Olimme toivoneet, että voisimme päästä heti synnytyksen jälkeen perhehuoneeseen.

Sektion jälkeen olin hyvin kipeä. Olin menettänyt paljon verta, enkä tahtonut pysyä pystyssä. En enää toivonut perhehuonetta. Kuitenkin meidän papereista se toivomus luettiin, ja minut vauvan kanssa siirrettiin sektion jälkeen perhehuoneeseen vasten silloista mielipidettäni vakuutellen, että sinne hoidetaan kuten tavalliseenkin huoneeseen. Käsi sitten ilmi, että siellä ei käynyt juuri kukaan hoitohenkilökunnasta.

Kun hoitajien työvuoro vaihtui, tuli tilalle sellainen, joka oli sitä mieltä, että kun perhehuoneeseen olimme halunneet, niin itse piti asiansa hoitaa. Mies pääsi töiltöön perhehuoneeseen synnytystä seuraavana päivänä, mutta joutui siinä viikon sairaalassa olon aikaan kuitenkin parina päivänä hoitamaaan työasioita, eikä kyennyt olemaan silloin paikalla.

Yhtenä päivänä jäin kokonaan ilman lounasta, kun mies ei ollut paikalla, enkä itse huimaukseltani ja kivuiltani pystynyt ruokatarjotinta muutaman kymmenen metrin päästä hakemaan. Silloin oli työvuorossa juuri tämä tyyppi, että perhehuoneessa olevan pitää hoitaa itse asiansa. Hoitajat eivät suostuneet pyynnöstä huolimatta ruokatarjotinta huoneeseen tuomaan. Tilasin kotiinkuljetuksena pizzan, että en ihan nälkää joutunut näkemään.

Pyysin lastenhoitajia katsomaan lasta sen verran, että kävisin suihkussa. Kovasti nikotellen he tähän suostuivat, "jos käyt niin käy nyt sitten äkkiä". Ei se nyt niin kovin äkkiä käynyt, kun huimasi ja heikotti ja hb oli laskenut alle 90.

Toisena yönä sektiosta, kun olin vielä kovin kipeä ja väsynyt, kävin kysymässä kansliassa, että ottaisivat vauvan yöksi sinne. Ei puhettakaan, minut haukuttiin suoraan sanoen pystyyn rumin sanoin. Vauvan papereihin tosin kirjattiin "Kannustettu äitiä pitämään vauva hoidossaan."

Tällainen "vauvamyönteinen" sairaala tämä Seinäjoen keskussairaala.

Ei siellä sitä ruokaa tuoda mihinkään muuhunkaan huoneeseen. Itsekkään en sitä kivuilta pystynyt hakemaan. Ja vauva pitäisi kylvettää itse ja vaipat vaihtaa, vaikka ei pystyisi sängystä nousemaan.

Vierailija kirjoitti:

Perhehuoneen valinta tosiaan tarkoittaa, että isä on paikalla eikä töissä. Miksi halusitte perhehuoneen jos mies ei ollutkaan paikalla?

Olihan hän paikalla, ja isyyslomaa piti synnytyksen jälkeen. Kahtena päivänä sairaalassaolon aikana joutuin järjestelemään osan päivää pomon ominaisuudessa työasioita, eikä silloin kyennyt koko päivää olemaan sairaalassa. Sektioon päädyttiin huomattavasti ennen laskettua aikaa, eikä siihen kyennyt täysin etukäteen varautua.

Vierailija kirjoitti:

Perhehuoneen valinta tosiaan tarkoittaa, että isä on paikalla eikä töissä. Miksi halusitte perhehuoneen jos mies ei ollutkaan paikalla?

Jos tarkemmin luit kirjoitustani, niin emme halunneet enää perhehuonetta siinä vaiheessa, kun minut ja vauva sinne vastoin tahtoamme sektion jälkeen siirrettiin.

Minulla on huono synnytyskokemus Seinäjoen sairaalasta, mutta se on yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Synnytysvalmennuksessa mainostettiin mitä kaikkia kivunlievitystapoja ja pehmeitä menetelmiä sairaalassa on. Paskat ollut, kun tosipaikka tuli. Liikaa synnyttäjiä ja liian vähän synnytyssaleja, joten synnytystäni nopeutettiin laittamalla minut tippaan ja kiihdyttämällä supistuksia keinotekoisesti. Synnytyslääkäri P. L. viimeisteli karmean kokemuksen runnomalla vauvan ulos sisältäni painamalla koko voimallaan minua vatsasta sen jälkeen kun anestesialääkäri oli puuduttanut tunnon kaikkialta, siis väärin, niin etten kyennyt ponnistamaan itse.

Synnytyksen jälkeen pyörryin, sillä minut hoputettiin kiireesti ylös ja itse kävelemään vessaan, jotta "toipuminen nopeutuu". Olin menettänyt paljon verta ja tiesin, etten pysty. Ehdin sanoa, että nyt pyörryn, ja yritin tavoitella toista hoitajaa ottaakseni tukea hänestä, mutta hän oli keskittynyt juttelemaan toisen hoitajan kanssa ja kaaduin ja löin pääni.

Vauva vietiin yöksi väkisin pois, vaikka oli täysin terve 10-10-10 vauva ja olisin halunnut pitää hänet vieressä. Vierihoitoa oli etukäteen hehkutettu, mutta oikeasti sitä ei ollutkaan. Lisäksi vauvalle annettiin ilman lupaani lisämaitoa, koska eivät halunneet tuoda sitä yöllä syömään luokseni, että saisin levätä. Mitä en ollut siis pyytänyt, enkä saanut levätä, sillä ikävöin vauvaa koko yön enkä pystynyt nukkumaan.

Seinäjoen sairaala oli karmea kokemus enkä ollut uskoa, miten toisin asiat voi hoitaa, kun muutamia vuosia myöhemmin synnytin pääkaupunkiseudulla. Ei väkisin peräruisketta, episiotomiaa, hopuusta, käskytystä ja simputusta. Vaan äidin ja vauvan ehdoilla mentiin ja toiveita kuunneltiin. Epiduraalikin osattiin tehdä niin, että se vei kivut, rentoutti niin että synnytys eteni ja kykenin silti itse ponnistamaan lapsen ulos.

Samaa kuullut muualtakin. En synnyttäisi siellä.

Oma kokemukseni Seinäjoen sairaalasta on todella myönteinen. Synnytys oli ensimmäiseni, hyvin kivulias. Jo raskausaikana ilmi tulleen terveydellisen seikan vuoksi synnytyksessä oli mukana lastenlääkäri. Vauva syntyi terveenä, mutta tahdottiin pitää valvonnassa. Saimme olla salissa synnytyksen jälkeen vauvan kanssa useamman tunnin. Heti synnytyksen jälkeen vauva nostettiin rinnalle ensi imetykselle, nyt tiedän että sen olisi voinut hoitaa vauvan tahtisemmin, kätilö kun asetteli vauvan suoraan rinnalle. Vauva kuitenkin alkoi imeä.

Vauva siirrettiin vastasyntyneiden teho-osastolle, minut pyörätuolilla synnyttäneiden osastolle. Hb:ni oli synnytyksessä laskenut 80:en enkä pysynyt jaloillani.

Koin vastasyntyneiden tehon erittäin vauva-, imetys-, ja äitimyönteisenä. Sovin hoitajien kanssa että mieheni ja minä hoidamme vauvaa päivät, he opettivat pepun pesut ja vaipan vaihdon. Imetin kolmen tunnin välein ja vauva sai vielä lisämaitoa, joka imetyksellä oli syöttöpunnitus. Hoitajat auttoivat ottamaan vauvan rinnall tai hoitopöydälle, kun olin liian heikko enkä uskaltanut ottaa vauvaa itse ennenkuin jalkani taas kantoivat kunnolla. Öisin mentiin lisämaidolla, koska osastojen välillä on pitkä matka ja minä kuljin kaksi päivää pyörätuolilla. Viimeisen yön sairaalassa (olimme yhteensä neljä yötä) olimme perheenä perhehuoneessa, minne saimme lisämaitoa yöllä, kun vauva ei rauhoittunut. Lähtiessämme sairaalasta kotiin saimme vielä muutaman pullon lisämaitoa mukaan, ne kun oli ehditty tilata vauvan nimellä vauvateholle. Kotiin tullessamme emme kuitenkaan lisämaitoa enään tarvinneet.

Toki ymmärrän että tilanteemme oli erilainen, koska vauva oli teholla. Uskon kuitenkin, että kokemus olisi positiivinen vaikka vauva olisi ollut vierelläni synnyttäneiden osastolla.