Onko muita joiden mies ei järjestä mitään yllätyksiä koskaan?

Meillä mies ei koskaan tee minulle ruokaa, ei osta lahjoja ilman syytä, tai kukkia, koskaan ei olla hänen aloitteestaan käyty missään reissussa tai edes tapahtumassa. Hän ei järjestä koskaan siis mitään.



Tästä on monesti kyllä keskusteltu, mutta muutosta ei tule.

Alkuaikoina minä järjestin jotain yllätyksiä tai kynttiläillallisia tms. Nykyään en sitten minäkään viitsi järjestää koskaan mitään, koska en saa vastalahjaksi koskaan mitään.

Miten te muut, onko kukaan näin yksipuolisessa tilanteessa? Ja oletteko itsekin sitten luovuttaneet?

Miten jaksat vaan itse antaa?

Minusta tuntui hölmöltä itse järjestellä kaikkea, ja samalla toivoa, että kunpa minäkin saisin joskus jonkun yllätyksen. -ap

Minä en siis tee juttuja siksi, että toivoisin samaa itselleni, teen niitä siksi, että haluan ilahduttaa toista... Ihan turhaan sitä tekee marttyyriasenteella toiselle "yllätyksiä", jos siis taustalla on koko ajan toive siitä, että mies tekisi samoin itselle. Kaikista ei vaan ole sellaiseen, itse uskon että se on puhtaasti luonnekysymys. Mies sitten huomioi minua muulla tavalla. Sanoo, että rakastaa, arvostaa mun suunnittelemia juttuja jne.



2

ja kyllä välillä harmittaa rankastikin tuo jumittaminen. Pakko vaan yrittää hyväksyä luonteen tasapaksuus :) .

On myös tuollainen mies ja se tosiaankin harmittaa. Olen myös itse sitten lopettanut yllätysten tai minkään muunkaan hauskan järjestämisen. Ei hän edes ymmärrä olla niistä erityisen onnellinen.



Turhauttaa. Tylsistyttää.

eipähän tarvitse arvella missä yönsä mies viettää kuten joidenkin

Minusta miehelle voi sanoa usemmankin kerran, ja mainita esimerkkejä (jotta tyhmempikin tajuaa :)).

Meillä mies järjestää yllätyksiä aina silloin tälloin, mutta on unohtanut mun synttärit tms joskus. Meillä tilanne on parantunut huomattavasti lasten myötä. Erityisesti vanhin rakastaa yllätysten järjestämistä, ja hänen kanssaan mies järjestää yllätyksiä minulle. Kun mies näki, miten onnellinen vanhin lapsi näistä yllätyksistä oli, hän alkoi järkätä niitä hänelle(ja minulle) myös oma-aloitteisesti. Monelle miehelle ei ole opetettu samalla tavoin kuin naisille toisen huomioimista, mutta kyllä mies(kin) voi oppia, pitää vain olla kärsivällinen.

Ei kai jotkut pikku yllätykset voi olla noin tärkeitä? Tai no joo, myönnän että nuorempana harmistuin kun "ei koskaan mitään" - mutta nyt alan jo ymmärtää, että todellakin: mulle yllätysten järkkääminen on luontaista ja nautin siitä itse, miehelle ei. Onko teistä kivaa väen vängällä väännetyt yllätykset, jotka saa miehenne vaan stressaamaan? Ei musta oo kiva aiheuttaa toiselle stressiä. Osaan kyllä itse hemmotella itseäni - ja vielä paremmin kuin kukaan muu :-)

Itse järjestelen välillä jotain pientä ja ostelen pikkujuttuja mutta mies ei koskaan mitään. Monesti olen pyytänyt että yllätykseksi joskus hommaisi lapset hoitoon ja veisi mut vaikka syömään tai elokuviin tms mutta ei, ei niin yhtään mitään. Toisaalta ottaa päähän mutta kyllä se harmitus sitten taas menee ohi, olen kai jo menettänyt toivoni.

En odota mitään kynttiläillallisia ja sellaisesta en edes pidä, mutta olisin onnellinen jos edes joskus mies huomioisi syntymäpäivät tai hääpäivän. Kukkakimppu tms. pieni juttu niin olisin onneni kukkuloilla.

Ei tajua olla edes innostunut yllätyksistä.

Keskusteltaessa aiheesta sanoo vaan, että hänelle ei tule koskaan mikään mieleen. Ei hän osaa järjestää mitään.

Ennen järjestin kaikenlaisia yllätyksiä ihan huvikseen milloin vaan. Nykyään jätän yllätykset esim. isänpäivään.

Isänpäivänä ollaan perinteisesti tehty jotain vähän erilaista.

Esim. ajetaan naapurikaupungin hienoon ravintolaan, niin että mies ei tiedä minne ollaan menossa.

Ollaan käyty koko perheen voimin kylpylässä. Tai sitten vaan käyty uimahallissa ja sen jälkeen vuokrattu koko perheen leffa ja ostettu iso karkkipussi.

Mutta arvatkaapa saanko minä äitienpäivänä mitään? No, en. Lapset tykkäävät olla mukana isänpäiväyllätyksissä, mutta äitienpäivänä saan vaan lasten päiväkodissa/koulussa tekemät kortit ja siinä se.

Nyt tänävuonna "vähän" keskustelimme asiasta jälkikäteen ja syy oli vaan, että ei hänelle tule mieleen ja ei hän osaa.

Sanoin, että mielestäni se ei ole syy toimia vuodesta toiseen niin. Saman syyn varjolla olla tekemättä mitään. Voisi edes sen yhden kerran vuodessa jonkun jutun/tekemisen suunnitella.

Että ensi vuoden toukokuuta odotellessa... -ap

Itsekään en nimittäin itseäni millään koskaan hemmottele.

Ei nimittäin mieskään itseään. Outohan olisisn jos vain itselleni jotain järjestäisin.

Minä kyllä suunnittelen meidän perheen lomareissut tai uimahalliretket, koska muuten me ei tehtäisi koskaan mitään.

Mies ei koskaan ehdota minnekään menoa. -ap

Meillä siis vanhin keksii ideat, ja mies sitten auttaa toteuttamaan. Minusta minun miehelle on näiden juttujen järkkääminen ( ja ilo siitä) tullut lapsien myötä.

Eihän tämä tietenkaan liittoa kaada, mutta kyllä minusta toisen huomioiminen on tärkeää. Meilläkin minä pää-asiassa suunnittelen meidän vapaa-ajan toiminnat, ja esittelen miehelle ideat, ja hän sitten tekee omat ehdotuksensa. Aikoinaan mekin käytiin asiasta monet keskustelut, ja mies ymmärtää nyt paremmin, miksi minulle tulee asiasta pahamieli. Minusta siinä, että pahoittaa mielensä ei ole mitaan väärää tai lapsellista. Minä ainakin koin sen kiinnostuksen/arvostuksen puutteeksi, jos ei ollut valmis yhtään energiaa uhraamaan suunnitellakseen esim. joulua.

Täysin vieras ajatuskin!



Ilmankos liitot eivät kestä, kun toinen odottaa/vaatii jatkuvasti jotakin ihme yllätyksiä itselleen. Ja mies raasu ei ymmärrä miksi vaimo on niin onneton yhteisessä liitossa *huokaus*



Mitä näytelmää te oikein elätte, kun normaali elämä ei riitä?

15, eikö normaaliin ja hyvään parisuhteeseen kuulu luontevasti toisen huomioiminen?

15, eikö normaaliin ja hyvään parisuhteeseen kuulu luontevasti toisen huomioiminen?

Mitä luontevaa siinä on, että mies yrittää hampaat irvessä väsätä jotakin yllätystä rouvalleen, että rouva olisi onnellinen??

Mielestäni normaali toisen huomioonottaminen on myös sitä, että ei vaadi toista tekemään sellaista mikä ei ole hänelle ollenkaan luonteenomaista!

Nyt ei enää mitään. Yhdessä ollaan oltu vasta noin 6 vuotta, tosin tässä on kaksi lastakin ja uusperhepaskaa mukana, niin kait siinä into karisee.

Ja nyt ei innosta mikään, suuri yllätys olisi, jos mies saisi aikaiseksi sen verran että teksi ne rempallaan olevat asiat tässä talossa, mitkä kauniisti pyydän.Vasta kun alan nalkuttaa, se tapahtuu, enkä ymmärrä miksi hän ei voi tehdä mitään kun pyydän, olen kiltti, "ei muista", vaikka olen oikein listan laittanut....



ja sitten on riita päällä kun kuukausia odotan jotain yksinkertaista : esim. lapsen seinäkello on ´varsin erikoinen kapistus ja niin hankalasti seinässä kiinni, etten saanut sitä naulasta irti, en saanut vaihdettua kesäaikaan. Kuukauden olen sitä lappua pitänyt jääkaapin ovessa ja aina nätisti huomauttanut.. tänään laittoi kesäaikaan, kun aloin nalkuttaa siitä ja muutamasta muusta asiasta.



Jos edes tämmösiä' ylläreitä tekisi, niin kiva olisi.

'

Meillä tähän lamaannuksen tilaan tultiin, kun miehen lapsi muutti meille. Toivon että muuttaisi pois, mutta eipä tunnu muuttavan.

Taidan olla vähän "miesmäinen" luonteeltani. Minusta riittää, että tehdään yhdessä kivoja arkisia asioita ja sitten välillä hellitään toisiamme.



No meillä mies järjesti yllätyksenä lapsenvahdin ja vei minut hienosti syömään, kun lapsemme oli vasta muutaman viikon. Minun oli vaikeaa jättää vauva ja lisäksi tukkani oli likainen, kun piti niin yht äkkiä lähteä, kun ei ilmoittanut etukäteen. Minä vaan pillitin ravintolassa ja mies sanoi myöhemmin, ettei uskalla minulle yllätyksiä järjestää, kun siitä tulee vaan itku. Nyt pystymme nauramaan asialle, mutta silloin vaan pyöritin ruokaa, olin ihan hormoonihuuruissani.

Ei mitään yllättävää koskaan. En ihmeitä mielestäni odotakaan, mutta joskus toivoisi jotain muuta esim. joulu- tai syntymäpäivälahjaksi, kuin ennalta kysytyn lahjan. Ei ole kovin jännittävää aukaista pakettia jonka on joko itse ostanut tai jonka sisällön tietää tikitilleen koska on itse kyselyiden jälkeen suostunut kertomaan mitä voisi haluta.



Kaikki matkat (päivän, viikonlopun, viikon...) minä ehdotan. Mieheltä ei tule koskaan mitään. Yleensä hän suostuu lähtemään, mutta onpa tullut ehdottomia eitäkin. Itse olen tottunut aikoinaan perheen kanssa reissaamaan, mutta miehen lapsuuskodissa sitä ei olla harrastettu mummolaa pitemmällä. Olisi kiva kun joskus toiselta tulisi ehdotus johonkin suuntaan, mutta ei. Kaikki täytyy yksin junailla.



En järjestä miehelleni yllätyksiä tyyliin kynttiläillallinen, yleensä jos haluan viettää kahdestaan illan, siitä keskustellaan ennakkoon ja hommataan lapset hoitoon. Mieheltä ei tätäkään aloitetta tule. Reissuun haluan lähteä jatkossakin, joten kai se on vain tyydyttävä itse järjestelemään kaikki matka-ajankohdasta ja kohteesta lähtien. Täytyy tunnustaa että keljuttaa välillä kovastikin.



nimimerkillä 20 vuotta yksinään yhteisiä menoja järjestellyt

edes jotenkin joskus muistais. Nyt on kulunut 15 vuotta ilman minkäänlaista muistamista. Ei lahjoja tai edes kortteja synttäriksi, hääpäiväksi, jouluksi tai äitienpäiväksi. Ei onnentoivotuksia eikä yllätyksiä. Joskus vaan on niin paha mieli. =(



Itse muistan aina häntä ja aina silloin tällöin järjestän jotain kivaa ylläriä, mutta harvemmin nykyään, täytyy myöntää. Sen verran ottaa pattiin!