IS: Rikkaat ovat hyödyllisiä. - Arvioidaanpa AV:llä ovatko, montako homekoulua rikkaimpien 34 ylituloilla korjaisi vuodessa.
Iltasanomissa edistetään jälleen hyperrikkaiden asemaa. Johan tästä hperrikkaiden asiasta sekä keski- ja pienituloisia syyllistävästä jakyykyttävästä aihepiiristä onkin jo kirjoitettu useamman artikelin sarja. Nyt lehti väittää, että hyperrakkaista olisi hyötyä, koska nämä eivät saa kaikkea kulutettua ylellisyystuotteisiin vaan joutuvat sijoittamaankin. Ajatus on tuttu tuloerojen kasvattamista edistävästä ideologiasta, eli siis se, että rikkaus aina putoilee murusina alaspän kaikkia hyödyttämään.
Mutta mietitäänpä: Suomessa oli viime vuonna 34 yli 5 milj. euroa vuodessa tienaavaa. Jos veroleikkuri leikkaisi näiltä kaikilta vuositulot siihen 5 miljoonaan - mikä on edelleen erittäin hyvä ja sijoittamisessakin toimiva vuosiansiotaso - kertyisi verottajan kassaan n. 365 milj. euroa. Yhden homekoulun peruskorjaus maksaa n. 7 milj. euroa. Näillä saaduilla 365 milj. eurolla korjattaisiin siten vuodessa 52 kpl homekouluja. Eivätkä hyperrikkaat edes lakkaisi olemasta hyperrikkaita. Mutta tokihan paljon hyödyllisempää on odotella että nämä kaikki käsittämättömiä supertuloja omaavat ensin sijoittelevat niitä rahojaan jonnekin mihinlie ja että pikkumuruset sitten joskus vuosien päästä valuvat yhteiseen hyötyyn, jolloin ehkä saadaan yksi koulu korjattua. Siihen saakka kaikkien noiden 52 koulun oppilasta voivat vaarantaa terveytensä loppuiäksi.