Kohta 4v. täyttävä saa edelleen hirveitä huutokohtauksia;(

En ole vielä keksinyt kuinka selvitä. Joskus auttaa kun harhauttaa ajatukset muualle, yleensä ei mikään. Kauheeta vääntämistä perusasioista, eikä tottele. Tänään olis illalla halunnut katsoa lastenohjelmia, ei uskonut, että telkasta ei tule, vaan huusi ja parkui. Nyt mököttää.

Plääh kauankohan tätä jatkuu?

oli vauvasta lähtien tosi haastava ja temperamenttinen ja tosiaan saanmoisia huutokohtauksia piisasi ja kesto oli just liki tunnin. Kunnes ikää tuli n. 5v. Neidistä tuli maailman aurinkoisin, tyytyväisin ja sopeutuvaisin pikkutyttö ja huudot loppuivat kokonaan. Nyt ikää 6v. ja 6v.-kriisiä pukkaa, muttei enää mitään huutokohtauksia tms.

Eli jaksamista, kyllä se siitä rauhoittuu, ihan oikeasti, vaikkei siltä nyt tunnukaan!

T. Yksi toinen suutari ;0)

Meillä sama tilanne. Tyttö 4v, aina ollut tosi tempperamenttinen ja huutoa on riittänyt, ihan vauvasta asti. Kai tän tästä joskus on rauhoituttava...



-Mikäpä muu kuin suutari ;-)

jonka sängyssä tuntuu olevan herne patjan alla aina tai sitten muu pikku asia maailmassa saa valtavan parun aikaiseksi. Eräänäkin päivänä ihasteltiin metsässä lasten kanssa hevosen jälkiä ja sanoin, että "katsokaa, täällä on hevosen jälkiä". Siihen "rinsessa" heti protestoi ja alkoi huutamaan ja karjumaan, että haluaa ne jäljet pois.... On siis periaatteesta aina eri mieltä vanhempien kanssa ja huuto on mahtava, jos asiat eivät suju neidin mielen mukaan.... Kolmesta lapsistani tämä neiti on ehdottomasti haastavin.

Minä en ole aiemmin syyllistänyt, mutta nyt on mennyt niin hermot, että olen todella pahasti syyllistänyt ja kerran läpsäissyt suullekin lasta:( Jotenkin tuntuu, että en vaan kestä että iso lapsi pitää aivan järetöntä meteliä, että tuon ikäisen kuuluisi jo jotenkin hallita tunteensa, ettei aina voi vetää ihan yli kierroksille... en tiiä:(



ap suutari

"Mitä sä iso tyttö (?) noin huudat?" tai vastaavaa? Kyllä mä olen sanonut, että lopeta nyt se huutaminen ja laittanut omaan huoneeseensakin. Ei mun mielestä koko perheen tarvitse esim. ruokapöydässä kuunnella sitä huutoa. Huutakoot jos haluaa, mutta kyllä pitää myös oppia käytöstapoja.



4

jotka vie sut niille asumaan, koska et voi täällä asua, kun huudat niin hirveesti. niin varmaan lähes tuleekin käymään, kun muutetaan uuteen asuntoon, ja kun lapsi ekan kerran aloittaa järettömän huutonsa, ja kirkuu "apua, apua, päästi irti, ei saa sattuu, ei saa repia, multa lähtee käsi, en saa henkeä" (sii pidän lasta sylissä)

Ei ehkä kannata väkisin kiinni pitää. Meilläkin menee entistä hysteerisemmäksi jos sitä yritän. Mä sanon tytölle vaan, että just, ja annan huutaa rauhassa. Touhuan omiani, en kiinnitä huomiota. Välillä kysyn josko haluaisi rauhoittua jo. Sanon, että jutellaan asiasta kun olet rauhoittunut. Jos tilanne on tosiaan esim. kesken syömistä saa tyttö mennä omaan huoneeseensa huutamaan (yleensä saan kantaa). Pois saa tulla kun osaa käyttäytyä.

Huutokohtauksia tuli kuuden vuoden ikään asti ja sen jälkeen alkoi raivarit, joita jatkui 9-vuotiaaksi. Koulussa hän ei saanut koskaan noita raivareita, vaan oli oikein hillitty siellä. Opet ei tainneet edes uskoa, kun kerrottiin, millaista kotona on välillä pojan kanssa. Sitten, kun raivokohtausikä meni ohi, muuttui poika ihan hiljaiseksi ja rauhalliseksi.



Nuorin lapsemme, 5-vuotias tyttö, saa edelleen huutokohtauksia ja voi huutaa tunninkin putkeen. Ei siihen auta rauhoittelut eikä mikään muu kuin aika. Tyttö lopettaa kun haluaa. Välillä joudun komentamaan hänet toiseen huoneeseen huutamaan.



Nämä kaksi lasta ovat muutenkin luonteeltaan hyvin samanlaisia. Kumpikin oli lisäksi koliikkivauvoja. Kolmen keskimmäisen kanssa ei ollut tuollaisia huuto-ongelmia ollenkaan.

että koliikkivauva oli meilläkin. Ja nyt kun mietin niin olisiko noilla asioilla jotain yhteyttä. Vauva huutaa mahakipuaan (tai mitä sitten huutaakaan, jotain kipua varmaan tms.) ja pientä vauvaahan yritetään kaikin tavoin rauhoittaa. Vaihdellaan asentoa, kannetaan, lauletaan jne. Ehkä lapsi tästä oppii jo heti pienenä tietyn tavan toimia missä huomio on taattu. Huuto! Tosin, meillä oli tuota tempperamenttia tytön luonteessa muutenkin heti vauvana niiden kipuitkujen lisäksi.

Meidänkin tyttö on päiväkodissa kuin pieni enkeli. Viimeksi keskustelussa kerroin luonteesta jotain tyyliin "tempperamenttinen, lahjomaton (jos alkaa huutaa jotain asiaa on ihan turha yrittää harjauttaa ajatusta johonkin muuhun juttuun, näin on ollut aina ihan vauvasta asti), itsepäinen jne...". Eivät usko ollenkaan. Tyttöhän on lähes ryhmänsä paraskäytöksinen... Toinen lapsemme on ihan erilainen.



4/7/10

ehkä vauva on jo heti syntymästään reagoinut kaikkeen noin voimakkaasti ja on siksi "koliikkivauva". Ehkä toinen vauva olisi reagoinut samaan asiaan (esim. se kipu) eritavalla?

En tiedä, mitä mieltä muut olette?



-edelline, 4 jne...

Poika oli jo vauvana tosi kärttyinen ja itkuinen ja huusi ekat 2,5 kk. En tiedä, lasketaanko sitä koliikiksi, koska poika ei huutanut mitenkään kellon tarkasti,mutta paljon ja kovaa huusi. Ikää on kohta jo 5 v, eikä yhtään osaa hillitä harmistumistaan ja kiukkua. Suuttuu ihan mitättömistä asioista (siis aikuisen mittapuun mukaan) ja kirkuu sitten hysteerisenä niin, että kuuluu varmaan joka asuntoon tässä (kerros-)talossa. Ei tottele mitään jne. Ihanaa lukea muista samanlaisista, kun koskaan en livenä sellaisia näe oman poikani lisäksi!

oikeasti, omaan huoneeseen vaan huutamaan, yksin. Pois saa tulla vasta kun on rauhoittunut. Ei mitään isompia sylissäpito-operaatioita ja rauhoitteluja, täydellistä huomiotta jättämistä vain. Kääntöpuolena sitten sitäkin suurempaa huomiota ja "fanfaareja" kun tekee jotakin oikein ja hyvin.