Huono äiti: pää hajoaa kun 4v vonkuu koko ajan leikkikaveriksi

Siksi meillä ykkösen ja kakkosen ikäero ei ole kuin reilu kaksi vuotta. Tiedettiin tuo asia jo omasta lapsuudesta, ollaan hoidettu muiden lapsia ja sukulaisilla ja tuttavilla on lapsia. Kun on kaksi lähes samanikäistä niin niistä on seuraa toisilleen ja menee vaatteet sun muut samat kummallekin. Kolmas tehdään sitten kun ensimmäinen menee kouluun, jos tehdään.

Lapselle voi sanoa että lapset leikkii, ei aikuiset. Leikki on lapsen työtä. Lapsen mielikuvitus on huima, ja riittää kyllä siihen että hän kykenee leikkimään ilman avustajia. Älä opeta lastasi siihen että hän ei osaa yksin, hän ei opi aikuisenakaan tekemään mitään itsekseen, mankuu töissäkin työkaveria aina tekemään kanssaan joka asian. Aikuisen kanssa lapsi voi tehdä kotitöitä ym. Jos lapsi marisee että ei ole tekemistä, niin käske siivota huoneensa, johan alkaa leikkejä tulemaan mieleen.

Hanki sille sisarus tai vie se puistoon/kerhoon. Lasten ei kuulu olla yksinäisiä, sille on aikaa koko loppuelämä.

En ymmärrä tällaisia ongelmia. Lapselle tulee sanoa, että äiti ei nyt ehdi leikkiä tai äiti ei nyt voi leikkiä vaan lapsen pitää leikkiä itse. Ja sanoa että illalla luen sinulle sadun tms, jotta on kuitenkin jotain kivaa yhteistä jota lapsi voi odottaa. 

Onneksi meidän lapset eivät ole koskaan tuota tehneet. Kaverin lapsilla oli tuo tapa.

Meidän lapset eivät välttämättä kyllä iloisesti keskenäänkään leikkineet, lähinnä tappelivat, mutta minä sain silti puuhastella aika rauhassa omiani.

Tsemppiä. Raivostuttva tapa.

Kannattaa ainakin ajoissa opettaa siihen, että joskus on osattava leikkiä myös itsenäisesti.

Yhdellä kaverilla en vaan jaksa enää käydä. Hänellä kun on lapsi, jonka ei ole koskaan tarvinnut oppia siihen, että toisinaan leikkisi itsekseen. Koko vierailuaika meni aina siihen, että lapsi tulee tunkemaan lelufiguurit sekä äitinsä että minun käteen, ja alkoi määrämään kuka leikkii mitäkin hahmoa ja mitä kukakin tekee. Ja siinä sitten äitinsä yritti nätisti selittää, että "no kun meillä ois nyt nää aikuisten jutut tässä...". Pienen monkumisen jälkeen lapsi sai kuitenkin tahtonsa periksi, ja äitinsä alkoi leikkiä lapsensa kanssa näillä leluilla.

Ja joo, itsellänikin on lapsi. Hän on pienestä pitäen oppinut siihen, että toisinaan pitää leikkiä itsekseen. Totta kai me yhdessäkin leikitään, käydään kerhoissa ja puistoissa, mutta ettei äiti ole 24/7 leikkivalmiudessa, vaan välillä täytyy osata leikkiä hetki itsekseenkin.

Ja nämä "tee sisarus" -ehdottajat: mahdatteko trollata, vai oletteko tosissaan? Ei kai oikeasti kenenkään lapsiluku perustu siihen, että ensimmäinen lapsi mankuu leikkikaveria? Kyllä pitäisi vähän muitakin perusteita miettiä, kuten taloudellisia ja henkisiä resursseja.

Kultainen keskitie lienee paras. Äidin ja isän voitava tehdä muutakin kuin leikkiä, ja lapsen hyvä osata leikkiä itsekseenkin. Itse leikin ainokaiseni kanssa päivittäin, mutta en tietenkään koko aikaa. Koska hänellä ei ole sisarusta itsestäni riippumattomista syistä enkä voi hänelle kaveria kotiin joka päivä tuoda koen, että hänellä on oikeus kuitenkin myös kotoaan leikkiseuraa riittävässä määrin saada. Se on osa äidin ja isän tehtäviä meillä. Ja kun ei leikitä voi vaikka äitiä tai isää autella kodinaskareissa jos yhteistä puuhaa kaipaa. Lapsi on niin ikään 4v.

Olen itse yh, joten lapsi on jo melko pienenä joutunut (onneksi, oikeastaan) oppimaan siihen, ettei minulla aina ole aikaa, jaksamista tai oikeastaan edes halua leikkiä hänen kanssaan.

En tarkoita, ettäkö hän olisi aina yksin, ehei. Sen lisäksi, että hän on arjet päiväkodissa ja hänellä on myös lapsikavereita (= minun kavereideni lapsia), teemme toki asioita myös yhdessä; leikimme, pelaamme, luemme, piirrämme yms... Mutta ei todellakaan koko aikaa.

Minä ihan vaan sanon lapselle, että nyt on sinun aika leikkiä ja äiti puuhailee omiaan. Jos hän valittaa tylsyyttä, sanon että tekee ihan hyvääkin itse miettiä tekemistä, joskus toki saatan antaa vaihtoehtoja, tyylillä "haluatko muovailla tai rakentaa duploja?".

Nytkin hänellä on ollut jo tunnin verran hyvät leikit kesken, rakentelee duploilla ja viettää ponien syntymäpäiviä. Lapsi on 3,5-vuotias.

Hei ihanat!

Kiitos vastauksista. Sain tästä ideoita ja myötätuntoa arkeeni.

Ja tosiaan - perheenlisäystä meille ei ole enää tulossa (olen 43 v.).

Terveisin,

Kysymyksen alkuperäinen postaaja "HUONO ÄITI"

Kannattaa antaa aina huomiota ennenkuin pyytää, keskittyä lapseen. Lapsi kyllä huomaa kännykät, tietokoneet jne eli ne pois. Kun tuollaisia hetkiä on riittävästi niin lapsi jaksaa itsekin keskittyä. Voimia arkeen. Ja tietty jos oikea hätä olisi kyseessä niin löytyy ns.ystäväperheitä jotka ottavat lasta hoitoon jne.

Ja jos aivan järkysti ottaa pattiin, niin pitää muistaa että oma sisäinen lapsi on aina samanikäinen kuin se oma. Hyvä miettiä millaista itsellä ollut kun oli 4v. Millaisia vuorovaikutussuhteita ja ehdittiinkö sinuun keskittyä.

Nuo tuntemukset käy jokaisen äidin päässä. Ja kaikilla soi välillä taustalla Huono Äiti-biisi. Parhaasi teet, itselles armoa vaan lisää 💙

Yhden lapsen yksinhuoltajana tuo on tuttu tilanne. Leikittiin barbeilla, pelattiin, puistoissa ja kaupungilla vietettiin aikaa. Tietenkin koitin aina hankkia lapsiseuraakin välillä.

Monikaan ei tajua, kuinka tärkeä vanhempi yhdelle lapselle on.