Onko teiltä masentuneilta kaikonnut ystävät?

On.

Johtuu kyllä lähinnä minusta itsestäni. Kuka hitto mua jaksaisi jos ei ole pakko kun en itsekään meinaa jaksaa itseäni. 

Ikääntyminenkin vaikuttaa, elämäntilanteiden erilaisuus. 

Minä olen itse heidät vapaaehtoisesti jättänyt.

On, enkä yhtään ihmettele.

Joo, tosin tiemme alkoivat erkaantua ennen kuin vointini huononi. Nyt kun olen taas kunnossa, ei kavereita näy missään, kaikki muuttaneet kauas ja saaneet lapsia ja uudet kaverit.

En itse jaksa pitää yhteyttä.

On; turha luulla että heitä autan koskaan millään tavalla itsekään.

Masentuneella läheisellä ei ole yhtään ystävää. Eikä häneen muutenkaan pidä yhteyttä kuin äiti joskus ja isä silloin, kun on jotain asiaa. Minä yritin aikani tarjota ystävyyttäni. Ei haitannut, ettei hän pitänyt yhteyttä ja että kaikki vetovastuu oli minulla. Mutta se haittasi, että hän kohteli minua huonosti, oli manipuloiva, vihamielinen, jne. Aikani jaksoin sitäkin, mutta kyllä ne oman jaksamisen rajat sitten tulivat vastaan.

Tuntuu todella pahalta, etten pystynyt olemaan hänelle se ainoa ystävä. Mutta en voi uhrata omaa mielenterveyttäni toisen vuoksi.

Mitkä ystävät? 

Niin, itse en ole ollut kavereille vihamielinen tai manipuloiva vaan piristynyt heidän seurassa, mutta puhenuottini on hidas ja ilmeet ja tunne-elämä jähmeää, en ole eläväinen. Olen luultavasti liian tylsää seuraa. Jos voitan lotossa, en sitä ainakaan noille kavereille jaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin, itse en ole ollut kavereille vihamielinen tai manipuloiva vaan piristynyt heidän seurassa, mutta puhenuottini on hidas ja ilmeet ja tunne-elämä jähmeää, en ole eläväinen. Olen luultavasti liian tylsää seuraa. Jos voitan lotossa, en sitä ainakaan noille kavereille jaa.

Juu en kuvittele, että kaikki masentuneet olisivat vihaisia ja ilkeitä. Ja tuo jähmeys ja monotonisuuskaan ei minua haitannut. Mutta oikeastaan sekin vähän haittasi, että hän ei suostunut menemään terapiaan, vaikka kuinka perustelin, miksi se olisi hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, itse en ole ollut kavereille vihamielinen tai manipuloiva vaan piristynyt heidän seurassa, mutta puhenuottini on hidas ja ilmeet ja tunne-elämä jähmeää, en ole eläväinen. Olen luultavasti liian tylsää seuraa. Jos voitan lotossa, en sitä ainakaan noille kavereille jaa.

Juu en kuvittele, että kaikki masentuneet olisivat vihaisia ja ilkeitä. Ja tuo jähmeys ja monotonisuuskaan ei minua haitannut. Mutta oikeastaan sekin vähän haittasi, että hän ei suostunut menemään terapiaan, vaikka kuinka perustelin, miksi se olisi hyvä juttu.

Oletko varma että hänellä oli taloudelliset edellytykset terapiaan?

t.yksi maksujen kanssa kamppaileva

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, itse en ole ollut kavereille vihamielinen tai manipuloiva vaan piristynyt heidän seurassa, mutta puhenuottini on hidas ja ilmeet ja tunne-elämä jähmeää, en ole eläväinen. Olen luultavasti liian tylsää seuraa. Jos voitan lotossa, en sitä ainakaan noille kavereille jaa.

Juu en kuvittele, että kaikki masentuneet olisivat vihaisia ja ilkeitä. Ja tuo jähmeys ja monotonisuuskaan ei minua haitannut. Mutta oikeastaan sekin vähän haittasi, että hän ei suostunut menemään terapiaan, vaikka kuinka perustelin, miksi se olisi hyvä juttu.

Oletko varma että hänellä oli taloudelliset edellytykset terapiaan?

t.yksi maksujen kanssa kamppaileva

Hän olisi päässyt työterveyden kautta, mutta ei tosiaan suostunut menemään. Kuvittelin, että työnantaja maksaa (en minä ainakaan palkkatyössä ollesani mistään lääkärikäynneistä itse maksanut), mutta kieltämättä en kysynyt häneltä asiasta.

Kaveri- ja ystäväkato ei alkanut suoraan masennuksesta. Vasta sitten kaikki alkoivat vierastaa kun kerroin asiasta julkisesti.

Tämä tapahtui hieman yli 10v sitten ja toivoisin, että nykyään ihmiset eivät ala karttamaan yhtä herkästi.

Nykyään asun toisessa kaupungissa, tuttavapiiri on toinen enkä ole kertonut sairaudestani kenellekään. Edes töissä (olen päässyt takaisin työelämään, vaikka lääkitystä yhä tarvitsen).

Kaikki kaikkosi kun tulin uskoon.

Totuus on ettei minulla ollut yhtään oikeaa ystävää kaikki oli pelkkää kulissia ja pelkkiä erinäisiä riippuvuus suhteita puolin ja toisin.

Mutta nyt minulla on yksi aito ja luotettava ystävä, toista ei löydy, mutta empä kyllä kaipaakkaan sitä karseaa draamaa ja esitystä minkä jumalattomat ihmiset aina tuovat mukanaan.

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

2. Korinttilaiskirje 5:17