Lukion 1lk kouluviikon pituus teillä?
Jakso 3 alkoi toissapäivänä ja 35h/vkossa on pojalla oppitunteja.
Kommentit (4)
Jep, ihan normi pituus vielä. Eka vuosi varsinkin on melko tiivis ja tarkoituksena on että kaikilla on ainakin melkein kaikki jaksot täynnä. Lisätunteja tulee sitten jos on valinnut paljon liikuntaa yms mitä meillä ainakin oli suurin osa iltapäivätunneiksi laitettu. Voihan noihin itse vaikuttaa, ottaa vähemmän kursseja jos tuntuu raskaalta mutta sitten helposti lukio venyy yli 3-vuotiseksi.
Mun lapsella on lukiossa keskimäärin 48h viikossa ja 45min pituisiksi oppitunneiksi muutettuna siis 64 oppituntia viikossa. Mutta läksyjä ei tule, joten se vapaa-aika on oikeaa vapaa-aikaa.
Muistaakseni peruskoulussa oli juuri tuollaista 33-34 oppituntia viikossa.
Mulla taisi olla noin 30 kurssia vuodessa ja koulupäivät oli yleensä kahdeksasta tai yhdeksästä kahteen, kolmeen tai neljään. Ihan normaali tahti. Jos haluaa kevyemmän tahdin voi pidentää kolmeen puoleen tai neljään vuoteen.
Kuulostaa ihan normaalilta. Päivän pituus riippuu lukiosta ja omista valinnoista (harrastekurssit, vapaaehtoistoiminta jne)