Pidätkö vaarallisena nykyistä vasemmiston keskuudessa ilmenevää ideologista työttömyyttä
ja ideologiaa joka tekee kateussafareja paremmille alueille sen sijaan, että tekisivät itse jotain yhteiskunnan eteen? Perinteistä herravihaa kun ei itsellä äly riitä eikä työ kiinnosta.
Kommentit (10)
En ole moista huomannut, olen kyllä huomannut että työttömyyskortiston ihmisistä puolet kuuluisi oikeasti sairaseläkkeelle, ei työttömyytoimiston kirjoille. Tämä on oikea ongelma, miksei näitä ihmisiä päästetä eläkkeelle vaan nöyryytetään kuntouttavassa työtoiminnassa ja muulla hölynpölyllä juoksutetaan, sairaita ihmisiä.
ap voisi hoidattaa päänsä, kun tuntee kateuttaa nuoria kohtaan jotka järjestävät tekemistä ja tapahtumia, sellaiset nuoret tuskin ovat kovia laiskottelemaan. Ei siinä että laiskottelussa olisi mitään vikaa, itse laiskottelin nuoruuteni, ja vain haaveilin äksönistä. Kumpaan kategoriaan ap nuorena kuului.
Kyllä mä pidän paljon vaarallisempana sitä työttömyyttä joka syntyy ja jää hoitamatta oikeistopolitiikan seurauksena.
En ole huomannut tuollaista. Eniten työttömiä on persujen äänestäjissä, vasemmistoa äänestävät nuoret opiskelijat ja taidealoilla toimivat.
Kateussafareja pidän vaarallisina, kuten kaikkea lietsontaa. Yksinkertaiset uskovat populistisen viestin.
Ideologisia työttömiä sen sijaan pidän melko harmittomana marginaalina. Tuntemani ideologiset työttämät eivät myöskään nosta mitään sosiaalitukia tai korvauksia. Tukihuijaamista pidän sinänsä vääränä, siis ajatusta siitä, että töitä aktiivisesti vältellään ja nostetaan korvauksia, mutta pidän ilmiötä marginaalisena verrattuna niihin, jotka joko eivät nosta mitään tukia (ihmisiä, jotka elävät vaimon palkalla, äidin tuella, osingoilla tai jonkinasteisessa omavaraisuudessa - paitsi jos se koostuu pääasiassa kannabiksesta) tai sitten ihan oikeasti menisivät töihin jos saisivat edes jotain järjellistä. Ensimmäiset eivät ole ongelma, jälkimmäisistä täytyy pitää huolta joka tapauksessa.
Mä en nyt syyttäisi vasemmistolaisia tuosta ideologisesta työttömyydestä. Eiköhän nuo luuserit ole ihan ilman poliittista vakaumusta!
Olen itse vasemmistolaisesta duunariperheestä ja taustasta ja kaikki tuntemani ihmiset olivat todella kovia tekemään töitä. Sossutuet oli häpeä ja eläminen maksettiin omalla työllä. Kuten edelleenkin.
Vasemmistolaisuus ja taistolaisuus oli nimenomaan työväenpuolueita 60-80 luvuilla.
Vierailija kirjoitti:
En ole moista huomannut, olen kyllä huomannut että työttömyyskortiston ihmisistä puolet kuuluisi oikeasti sairaseläkkeelle, ei työttömyytoimiston kirjoille. Tämä on oikea ongelma, miksei näitä ihmisiä päästetä eläkkeelle vaan nöyryytetään kuntouttavassa työtoiminnassa ja muulla hölynpölyllä juoksutetaan, sairaita ihmisiä.
Monet näistä ihmisistä eivät halua eläkkeelle. He kokevat itse, että olisivat kykeneviä tietynlaiseen työhön ja haluaisivat tehdä sitä. Näöin ei ole siksi, että olisi taloudellisesti pakko tai edes siksi, että ihmisarvo olisi jotenkin kiinni siitä, vaan siksi, että kokevat elämänsä paremmiksi, mukavammiksi, motivoimammiksi ja terveemmiksi jos pystyvät hyödyntämään olemassaolevaa toimintakykyään, vaikka se nyt ei enää kaikin osin ihan priimaa olekaan. ON VÄÄRIN PAKOTTAA TÄMMÖINEN IHMINEN PELKÄSTÄÄN SAIRASTAMAAN, lyödä leima, että olet nyt eläkeläinen, et tule koskaan pystymään mihinkään. Työnantajat vaan eivät usko osatyökykyyn, eivät uskalla tai voi tarjota vain rajoitetun tehtävänkuvan töitä, pelkäävät sairaslomakuluja ja niin edelleen. Siksi ne kuntoutuspaikat ja vastaavat ovat tarpeen. Homma voisi parantua, jos olisi joku sellainen tapa, jolla työnantaja ei joutuisi maksajaksi esim sairaslomille, tai jossa rajoitettuja tehtäviä tekevälle voisi maksaa pienempää palkkaa, mutta sehän ei taas käy, koska ammattiliitto näkee siinä väärinkäytöksen vaaran.
Hyvinvointiyhteiskuntaa rapauttaa enemmän nämä ideologisesti verojenvälttelijät.
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut tuollaista. Eniten työttömiä on persujen äänestäjissä, vasemmistoa äänestävät nuoret opiskelijat ja taidealoilla toimivat.
Viime vaalien aikaan tehtyjen selvitysten perusteella perussuomalaisten äänestäjissä jakauma eri tuloryhmien välillä vastasi parhaiten kansan kokonaistilannetta. Luulosi, että perussuomalaiset olisivat pääasiassa työttömiä juoppoja on täysin vailla pohjaa.
Pidän vaarallisena ex-kansanedustajien sikaeläkkeellä porsastelua.
Onko röyhkeydellä ja ahneudella mitään rajaa?
Uskon, että työttömistä ideologisia työttömiä on selkeä pieni vähemmistö. Kuitenkin ikävää, että sellaisia on ja tuntuvat vielä monesti kokevan, että yhteiskunta on heille velkaa, ja paska kun ei anna vielä enemmän rahaa.