Liittyen pikkulasten isien vastuuseen siitä vaimon taakan helpottamisesta...

Vaatimukset hyvän vanhemmuuden osalta ovat myös kasvaneet älyttömiin mittoihin.

Kun tekisikin muutakin kun vinkuisi sitä seksiä!

Laaten tarvitsevuus on se, mikä rasittaa. Kinkkukiusaus kypsyy ja pyykit peseytyvät kyllä samalla työmäärällä kuin ennen lapsiakin. Mutta katkonaiset yöunet ja jatkuva skarppina olo, ettei pieni satuta itseään tai tukehdu johonkin vie energiaa. Samoin lasten huomiontarve, sisarusriitojen selvittely ynnä muu.

Vierailija kirjoitti:

Laaten tarvitsevuus on se, mikä rasittaa. Kinkkukiusaus kypsyy ja pyykit peseytyvät kyllä samalla työmäärällä kuin ennen lapsiakin. Mutta katkonaiset yöunet ja jatkuva skarppina olo, ettei pieni satuta itseään tai tukehdu johonkin vie energiaa. Samoin lasten huomiontarve, sisarusriitojen selvittely ynnä muu.

Lisään vielä sen, ettei mihinkään voi keskittyä rauhassa. Tekeminen ja ajattelu katkeavat tuon tuostakin, kun taapero tarvitsee jotain. Ei se isukkikaan olisi iloinen työpäivän jälkeen, jos työrauha katkeaisi yhtä tiuhaan.

Äidin vastuu kuulostaa oudolta. Minusta tuossa rankkuudessa on paljon kiinni äidin ja lasten luonteesta ja "ominaisuuksista". Toiset rasittuvat helpommin kuin toiset. Joku kokee kotonaolon sinänsä hirvittävän raskaana, toinen nauttii siitä. Joku voi tehdä kymmentä asiaa yhtä aikaa mielellään, toinen pitää sitä kamalana ja vaikeana. Joku selviää nukkumallaj oka toinen yö, joku ei.

Lisäksi meillä ainakin lapset olivat kuin yö ja päivä rankkuutensa vuoksi.

Ei kai tähän voi kommentoida ilman omaa kokemusta. Ja jos olisi omaa kokemusta, niin silti jokainen lapsi olisi erilainen.

Mutta Jos oletetaan että isä on päivät töissä ja äiti on päivät kotona, niin mielestäni isälle iltahommat on siitä helpompia että ne on (yleensä, jollei sitten ole lastenhoitaja) täysin erilaisia kuin hänen päivätyökseen tekemät asiat. Kotona olevalle vanhemmallehan se on sitä samaa 24/7, jos toinen ei ota vetovastuuta ollenkaan. Siksi monet työelämään palaavat äidit sanovatkin tulevansa lomalle töihin. Se on se vaihtelu kun virkistää, luulen mää.

Osa rankkuudesta on myös kokemus tasapuolisuudesta ja miehen työllistävästä vaikutuksesta (onko yksi iso lapsi). Itselläni ja monella muulla on työtaakka ja kotiolot rauhoittunut, kun itsekäs ja kitisevä mies on vaihtanut taloutta. Toisilla taas mies on mukana jakamassa arkea enemmän ja vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tähän voi kommentoida ilman omaa kokemusta. Ja jos olisi omaa kokemusta, niin silti jokainen lapsi olisi erilainen.

Mutta Jos oletetaan että isä on päivät töissä ja äiti on päivät kotona, niin mielestäni isälle iltahommat on siitä helpompia että ne on (yleensä, jollei sitten ole lastenhoitaja) täysin erilaisia kuin hänen päivätyökseen tekemät asiat. Kotona olevalle vanhemmallehan se on sitä samaa 24/7, jos toinen ei ota vetovastuuta ollenkaan. Siksi monet työelämään palaavat äidit sanovatkin tulevansa lomalle töihin. Se on se vaihtelu kun virkistää, luulen mää.

Itse ainakin huomasin jaksavani olla lapsen kanssa ihan eri tavalla, kun menin töihin lapsen täytettyä 1 v ja isä jäi kotiin. Päivä rytmittyi jotenkin erilailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tähän voi kommentoida ilman omaa kokemusta. Ja jos olisi omaa kokemusta, niin silti jokainen lapsi olisi erilainen.

Mutta Jos oletetaan että isä on päivät töissä ja äiti on päivät kotona, niin mielestäni isälle iltahommat on siitä helpompia että ne on (yleensä, jollei sitten ole lastenhoitaja) täysin erilaisia kuin hänen päivätyökseen tekemät asiat. Kotona olevalle vanhemmallehan se on sitä samaa 24/7, jos toinen ei ota vetovastuuta ollenkaan. Siksi monet työelämään palaavat äidit sanovatkin tulevansa lomalle töihin. Se on se vaihtelu kun virkistää, luulen mää.

Itse ainakin huomasin jaksavani olla lapsen kanssa ihan eri tavalla, kun menin töihin lapsen täytettyä 1 v ja isä jäi kotiin. Päivä rytmittyi jotenkin erilailla.

Mä taas rakastin kotona olemista. Olin todella puhki kun menin töihin ja illatb ja yöt hoidin lasta miehen kanssa.

Tykkäsin olla kotona, eikä todella katkonaiset yöt haitanneet. Mutta se oli rasittavaa, ettei esikoinen viihtynyt vauvana ollenkaan itekseen. Ei sitterissä tai lattialla köllötellen. Päiväunet sellaisia pätkiä vain. Tosi vaativa oli, joten olin koko ajan kiinni.

Jos se lapsi on pieni vain hetken aikaa, ja aikuinen on vapaaehtoisesti sen lapsen halunnut ja myös itse halunnut jäädä sitä kotiin hoitamaan, niin eikö sen aikuisen velvollisuus vanhempana ole nähdä sen lyhyen ajan yli ja sietää lapsen tarvitsevuutta ja myös sitä kotiarjen suhteellista monotonisuutta, miten se sitten onnistuukaan, siitä huolimatta mitä puoliso tekee tai ei tee. Vaikka ajattelemalla että onpa kiva kun ei tarvitse pestä pyykkiä avannossa, tai olipa hyvä ettei tänäkään yönä tarvinnut juosta lapset kainalossa pommisuojaan.

Unenpuute väsyttää totta kai, pahimmillaan se voi tehdä hulluksi. Ja totta kai voi olla terveysongelmia sekä vanhemmilla että lapsilla, jotka vaikeuttaa tilannetta. Mielestäni on myös puolison velvollisuus huolehtia siitä, että lapsen kanssa kotona oleva äiti selviää siitä äitiydestä, puolison tehtävä on tarkkailla äitiä ja huolehtia äidin jaksamisesta. Sekin on hyvä, että tabuja on rikottu sikäli että äidin väsymyksestä ja voimien loppumisesta puhutaan, eikä oleteta että totta kai äiti jaksaa. Mutta uhkaako se mennä siihen suuntaan, että oikeasti aletaan uskoa että äitiys on maailman raskain työ aina, ja että yhden tai kahden, terveen ja oman lapsen hoitaminen omassa kodissa on normaalille aikuiselle kriisin paikka, johon tarvitaan miestä ja yhteiskuntaa avuksi. Minusta uhkaa mennä siihen, ihan kuin naiset ei olisi itse velvollisia auttamaan itseään.