Yrtit ja luonnollinen ihon/terveyden/hiustenhoito. Vinkkejä?
Harrastaako joku tällaista? Itse sain juuri kutiavan, ihottumaisen, hilseilevän ja joskus haavaisen päänahan kuriin hunajalla ja öljyllä (oliivi, auringonkukka, rypsi yms. Ihan tavallisia ruokaöljyjä). Hoito tuntuu vielä tehokkaammalta, jos mukava on vihreää teetä, kamomillaa, kahvia tai hibiscusta. Aina ennen pesua pidän tuota sotkua päässäni niin kauan kuin ehdin ja viitsin. Pesu oliiviöljysaippualla. Päänahka paranee kohisten. Käsissä on samaa ihottumaa, ja sekin on jotenkin parempana kun kädetkin pääsee nauttimaan tuosta mössöstä.
Ennen vain kortisonivoide on auttanut, ja sittenkin vaiva vain uusii. Olen kärsinyt tästä jo vuosia. Joskus tukkaakin on lähtenyt kun ihottuma on ollut pahana. Tavallisten markettituotteiden käyttö piti lopettaa jo aikaa sitten. Hiukset pesen saippualla, samoin naaman. Kädet ärtyy heti, jos joudun käyttämään tavallista käsienpesunestettä. Olen kai herkistynyt sitten joillekin kemikaaleille. Yksinkertaisista aineista tehdyt saippua sopii parhaiten.
Joskus hurahdin niin paljon, että korvasin dödönkin suolalla, mutta sitten tuli kesä. :D Kyllä se mulla toimi, jos hikoilu ei ollut ylenpalttista. Kookosöljyäkin kokeilin, mutta ainakaan mulla se ei toiminut ollenkaan. Se ei muutenkaan tunnu sopivan mulle, vaikka tuoksuukin tosi hyvältä.
Suvussani ollaan aika yrttiuskovaisia. Mummo tuoksuu aina omilta yrttiöljyiltään ja se värjää tukkaansa kasviväreillä. On muuten paksu, tosi pitkä ja kiiltävä. Sukulaiset käyttävät yrttihoitoja ties mihin vaivoihin, ja onhan se parempi kuin monet lääkkeet. Jos joku pehmeämpi keino toimii, niin miksi ampua kärpästä tykillä?
Löytyykö muita "haisevia hippejä"?
Kommentit (10)
Alkakaa käyttämään Näitä laatusuotteita:
Shilajit ja Triphala
Millainen on tuo töhnä? Miten paljon laitat mitäkin ainetta :) Itse olen nyt kaksi kertaa värjäyttänyt kasviväreillä tukkani ja olen kyllä tykännyt. Käyttäisin enemmänkin kasveja ihoni ja hiusten hoidossa jos olisi helpot ohjeet tehdä "töhniä".
Rajat kiinni kirjoitti:
Alkakaa käyttämään Näitä laatusuotteita:
Shilajit ja Triphala
Googletin nuo, ja ainakin päällisin puolit vaikuttavat mielenkiintoisilta. En tiedä paljon ayurvedasta tai siihen liittyvistä asioista, mutta ehkä pitäisi tutustua. En usko, että se kaikki on huuhaata.
Shilajit ilmeisesti auttaa parantumaan leikkausten jälkeen, että sinänsä se olisi jännä kokeilla juuri nyt..
ap
Vierailija kirjoitti:
Millainen on tuo töhnä? Miten paljon laitat mitäkin ainetta :) Itse olen nyt kaksi kertaa värjäyttänyt kasviväreillä tukkani ja olen kyllä tykännyt. Käyttäisin enemmänkin kasveja ihoni ja hiusten hoidossa jos olisi helpot ohjeet tehdä "töhniä".
Oikeastaan sekoitan kaiken päähäni. Kaadan öljyä käteen. Sitä täytyy olla mahdollisimman vähän, koska se ei muuten peseydy pois. Kunhan se menee vain päänahkaan ja hiuksiin. Joku puoli teelusikallistakin voi riittää. Hieron sen päähän parhaani mukaan. Sitten pläästin hunajaa päähäni jotenkin ja kosteutan sitä yrttivedellä/kahvilla, millä vain, jotta se leviää. Näiden aineiden kanssa ei sinänsä voi möhliä, ellei laita öljyä liikaa, jolloin sitä ei tosiaan saa pois. Joku perusvoidekin sopii sekaan, jos haluaa. Suihkulakki tai ja pyyhe hartioilla on hyvä olla, koska nämä mössöt valuvat. Perusvoide tekee mössöstä vähän kiinteämpää, mutta itse vain sitten tiputtelen milloin minkäkin väristä taikalientä. Ajattelin tehdä jotain öljyä, jossa on esimerkiksi kamomillaa, koska tuo tiputtelu vähenisi ja hyöty olisi sama.
Mä olen miettinyt, että kokeilisin cassiaa päähän. Se värjää lievästi keltaisemmaksi/kultaiseksi, jos on vaalea tukka ja on ilmeisesti iholle hyvä. Tukastakin pitäisi tulla vahvempi.
ap
Olen myös käyttänyt silloin tällöin öljyä päänahan hoitoon, mutta suolan kanssa. Olen saanut siitä jonkun verran apua ihottumaisen ja liikarasvoittuvan päänahan hillitsemiseen. Pitäisi ehkä useammin öljytä. päätä
En kuitenkaan suosittele tätä öljytöhnää naamalle, kun ainakin minulla se tukkii huokosia. Muutenkin iho kukkii nyt, kun olen raskaana. Ennen siihen auttoi e-pillerit. Naama oli kai sekaiho, mutta pintakuivuuteen auttoi perus naamarasva (jos joku osaa neuvoa luomumpaa vaihtoehtoa nivealle, olisin kiitollinen), mutta finneihin ei ole vielä auttanut mikään luonnon- tai marketintöhnä.
Olisi kiva kuulla lisää ihmisten oikeita kokemuksia tämmöisistä tee-se-itse hoidoista. Semmonen kunnon perusteluilla, missä kuvaillaan tarkkaan mitä ja miten on käytetty ja mitä vaikutuksia sillä on ollut. Mieluiten niin, että kerrotaan myös hius/ihotyyppi ja onko aina ollut jotain ongelmaa tai muuta hoitoa käytetty ja millä menestyksellä. Siis koko naaman/pään/kropan historia jos viitsisitte :)
Semmosilla nopeilla heitoilla että käytä sitä tai tätä tuotetta, ei te mitään, kun aina jokin mikä toiselle toimii ei toimi kaikille ja kuulostaa muutenkin epäluotettavalta mainokselta.
Itse haluaisin vielä lukea ainakin sen, jos joku on saanut aknensa hoidettua. Siihenkin maininta että kuinka laatuinen iho on ja kuinka pitkään jatkunut akne ja vielä kuinka vakavana jne.
Hyvä kun ap teki tästä aloituksen. Toivottavasti saadaan tänne reilusti niitä vinkkejä :)
Mä olen joskus saanut hoidettua mustapäitä hieromalla jojobaöljyä mustapäisille alueille suihkussa ja saunassa. Se jotenkin liuottaa niitä. Oli miten oli, mustapäät väheni. Jojobaöljy on koostumukseltaan lähellä ihmisen ihon omaa rasvaa. Ihoa pitää todellakin hieroa ja hinkata sillä öljyllä, ja se pestään huolellisesti pois hoidon jälkeen.
En tiedä, toimiiko tuo akneen, mutta höyryttäminen voisi olla siihenkin hyvä. Mä olen keittänyt kattilallisen vettä. Heitän pyyhkeen pään päälle ja kun naama on kattilan yllä höyryttymässä, teen pyyhkeestä semmoisen höyryteltan. Mä olen käyttänyt tuota kun astma on pahana, mutta ihollekin se tekee hyvää.
Suola tekee akneiholle hyvää kuulemani mukaan. Joku sanoi, että merivedessä uiminen auttaa, mutta Suomessa ei oikein pääse kokeilemaan niin suolaisessa vedessä uintia. Joku suolakivisaippuan tai laimean suolaliuoksen kokeileminen ei ainakaan käy kukkaron päälle.
Karpalo, sianpuolukka ja puolukka toimii pissatulehduksiin mehuna tai teenä. Sen pitää olla vahvaa (ja pahanmakuista).
Kuusen ja männyn pihka parantaa ihoa todella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Suola tekee akneiholle hyvää kuulemani mukaan. Joku sanoi, että merivedessä uiminen auttaa, mutta Suomessa ei oikein pääse kokeilemaan niin suolaisessa vedessä uintia. Joku suolakivisaippuan tai laimean suolaliuoksen kokeileminen ei ainakaan käy kukkaron päälle.
Siis miten tämä suolahoito käytännössä tapahtuu? Pestäänkö iho vain sillä suolasaippualla, vai jätetäänkö se jotenkin iholle vaikuttamaan?
Sain joskus tuollaisen suolasaippuan lahjaksi, mutta en ole käyttänyt vielä, kun ei ollut ”käyttöohjeita” mukana :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suola tekee akneiholle hyvää kuulemani mukaan. Joku sanoi, että merivedessä uiminen auttaa, mutta Suomessa ei oikein pääse kokeilemaan niin suolaisessa vedessä uintia. Joku suolakivisaippuan tai laimean suolaliuoksen kokeileminen ei ainakaan käy kukkaron päälle.
Siis miten tämä suolahoito käytännössä tapahtuu? Pestäänkö iho vain sillä suolasaippualla, vai jätetäänkö se jotenkin iholle vaikuttamaan?
Sain joskus tuollaisen suolasaippuan lahjaksi, mutta en ole käyttänyt vielä, kun ei ollut ”käyttöohjeita” mukana :)
Sitä täytyy ehkä vain kokeilla ja sitä kautta löytää oikea tapa. Suolasaippualla on helppo saada ihon liian suolaiseksi. Kaiketi siihen, että iho olisi kuin merivedellä pesty, on tarkoitus pyrkiä.
Mä hieroin suolasaippuaa jotenkin satunnaisesti selkään ja hartioihin eli mun aknealueille suihkun lopuksi. Mielestäni se auttoi, mutten jaksanut tehdä sitä kovin pitkään. Iholle siiis jäi suolaa jonkin verran. Mun akne parantui lopulta onneksi itsestään, mutta muutoin olisin varmasti jatkanut tuota suolahoitoa .
Nostelen.
ap itse