Tahdomme toisen lapsen. Gradu kuitenkin tekeamatta. Endometrioosi todettu leikkauksessa, joten raskautuminen ei ole valttamatta mahdollista enaa muutaman vuoden paasta.
Mitä tekisit tilanteessani? Rahallinen tilanne kunnossa.
Ensin gradu ja opiskelut loppuu, vai ensin toinen lapsi?
Kommentit (10)
Lasta et välttämättä saa, vaikka kuinka haluaisit.
eipä kai siinä ollut alun perinkään järkeä alkaa tekemään lapsia kesken opintojen ;) Biologinen kello vaan pamahti päälle. Ja onnellinen olen tähän ratkaisuun.
T: Ap
Ekan jälkeen päätettiin olla ehkäisemättä, eli tulee jos on tullakseen -periaatteella mentiin. Kun raskaus oli hoitanut endon pois, niin toinen tärppäsikin sitten kolmannesta kierrosta. Jos oltaisiin jätty odottelemaan, ei olisi ollut lainkaan varmaa oltaisiko lasta saatu alulle ilman hoitoja.
Eli: TEHKÄÄ LAPSI - Gradun ehtii myöhemminkin.
Ei harmita tippaakaan. Esikoista suunniteltaessa ajattelin odotusajan paahtavani gradua, mutta makasinkin pahoinvoinnin takia tipassa sairaalassa. Poika nukkui ensimmäisen kokonaisen yön vasta yli vuoden ikäisenä ja siihen mennessä olinkin jo aika tehokkaasti unohtanut ajatukset " kyllä se tässä sivussa onnistuu" ..
Gradujakin on niin erilaisia. Jos ryhtyisin puuhaan täyspäiväisesti, varaisin aikaa vuoden verran, mikä on alallamme keskiverto (ehkä pidetään jopa ripeänä tahtina).
Nyt siis lapsia kaksi, mutta mihis se gradu karkaisi. Palaan asiaan kun se elämäntilanteeseeni paremmin sopii.
Tieteenalani graduja väsätään numero 12 tavoin hieman pidemmän kaavan mukaan. Eli missään muutamassa kuukaudessa se ei valmistu.
T: Ap
.. sitäpaitsi oletko ajatellut, että työnantajat tarkastelevat vain valmistumisvuotta, eivät sitä kauanko olet yliopistolla roikkunut.
Eli tee lapsi, vain siten saat molemmat, tuoreen tutkinnon astuessasi työelämään + lapsen. Ja työnatajakin iloitsee kun lapset tehty:)
Win-win sanon minä.
ja yritys ollut päällä jo 2 vuotta. Kasassa 100 ovaria... Olen kyllä ollut palkkatöissä koko opiskeluajan ja vakityöpaikka löytyy. Aion kuitenkin tehdä ne lapset nyt kun en tästä enää nuorenekaan. Ikää löytyy 32 v.
Jos tulet pahoinvoivaksi, älä tee silloin. Mutta ihan tyhmää on myöskään jättää tekemättä, kun vasta yrittää...
vain tahdonvoimastasi kiinni sitten myöhemmin, mutta lasta et ehkä myöhemmin saa vaikka miten yrittäisit...
mä tein gardun valmiiksi äitiyslomalla