Tulevaisuuden trauma: Äitini ei antanut minun olla tyttö

Joo sen on tämän ajan uusi kiusaamistrendi, mikä tulee vanhempien puolelta. Surullista.

Kaikessa julistuksessa kaikuu luonnottomuus.. valtaosaa yritetään sulloa vähemmistön muottiin..

Olen miettinyt aivan samaa.

Ja höpöhöppöö ja lätsis päälle.

On se ihan mahdollista, ihmisten typeryydellä kun ei ole mitään rajaa

Tässä sukupuolineutraaliudessa ei ole kyse mistään sellaisesta, etteikö lasten/ihmisten annettaisi olla tyttöjä tai poikia. Tarkoitus ei ole kieltää tyttöjä leikkimästä nukeilla, jos he sitä haluavat. Kyse on siitä, ettei määritetä toisia ihmisiä oman mielen mukaan, ja sanota tytölle, ettei hän voi leikkiä autoilla. Tai että sinun pitää olla sellainen, koska olet tyttö. Tarkoitus on antaa jokaisen olla sellaisia, kuin he haluavat, leikkivät he sitten nukeilla tai autoilla, pukeutuvat hameeseen tai housuihin, kiipeilevät puissa tai seisoskelevat kentän laidalla. Toisen ihmisen määrittäminen omin silmin sopivaksi on se, josta ne traumat tulee. Jos lapselle sanotaan, että sinä olet tyttö ja tytöt käyttäytyvät näin, ja lapsi itse tunteekin itsensä pojaksi, hänelle voi muodostua identiteettikriisi ja mielenterveysogelmat. Kun lapsen annetaan olla rauhassa sitä, mitä hän haluaa olla, hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen, toivottavasti rakastavien ihmisten ympäröimänä, vaikkei olisikaan tyytyväinen biologiseen sukupuoleensa.

Olen itse kasvanut suvussa, jossa olin sukupolvestani ainoa tyttö ja ainoa, jolla ei ollut ongelmia teini-ikäisenä. Muut (pojat) kärsivät päihdeongelmista, käytöshäiriöistä, nuorisorikollisuudesta jne. Isoäitini jaksoi aina korostaa minulle, kuinka kiltti tyttö olin. Sisimmässäni en kuitenkaan lainkaan halunnut olla kiltti, halusin olla kapinoiva teini, joka kokeilisi rajujakin juttuja. En kuitenkaan halunnut aiheuttaa suvussa enempää huolta ja "alistuin" tuohon kiltin tytön rooliin, joka minulle "väkisin" oli annettu. Tästä johtuen olin teininä ylikiltti ja rauhallinen, minulla jäi nuoruuden kapinavaihe miltei kokonaan välistä, koska en halunnut olla ylimääräiseksi painotaakaksi. Tästä aiheutui masennus ja tyhjyyden tunne, jota olen nyt kolmekymppisenä selvitellyt terapiassa. Joten toisille ihmiselle roolin asettaminen saattaa olla hyvin tuhoisaa mielenterveydelle, uskokaa pois.

Vierailija kirjoitti:

Tässä sukupuolineutraaliudessa ei ole kyse mistään sellaisesta, etteikö lasten/ihmisten annettaisi olla tyttöjä tai poikia. Tarkoitus ei ole kieltää tyttöjä leikkimästä nukeilla, jos he sitä haluavat. Kyse on siitä, ettei määritetä toisia ihmisiä oman mielen mukaan, ja sanota tytölle, ettei hän voi leikkiä autoilla. Tai että sinun pitää olla sellainen, koska olet tyttö. Tarkoitus on antaa jokaisen olla sellaisia, kuin he haluavat, leikkivät he sitten nukeilla tai autoilla, pukeutuvat hameeseen tai housuihin, kiipeilevät puissa tai seisoskelevat kentän laidalla. Toisen ihmisen määrittäminen omin silmin sopivaksi on se, josta ne traumat tulee. Jos lapselle sanotaan, että sinä olet tyttö ja tytöt käyttäytyvät näin, ja lapsi itse tunteekin itsensä pojaksi, hänelle voi muodostua identiteettikriisi ja mielenterveysogelmat. Kun lapsen annetaan olla rauhassa sitä, mitä hän haluaa olla, hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen, toivottavasti rakastavien ihmisten ympäröimänä, vaikkei olisikaan tyytyväinen biologiseen sukupuoleensa.

Olen itse kasvanut suvussa, jossa olin sukupolvestani ainoa tyttö ja ainoa, jolla ei ollut ongelmia teini-ikäisenä. Muut (pojat) kärsivät päihdeongelmista, käytöshäiriöistä, nuorisorikollisuudesta jne. Isoäitini jaksoi aina korostaa minulle, kuinka kiltti tyttö olin. Sisimmässäni en kuitenkaan lainkaan halunnut olla kiltti, halusin olla kapinoiva teini, joka kokeilisi rajujakin juttuja. En kuitenkaan halunnut aiheuttaa suvussa enempää huolta ja "alistuin" tuohon kiltin tytön rooliin, joka minulle "väkisin" oli annettu. Tästä johtuen olin teininä ylikiltti ja rauhallinen, minulla jäi nuoruuden kapinavaihe miltei kokonaan välistä, koska en halunnut olla ylimääräiseksi painotaakaksi. Tästä aiheutui masennus ja tyhjyyden tunne, jota olen nyt kolmekymppisenä selvitellyt terapiassa. Joten toisille ihmiselle roolin asettaminen saattaa olla hyvin tuhoisaa mielenterveydelle, uskokaa pois.

Näinhän sen pitäisi mennä, mutta ihmiset on typeriä. Nyt on jo niitä jotka kieltävät poikiaan leikkimästä autoilla tai muilla "poikien leluilla" ja tuputtavat väkisin nukkeja ja mekkoja, ja niitä jotka kieltävät tytärtään leikkimästä prinsessaa ja antavat Batman-puvun prinsessamekon tilalle.

Meinaatko että tytöistä tulee peräkammarin poikia, sori, peräkammarin henkilöitä?

Mulla on tämä kokemus, vaikka olen syntynyt 80-luvun loppupuolella (yksinhuoltajaäidin perheessä). Koko lapsuuden koin painetta käyttäytyä, kuten isoveljeni tai ylipäätään käyttäytyä maskuliinisesti. Pukeuduin jopa isoveljeni vanhoihin vaatteisiin, vaikka vihasin niitä. Silloin olin lähipiirini  mielestä "cool". "Tyttömäisiä" juttuja, kuten pop-musiikkia, barbieleikkejä yms väheksyttiin ja PILKATTIIN. Esim. mulle ei koskaan ostettu barbeja, nukkeja, tai ylipäätään MITÄÄN tyttömäistä. Sain leikkiä isoveljen vanhoilla tavaroilla ja sitä sitten aina suitsutettiin, että "ei oo mikään prinsessa tää meidän tyttö". Joskus yläasteiässä pilkkaamisesta huolimatta rohkaistuin käyttämään meikkiä, laittamaan hiuksiani ja pukeutumaan tyttömäisemmin. Pilkkausta ja väheksyntää sain kuulla aika pitkään, mutta kai se jossain vaiheessa helpotti ja muutinkin sitten kotoa pois 16-vuotiaana. Sukupuolten tasa-arvo ei ole sitä, että tytöistä tehdään poikia. 

Huolehdi sinä vain omista traumoistasi.

Vierailija kirjoitti:

Suvaitsevaisuus menee toisilla ihmisillä niin överiksi, että onkohan tulevaisuuden lapsen trauma se kun vanhempansa ovat kieltäneen heiltä oman luonnollisen sukupuolensa. Kaiken neutralisointi on vuoden 2017 kuumin juttu.

Näin asiantuntijat ennakoivat. Tulevaisuudessa naiset ovat entistä naisellisempia, sillä neutraalin lapsuuden jälkeen he löytävät nuoruudessa sukupuolisen identiteettinsä uutena ja valtavan kiinnostavana asiana, toisin kuin me vauvasta asti tytöiksi ja pojiksi kasvatetut. Sukupuoliroolien korostuminen aikuistuessa tulee puolestaan kasvattamaan naisten ja miesten kiinnostusta seksuaalista toisiaan kohtaan, minkä nähdään lisäävän parisuhteiden ja avioliittojen määrää merkittävästi sekä kääntävän syntyvyyden uudelle nousu-uralle.

Vierailija kirjoitti:

Huolehdi sinä vain omista traumoistasi.

Noinko sinä katsot maailmaa, omaan napaan asti näkyy? Kyllä aion jatkossakin huolehtia lapsien tulevaisuudesta ja miettiä ratkaisuja joiden avulla lapset voidaan pelastaa mielenvikasilta kieroon kasvaneilta vanhemmiltaan. Huolehdi sinä jatkossa siitä, että et ala jakamaan muille toimintaohjeita, vain koska jollain sattuu olemaan eri mielipide kuin sinulla.

Up

Mulla ei teininä ollut mtn kapinavaihetta, eikä ole nyt masennusta tai tyhjyyden tunnetta......

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sukupuolineutraaliudessa ei ole kyse mistään sellaisesta, etteikö lasten/ihmisten annettaisi olla tyttöjä tai poikia. Tarkoitus ei ole kieltää tyttöjä leikkimästä nukeilla, jos he sitä haluavat. Kyse on siitä, ettei määritetä toisia ihmisiä oman mielen mukaan, ja sanota tytölle, ettei hän voi leikkiä autoilla. Tai että sinun pitää olla sellainen, koska olet tyttö. Tarkoitus on antaa jokaisen olla sellaisia, kuin he haluavat, leikkivät he sitten nukeilla tai autoilla, pukeutuvat hameeseen tai housuihin, kiipeilevät puissa tai seisoskelevat kentän laidalla. Toisen ihmisen määrittäminen omin silmin sopivaksi on se, josta ne traumat tulee. Jos lapselle sanotaan, että sinä olet tyttö ja tytöt käyttäytyvät näin, ja lapsi itse tunteekin itsensä pojaksi, hänelle voi muodostua identiteettikriisi ja mielenterveysogelmat. Kun lapsen annetaan olla rauhassa sitä, mitä hän haluaa olla, hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen, toivottavasti rakastavien ihmisten ympäröimänä, vaikkei olisikaan tyytyväinen biologiseen sukupuoleensa.

Olen itse kasvanut suvussa, jossa olin sukupolvestani ainoa tyttö ja ainoa, jolla ei ollut ongelmia teini-ikäisenä. Muut (pojat) kärsivät päihdeongelmista, käytöshäiriöistä, nuorisorikollisuudesta jne. Isoäitini jaksoi aina korostaa minulle, kuinka kiltti tyttö olin. Sisimmässäni en kuitenkaan lainkaan halunnut olla kiltti, halusin olla kapinoiva teini, joka kokeilisi rajujakin juttuja. En kuitenkaan halunnut aiheuttaa suvussa enempää huolta ja "alistuin" tuohon kiltin tytön rooliin, joka minulle "väkisin" oli annettu. Tästä johtuen olin teininä ylikiltti ja rauhallinen, minulla jäi nuoruuden kapinavaihe miltei kokonaan välistä, koska en halunnut olla ylimääräiseksi painotaakaksi. Tästä aiheutui masennus ja tyhjyyden tunne, jota olen nyt kolmekymppisenä selvitellyt terapiassa. Joten toisille ihmiselle roolin asettaminen saattaa olla hyvin tuhoisaa mielenterveydelle, uskokaa pois.

Näinhän sen pitäisi mennä, mutta ihmiset on typeriä. Nyt on jo niitä jotka kieltävät poikiaan leikkimästä autoilla tai muilla "poikien leluilla" ja tuputtavat väkisin nukkeja ja mekkoja, ja niitä jotka kieltävät tytärtään leikkimästä prinsessaa ja antavat Batman-puvun prinsessamekon tilalle.

Eivätköhän nämä ole pienessä vähemmistössä, ja samat typerykset tekisivät kuitenkin sitten muulla tavalla haittaa lapsilleen jos ei sukupuolineutraaliuden varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä sukupuolineutraaliudessa ei ole kyse mistään sellaisesta, etteikö lasten/ihmisten annettaisi olla tyttöjä tai poikia. Tarkoitus ei ole kieltää tyttöjä leikkimästä nukeilla, jos he sitä haluavat. Kyse on siitä, ettei määritetä toisia ihmisiä oman mielen mukaan, ja sanota tytölle, ettei hän voi leikkiä autoilla. Tai että sinun pitää olla sellainen, koska olet tyttö. Tarkoitus on antaa jokaisen olla sellaisia, kuin he haluavat, leikkivät he sitten nukeilla tai autoilla, pukeutuvat hameeseen tai housuihin, kiipeilevät puissa tai seisoskelevat kentän laidalla. Toisen ihmisen määrittäminen omin silmin sopivaksi on se, josta ne traumat tulee. Jos lapselle sanotaan, että sinä olet tyttö ja tytöt käyttäytyvät näin, ja lapsi itse tunteekin itsensä pojaksi, hänelle voi muodostua identiteettikriisi ja mielenterveysogelmat. Kun lapsen annetaan olla rauhassa sitä, mitä hän haluaa olla, hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen, toivottavasti rakastavien ihmisten ympäröimänä, vaikkei olisikaan tyytyväinen biologiseen sukupuoleensa.

Olen itse kasvanut suvussa, jossa olin sukupolvestani ainoa tyttö ja ainoa, jolla ei ollut ongelmia teini-ikäisenä. Muut (pojat) kärsivät päihdeongelmista, käytöshäiriöistä, nuorisorikollisuudesta jne. Isoäitini jaksoi aina korostaa minulle, kuinka kiltti tyttö olin. Sisimmässäni en kuitenkaan lainkaan halunnut olla kiltti, halusin olla kapinoiva teini, joka kokeilisi rajujakin juttuja. En kuitenkaan halunnut aiheuttaa suvussa enempää huolta ja "alistuin" tuohon kiltin tytön rooliin, joka minulle "väkisin" oli annettu. Tästä johtuen olin teininä ylikiltti ja rauhallinen, minulla jäi nuoruuden kapinavaihe miltei kokonaan välistä, koska en halunnut olla ylimääräiseksi painotaakaksi. Tästä aiheutui masennus ja tyhjyyden tunne, jota olen nyt kolmekymppisenä selvitellyt terapiassa. Joten toisille ihmiselle roolin asettaminen saattaa olla hyvin tuhoisaa mielenterveydelle, uskokaa pois.

Näinhän sen pitäisi mennä, mutta ihmiset on typeriä. Nyt on jo niitä jotka kieltävät poikiaan leikkimästä autoilla tai muilla "poikien leluilla" ja tuputtavat väkisin nukkeja ja mekkoja, ja niitä jotka kieltävät tytärtään leikkimästä prinsessaa ja antavat Batman-puvun prinsessamekon tilalle.

Eivätköhän nämä ole pienessä vähemmistössä, ja samat typerykset tekisivät kuitenkin sitten muulla tavalla haittaa lapsilleen jos ei sukupuolineutraaliuden varjolla.

Nämä typerykset on vain niitä jotka antaa haastatteluja ja änkeää telkkariin jakamaan sukupuolineutraaliuden ilosanomaa (tai siis omaa vääristynyttä versiotaan siitä) muille typeryksille.

Vierailija kirjoitti:

On se ihan mahdollista, ihmisten typeryydellä kun ei ole mitään rajaa

Äläpäs viitsi yleistää. Naisista on lähtöisin kaikki viimevuosien älyttömyydet.

Luin vain joitakin viikkoja sitten äidistä (siis naisesta) joka aikoi kasvattaa lapsensa sukupuolettomasti, eli ei suostu kertomaan kenellekään (ei lapsellekaan), onko lapsi tyttö vai poika. Kyseessä ei siis ollut vain sellainen tapaus, joka antaisi poikansa pukeutua rimpsumekkoon tai tyttönsä leikkiä pyssyillä (sehän oli ihan normaalia jo ennen kuin sukupuolineutraali kasvatus tuli muotiin).

En pidä itseäni kukkahattutätinä, mutta juttu oli karmeaa luettavaa. Oletetaan että lapsi on ihan tavallinen poika. Oletetaan että äiti on tai hänestä tulee yh. Oletetaan että äiti kieltää vuosien ajan, että lapsi on poika (siis antaa lapselleen sen mielikuvan, koska ei kerro lapsensa sukupuolta).

Kasvaako pojasta onnellinen? Kokeeko hän, että äiti (nainen) hyväksyy hänet poikana (miehenä)? Hyväksyykö hän itse oman sukupuolensa, vai kokeeko, että poikana oleminen on jotenkin väärin, huonompaa, hävettävää?

Vierailija kirjoitti:

Luin vain joitakin viikkoja sitten äidistä (siis naisesta) joka aikoi kasvattaa lapsensa sukupuolettomasti, eli ei suostu kertomaan kenellekään (ei lapsellekaan), onko lapsi tyttö vai poika. Kyseessä ei siis ollut vain sellainen tapaus, joka antaisi poikansa pukeutua rimpsumekkoon tai tyttönsä leikkiä pyssyillä (sehän oli ihan normaalia jo ennen kuin sukupuolineutraali kasvatus tuli muotiin).

En pidä itseäni kukkahattutätinä, mutta juttu oli karmeaa luettavaa. Oletetaan että lapsi on ihan tavallinen poika. Oletetaan että äiti on tai hänestä tulee yh. Oletetaan että äiti kieltää vuosien ajan, että lapsi on poika (siis antaa lapselleen sen mielikuvan, koska ei kerro lapsensa sukupuolta).

Kasvaako pojasta onnellinen? Kokeeko hän, että äiti (nainen) hyväksyy hänet poikana (miehenä)? Hyväksyykö hän itse oman sukupuolensa, vai kokeeko, että poikana oleminen on jotenkin väärin, huonompaa, hävettävää?

Miten se jättämättä kertominen on kieltämistä? Hänen pointtina

varmaan lähinnä on se että lapsi kyllä itse tajuaa kasvaessaan mitä on.

Eli, vanhempana hän ei halua antaa ulkoisia vaikutteita ja mielikuvia jotka voivat vaikuttaa siihen että hänestä kasvaa jotain mitä hän ei ole ja sitten painii vanhempana epävarmuuksien kanssa. Esim siitä että mikä on kenenkin mielestä miehekästä tai feminiinistä yms.

Vierailija kirjoitti:

Luin vain joitakin viikkoja sitten äidistä (siis naisesta) joka aikoi kasvattaa lapsensa sukupuolettomasti, eli ei suostu kertomaan kenellekään (ei lapsellekaan), onko lapsi tyttö vai poika. Kyseessä ei siis ollut vain sellainen tapaus, joka antaisi poikansa pukeutua rimpsumekkoon tai tyttönsä leikkiä pyssyillä (sehän oli ihan normaalia jo ennen kuin sukupuolineutraali kasvatus tuli muotiin).

En pidä itseäni kukkahattutätinä, mutta juttu oli karmeaa luettavaa. Oletetaan että lapsi on ihan tavallinen poika. Oletetaan että äiti on tai hänestä tulee yh. Oletetaan että äiti kieltää vuosien ajan, että lapsi on poika (siis antaa lapselleen sen mielikuvan, koska ei kerro lapsensa sukupuolta).

Kasvaako pojasta onnellinen? Kokeeko hän, että äiti (nainen) hyväksyy hänet poikana (miehenä)? Hyväksyykö hän itse oman sukupuolensa, vai kokeeko, että poikana oleminen on jotenkin väärin, huonompaa, hävettävää?

Itsekin luin kyseisen jutun, ja kieltämättä se herätti kysymyksiä. Luulisi, että jossain vaiheessa lapsi alkaa kysellä, "miks mullon tämmönen ja sillä yhdellä toisella on semmonen?" Minä en tiedä lastenkasvatuksesta juuri mitään, mutta jotenkin luulisi, että anatomiaan liittyvät kysymykset olisi suht kätevää selittää jonkinlaisen tyttö-poika -erottelun kautta. Se, että asia selitetään simppelisti biologian kautta ei tarkoita sitä, etteikö lapsi voisi sukupuolestaan riippumatta esim. harrastaa mitä itse haluaa.