Keskenmeno vai vuotoa limakalvolta?
Apua ja vertaisutkea kaivataan!
Torstai-iltana aloin harrastamaan seksiä mieheni kanssa, mutta olimme päässeet vasta ihan alkuun (alle 5min varmasti), kun lopetimme yhtäkkisen ja hyvin runsaan verenvuodon takia. Kipuja ei ollut, ja vuoto loppui ihan minuutissa tai kahdessa. Mutta sitä tosiaan tuli paljon, enemmän kuin kuukautisissa ikinä esimerkiksi, sitä oli kunnon märkä lammikko sängyllä. Soitin synnytyspäivystykseen ja he sanoivat, ettei huolta, ja tuli varmaan limakalvolta. Lisäksi keskenmeno näillä viikoilla (16) olisi kuulemma hyvin selkeä, eli verta tulisi pidemmän aikaa ja olisi kipuja.
Nyt on kuitenkin tullut koko viikonlopun joka päivä yksintai kaksi pisaraa ruskeaa vuotoa pikkuhousuihin. Ei enempää kuin tuo määrä, eikö yhä mitään kipuja ole tai outoja tuntemuksia muuten. Tänään tuli myös yksi sentin kokoinen ruskea kökkö. Näyttää ihan siltä, kuin mitä kuukautisten jälkeen voi tulla päivän tai pari. Nyt ei ole tosiaan ollut kirkasta tai edes punaista, vaan selvästi ruskeaa (eli vanhaa verta, eikö niin?).
Huomenna eli maanantaina neuvolani on auki ja voin sinne soittaa. Toivottavasti pääsen jo samana päivänä ainakin kuuntelemaan vauvan sydänääniä.
Luuletteko, että tämä voi olla keskenmeno, vai onko vain limakalvoilta ärsytystä? Istukka on kuulemma siinä kohdunsuulla, mutta ei siitä ultraaja pari viikkoa sitten ainakaan sanonut mitään, että ei saisi harrastaa seksiä tms. Olemmeko voineet vahingoittaa sitä istukkaa jotenkin silti?
Huoli on kova ja mieli pyörii nyt tässä asiassa..
Kommentit (18)
Kiitos neuvosta, täytyy kyllä pyytää sitä ultraa.
Huomenna on sunnuntai.
Menisin saman tien päivystykseen tai yksityiselle ultrattaan. Sinulla siis etinen istukka?
Jos tulee runsaammin verta, aina näytille. Aina. Ja mielellään heti, ei viikon päästä.
Ap laitoit tuohon että huomenna maanantaina soitat neuvolaan mutta huomenna on siis sunnuntai. Googleta myös istukka kohdunsuun edessä niin voit lukea muiden samassa tilanteissa olevien keskusteluja jne. Näyttäisi tuota herkkää verenvuototaipumusta olla muillakin jos on istukka kovin edessä.
Menet heti päivystykseen. Hyytymät ei ole mitään limakalvovuodon aiheuttamia. Älä googlaa enää mitään vaan riennä, saat mielenrauhan.
tule ap sitten kertomaan oliko kaikki ok?
No niinpäs onkin huomenna sunnuntai. Olen vaan siksi vähän epävarma lähtemään päivystykseen, kun en tiedä mitä he voisivat siellä asialle tehdä. Mikäli kyseessä olisi keskenmeno, ei sitä käsittääkseni voitaisi mitenkään estää tapahtumasta. Onkohan päivystyksessä edes ultrausmahdollisuutta ja asiantuntevaa lääkäriä?
Mene synnytys/naisten tautien päivystykseen, siellä on osaava henkilökunta, hoitajat ja lääkärit. Ottavat kyllä ultran.
Ei tuollaista jäädä miettimään tai odottelemaan.
Nyt ap heti raskaana olevien päivystykseen. Kyllä siellä ultrataan. Olen kuullut että kohdun suulla oleva istukka voi aiheuttaa vuotoja mutta kyllä tilanne pitää tarkistaa. Saatata tarvita esimerkiksi vuodelepoa. Mene ehdottomasti lääkäriin ja vaadi ultraa vaikka liioittelemalla oireitasi. Toivottavasti kaikki on hyvin, uskon niin. Tilanne pitää mielestäni kuitenkin tarkistaa.
Soitin päivtystykseen. Tilanne on siis se, että asun "maalla" ja päivystyssairaalassa ei ole ultrausmahdollisuutta. Siellä oli kuitenkin kätilö, jolle puhuin, joka sanoi, että tässä tilanteessa ei ole mitään syytä pelätä, että luultavasti limakalvoihin on tullut nirhauma (vaivat vuotaa runsaasti), joka nyt on parannellut ja sen takia tullut vähän ruskeaa tiputtelua ja pieni klönttikin. Päivystykseen pitää mennä, mikäli tulee kipuja tai runsasta vuotoa.
Synnytypäivystys on lähimmässä isossa kaupungissa, mutta heidän "asia" ei vielä näin aikainen raskaus ole. Etenkään, kun se sairaala ei ole kuntani päivystyssairaala. Eli sieltä ei nyt tehtäisi mitään myöskään, ainakaan ilman vakavia oireita.
Eli nyt on oikeasti vain odoteltava maanantaihin!
Ja en tässä ennen ultraan ja lääkärille pääsyä tosiaan aio tehdä mitään muuta kuin maata sohvalla. En tietenkään seksiä, mutta ei myöskään ole mitään töitä tai remonttia tai koiranulkoilutusta tehtävänä.
Jos ei ole jatkuvaa vuotoa ja kipuja niin voi kyllä odotella maanantaihin. Jos on keskenmeno ei sitä noilla viikoilla ruveta ehkäisemään, joten nyt vain rauhallisesti odottamaan. Tietysti raastaa hermoja, mutta ei päivystyksessä tuota hoideta, vaan maanantaina vasta.
Yöllä heräsin kohdun vihlaisuun ja sain melkein sydänkohtauksen sen takia. Olen ollutkin nyt tosi herkkänä kaikille tuntemuksille siellä. Oikeasti minulla on ollut koko raskauden ajan kuukautiskipumaisia kipuja, ja ne ovat kuulemma ihan normaaleja, enkä olekaan ollut yhtään huolissani kertaakaan. Nyt tuntuu, että normaalia pienemmätkin säryt säikäyttävät. Kuitenkin, verta ei ole tullut enää yhtään milliä, ja raskaustestikin näytti yhä positiivista.
Yhä olisi kiva kuulla muiden kokemuksia verestä seksin jälkeen raskauden aikana!
Huomiseen on niin pitkä aika... tekisi mieli mennä aamulla, kun neuvola aukeaa, suoraan sinne koputtelemaan, mutta ehkä täytyy odottaa puhelinaikaan asti. Mitäköhän ne ehdottavat sieltä? Minusta tuntuu nyt, että haluaisin ehdottomasti ultraan näkemään pikkuisen ja myös sen istukan paikan ja hyvät ohjeet jatkoa varten.
Yleisesti ottaen jos on istukka tossa kohtaa annetaan ohjeeks ottaa vähän rauhallisemmin.
Verta voi tulla tosi tosi tosi paljonkin ja kaikki on silti hyvin. Ite oon nyt rv 30 menos ja pikkuviikoilla vuosin verta niin paljon et meni sidepaketti illassa, minnekkään en päässy tutkimuksiin tai muuta ennekun tulehdusarvot kohos ja siel todettiin terve vauva.
Mulla tuli melkein kerran viikossa erittäin runsaita äkillisiä ja lyhytkestoisia verenvuotoja alkuraskaudessa. Niin että yhtökkiä hulahti veret reisille ja sitten taas loppui. Istukan reunassa oli hematooma, joka vuosi. Menin aina samantien synnytyssairaalan päivystykseen. Sellainen oikeus on ja se oli niin kauan odotettu raskaus ja monta epäonnistunutta koeputkihedelmöitystä takana, että olin hermoraunio. Naistenklinikan lääkäri sanoi, että keskenmenoja ei voi estää millään, jos on tullakseen. Yksityisen lapsettomuusklinikan lääkäri taas, että voi estää olemalla lähes viodelevossa ja olemalla nostamatta mitään maitotölkkiä painavampaa. Noudatin sitten ekan kolmanneksen aika lailla tätä ja lepäsin kotona. Keskenmenoa ei tullut, muttei normaalia loppukolmannestakaan, kun lapsivesi meni yhtäkkiä tokan kolmanneksen loppupuolella ja loppuajan makasinkin sitten vuodelevossa synnärillä. Eli vaikka usein toitotetaan, ettei raskaus ole sairaus ja moni käy salillakin jne, niin joillain kyllä on pakko ottaa se aika vähän niin kuin olisi sairas, että raskaus pysyy loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli melkein kerran viikossa erittäin runsaita äkillisiä ja lyhytkestoisia verenvuotoja alkuraskaudessa. Niin että yhtökkiä hulahti veret reisille ja sitten taas loppui. Istukan reunassa oli hematooma, joka vuosi. Menin aina samantien synnytyssairaalan päivystykseen. Sellainen oikeus on ja se oli niin kauan odotettu raskaus ja monta epäonnistunutta koeputkihedelmöitystä takana, että olin hermoraunio. Naistenklinikan lääkäri sanoi, että keskenmenoja ei voi estää millään, jos on tullakseen. Yksityisen lapsettomuusklinikan lääkäri taas, että voi estää olemalla lähes viodelevossa ja olemalla nostamatta mitään maitotölkkiä painavampaa. Noudatin sitten ekan kolmanneksen aika lailla tätä ja lepäsin kotona. Keskenmenoa ei tullut, muttei normaalia loppukolmannestakaan, kun lapsivesi meni yhtäkkiä tokan kolmanneksen loppupuolella ja loppuajan makasinkin sitten vuodelevossa synnärillä. Eli vaikka usein toitotetaan, ettei raskaus ole sairaus ja moni käy salillakin jne, niin joillain kyllä on pakko ottaa se aika vähän niin kuin olisi sairas, että raskaus pysyy loppuun asti.
Ainiin, vikan ison verenvuodon jälkeen mulla otettiin verikokeet parina päivänä, että onko keskenmeno. Niiden arvojen pitäisi siis nousta joka päivä. Mulla ei boussut, eli verikoetulosten mukaan olisi ollut keskenmeno. Onneksi lääkäri myös ultrasi. Siinä näkyi ensimmäistä kertaa sydämensyke! Hän vähän raapi päätä ja totesi, että pakkohan se on tuota ultraa uskoa eikä laboratoriokokeita, että näköjään raskaus jatkuu.
Ps. Kilpirauhassairailla pitää seurata aktiivisesti kilppariarvoja ja säätää lääkitystä koko raskauden ajan. Mä olin Naistenklinikan hormonierikoislääkärin seurannassa. Vaikka se ei ollutkaan noiden verenvuotojen syy, niin pielessä olevat arvot suuhteessa kunkin raskausviikon oikeisiin kilppariarvoihin voi aikaansaada supistuksia ja siten keskenmenon. Luiltavadti yksi mun alkuraskauden supistus/verenvuoto johtui ehkä siitä, osa muista syistä.
Kiitos vastauksista tähän asti. En olisi alkanut edes soittamaan päivystykseen ilman patisteluanne. Se kuitenkin rauhoitti mieltä aika paljon jo.
Olen perusterve (tai siis todella terve) 25-v, joten sen puoleen ei mitään riskejä pitäisi olla tässä. Kromosomitkin on vauvalta jo tutkittu ja tiedetään varmaksi, että ne ovat kaikki kunnossa. Pieni vaan on jo niin tärkeä, että tämmöiset vuodot huolestuttavat aivan hirveästi. Sitten tulee menettämisen pelko.
En osaa auttaa mutta vaadi sydänäänten kuuntelun lisäksi myös ultraa jossa voisi nähdä että kaikki on kunnossa ja myös varmistaa tuo istukan paikka.