Miksi (miespuolinen) tuttuni puhuu aina minä-muodossa, vaikka tekee asioita tyttöystävänsä kanssa

Ehkei se halua leveillä sillä, että hänellä on tyttöystävä. Tai ei halua vaikuttaa siltä, että leveilisi. Koska hänestä se on niin hieno ja erityinen asia, niin ei vain osaa sujauttaa sanaa "tyttöystävä" sujuvasti mihinkään lauseeseen.

Ihmettelen samaa oman ihastukseni kohdalla. Ollaan tunnettu muutamia kuukausia ja ollaan siis samassa työpaikassa. Mies puhuu aina menoistaan just tuolla tavalla minä-muodossa. Fb:ssä lukee, että on sinkku. Kunnes paljastikin hetki sitten, että hänellä on tyttöystävä.

Sillä on tuttavapiirissä joku, joka alottaa lauseet aina "Minä ja mieheni" ja tajuaa miten ärsyttävältä se kuulostaa

Tunnen myös tuollaisen miehen. Hän on ollut naisystävänsä kanssa ainakin neljä vuotta, mutta silti hän kadottaa puheistaan naisen 95% keskusteluissa. Olen siitä häneltä kysynytkin, että "eikö Lissu ollutkaan mukana?" ja mies jotenkin havahtuu aina, että "joo oli tietenkin", mutta seuraavalla kerralla nainen on jälleen unohtunut. En tiedä mikä siinä on syynä, en ole sitä vielä keksinyt tai saanut tähän mitään järjellistä vastausta.

Vierailija kirjoitti:

Sillä on tuttavapiirissä joku, joka alottaa lauseet aina "Minä ja mieheni" ja tajuaa miten ärsyttävältä se kuulostaa

Me -sana on ihan hyvä ja toimiva.

Monet miehet tekevät niin, mutta niin myös naisetkin. Kun korkeakouluopinnot alkoivat, monia harmitti parisuhde, koska "se ei määritä minua". Joidenkin miesten mielenkiinto meni naisia kohtaan, kun kuulivat seurustelusta, mikä ärsyttää huomionhakuisia. Miehet hakevat samalla tavalla huomiota ja egon hivelyä. 

Tässä ap. Ihmettelen tätä siksikin, että kun itse tutustuin mieheeni, niin olin niin iloinen ja onnellinen, että olisin voinut kuuluttaa sen koko maailmalle. Ja olen joskus huomauttanutkin tälle kaverilleni asiasta, että miksi puhuu niin varautuneesti tästä tyttöystävästään. Hän ei ole tosiaan suostunut kertomaan edes tämän naisen nimeä, vaikka ovat olleet yhdessä jo vuoden. Miltäköhän tästä naisesta tuntuisi, jos tietäisi :( ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä on tuttavapiirissä joku, joka alottaa lauseet aina "Minä ja mieheni" ja tajuaa miten ärsyttävältä se kuulostaa

Me -sana on ihan hyvä ja toimiva.

"Ai ketkä me?"

"No minä ja mieheni"

Jep, tässä ap. Tämä mies on tosiaan aika pitkän linjan sinkku. Naisia on riittänyt. Ehkä ei siksi jotenkin pysty myöntämään, että onkin nyt muuttunut ihan tavalliseksi seurustelevaksi poikaystäväksi; pelkää ettei saa enää huomiota? 

Voi hyvänen aika sentään.

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet tekevät niin, mutta niin myös naisetkin. Kun korkeakouluopinnot alkoivat, monia harmitti parisuhde, koska "se ei määritä minua". Joidenkin miesten mielenkiinto meni naisia kohtaan, kun kuulivat seurustelusta, mikä ärsyttää huomionhakuisia. Miehet hakevat samalla tavalla huomiota ja egon hivelyä. 

Ai nyt ihmetellään tuota. Perinteisesti täällä on haukuttu me-muodon käyttöä. Kuulemma muita ei puolisosi kiinnosta, joten häntä ei pidä mainita. Me-sanaa käyttämällä muka hävittää itsensä ja korostaa vaan parisuhdettaan.

Eli nyt kumpikin on paha tapa. Parempi varmaan olla hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä on tuttavapiirissä joku, joka alottaa lauseet aina "Minä ja mieheni" ja tajuaa miten ärsyttävältä se kuulostaa

Me -sana on ihan hyvä ja toimiva.

Me-kieli on rakastuneiden lässytystä. Eivät normaalit ihmiset käytä sitä. Minä olen minä, ei me.

Tässä ap, kommenttini edelliselle kirjoittajalle. Itse en ainakaan kirjoittaisi tuossa vaiheessa suhdetta, että "minä olen menossa lomalle", miksi ihmeessä!? Tottakai parisuhteessa oleva kertoo asiat me-muodossa. Mitä ihmeen salailua siinä asiassa on?

Minä olen minä, ja jos minulta kysytään että mitä teit kesälomalla, sanon että matkustin Lontooseen, kävin taidemuseoissa ja näin musikaalin. En puhu itsestäni me-muodossa, koska ei se kysyjälle kuulu olinko Lontoossa yksin vai jonkun kanssa.

Ap on varmaan niitä naisia jotka aloittavat aina lauseen " Me Maurin kanssa tehtiin, oltiin, ajateltiin..."

Siis jos joku kaverisi kysyy, että mitä olet tehnyt, niin kerrot tekemisistäsi minä-muodossa? Miksi? Etkö arvosta kumppaniasi?

Kieli kuvastaa asenteita.

Asenteilla on taipumus periytyä. Ex- mieheni puhui aina välillä yhteisestä hankkeesta puhelimessa pudottaen mut pois, vaikka olin vieressä kuulemassa. Kun huomautin, hänestä takerruin mitättömyyteen.

Hän puhui myös vanhempiensa autosta -aina- "iskän autona". Kun oltiin meidän ekassa yhteisessä asunnossa, ja hänen vanhempansa olivat meillä ensivisiitillä, isänsä puhelin soi, ja hän kertoi soittajalle, että "me ollaan nyt täällä mikon kämpällä" (nimi muutettu) vaikka soittaja tiesi ja tunsi mut.

Se on sellaista miesten harrastamaa puolihuolimatonta naisen mitätöintiä. Enää en siedä tuollaista yhtään. Nollatoleranssi.

Vierailija kirjoitti:

Siis jos joku kaverisi kysyy, että mitä olet tehnyt, niin kerrot tekemisistäsi minä-muodossa? Miksi? Etkö arvosta kumppaniasi?

Siksi koska kaveri kysyy mitä MINÄ olen tehnyt, ei sitä, teinkö asian jonkun kanssa. Jos minä kyselen kaverini tekemisistä, ei mua kiinnosta oliko hän matkalla yksin vai puolisonsa kanssa.

Hyvä, että edes joku ymmärtää! Huvittavinta on, että tämä mies ei suostu kertomaan edes tämän naisen nimeä, vaikka itse olen kertonut hänelle vaikka mitä omia asioitani, iloja ja surujani. 

Ehkä tässä nyt vaan mietin sitä, että miltä tästä naisesta tuntuu tuollainen suhde... Siis sellainen, joka piilotetaan osalta kavereista. Tuommoinen outo salailu.

Vierailija kirjoitti:

Siis jos joku kaverisi kysyy, että mitä olet tehnyt, niin kerrot tekemisistäsi minä-muodossa? Miksi? Etkö arvosta kumppaniasi?

Minä arvostan kumppaniani ja juuri siksi en puhu hänen asioistaan muille. En myöskään halua että kumppanini puhuisi minusta.

Ei ole ennen tullut mieleen, että olisi salailua olla tuomatta perhesuhteitaan erityisesti esiin. Itse naisena jopa tietoisesti yritän muistaa keskustelussa, että minä olen minä eikä me.