Onko minulla asperger?

Olen kärsinyt kaikenlaisista mielenterveysongelmista (masennus, ahdistus) koko aikuisikäni. Olen alkanut epäillä, että minulla olisi asperger. Vai mihin tämä täsmää?

- jatkuva erilaisuuden tunne muista ihmisistä. Olin jo alkanut ajatella että tällaista elämä on, nyt vuosien päästä olen vasta tavannut jälleen yhden ihmisen, kenen kanssa tunnen samankaltaisuutta. Joka tapauksessa jatkuvasti tunnen, että olen erilainen kuin muut.

- lapsena pelkäsin muita lapsia, kouluun meno itketti jne. Olin kuitenkin tunnollinen ja kiltti ja käyttäydyin aina hyvin. Muistan kun joskus alakouluikäisenä yhtäkkiä tajusin "kuinka sosiaalisuus toimii" ja käytännössä aloin ykskaks sosiaaliseksi persoonaksi ja se helpotti ahdistusta todella paljon
- olen aina ollut asioista kiinnostuva jopa pakkomielteisesti kausittain
- pitkää parisuhdetta on mahdoton muodostaa. Suhteet päättyy 1-2v
- olen erityisherkkä
- olen kasvosokea osittain, usein murehdin etukäteen etten tunnista jotain ihmistä jos pitää tavata vaikka julkisella paikalla
- valokuvissa voin luulla hymyileväni, mutta en hymyilekään. Tämän havainnon oon tehnyt vasta selfie-aikakautena. Tuntuu että jos minun pitää hymyillä kuvassa, se tuntuu kuin irvistäisin (mutta tulos on kaunis hymy)
- kopioin nolon herkästi toisten ihmisten puhetta ja maneereja
- puhun todella paljon ja olen joutunut opettelemaan olemaan kiinnostunut toisista ja toisten asioista. Välillä minua kiinnostaa mitä toinen kertoo, jos se on jännittävää/hauskaa/älyllisesti kiinnostavaa, voin pohtia että onpas ihmiset erikoisia.. mutta aina ei kiinnosta. Olen opetellut lopettamaan omat juttuni ja kuuntelemaan toista/osoittamaan mielenkiintoa
- en aina ymmärrä sarkasmia, etenkään väsyneenä
- parisuhteissa ja ystävyyssuhteissa on olkut monia alistavia/haitallisia ihmissuhteita ja olen joutunut myös hyväksikäytetyksi

Tässäpä nämä ensimmäiset. . Koitin tehdä jotain testiä mutta alkoi ahdistaa jo ensimmäisellä sivulla. Edellinen hoitava lääkäri oli sitä mieltä että kun pärjään ilman lääkkeitä ja on töitä, että hoitosuhde lopetetaan. Pystyn elämään nykyään ilman päihteitä ja itseni vahingoittamista, mitä on ennen ollut. Elämä on ihan kivaa, mutta se kalvaa kun tuntee olonsa niin erilaiseksi. Pelottaa myös että tulevaisuudessa saan jälleen burnoutin, sitä on tapahtunut muutaman vuoden välein. Ja kiva olisi saada kumppani, mutta hommat tyssää siihen että joko minua ei voi ollenkaan lähestyä, tai jos voi niin heittäydyn suhteeseen täysin heti jolloin terveet yksilöt huomaa etten ole ihan normaali = häipyvät ja sairaat yksilöt taas jäävät kuvioihin mistä syystä olen ollut monessa henkisesti vahingoittavassa suhteessa.

Kuulostaako tämä aspergerilta? Tai toinen kysymys, olisko täällä ketään samanlaista, yksinäistä on elämän tallaus näiden aivojen kanssa!