Lue keskustelun säännöt.
Puolison tuki järkyttävässä tilanteessa.
Sirpale
20.10.2017 |
Iäkäs isäni teki itsemurhan pari vuotta sitten. Ei oltu ihan hirvittävän läheisiä, mutta välit olivat ihan "tavalliset", minkälaiset nyt vanhankansan jurottajan kanssa pysyy olemaan. Silti tieto itsemurhasta oli aivan tavaton järkytys, menin aivan pois tolaltani, sairaslomaa piti ottaa.
Puolison kanssa oltiin silloin vähän etääntyneitä toisistamme ja oli hieman jäätävä kausi. Hän kysyi, että miten haluan hänen lohduttavan. Siihen vastasin, että anna mun vaan surra omissa oloissani ja niin hän sitten tekikin.
Isäni ei siis ihan onnistunut täysin, vaan kitui muutaman päivän teholla, kunnes komplikaatioita tuli sen verran, että letkut irroitettiin ja hänet päästettiin vihdoin pois, niinkuin hän alunperin halusikin.
Jossain vaiheessa puolisoni täytyi sitten laukoa, että "anteeks nyt vaan, mutta sitä saa, mitä tilaa". Tarkoitti siis isäni hivenen ankeaa loppuelämää, mutta ei siitä sen enempää.
Siinä tuskassani ja haavoittuneessa tilassa en puolisoni töräytykseen sen kummemmin osannut/kyennyt reagoida, mutta myöhemmin se on välillä vaivannut mieltäni. Miten TÖKERÖ täytyy miehen olla, että toisen järkyttävän surun hetkellä menee laukomaan tuollasta?
Ja ei siis ole todellakaan ainoa tapaus, jolloin hän on ajattelemattomuuttaan (tyhmyyttään) laukonut, jotain ihan paskaa. Liian kilttinä ihmisenä ja hitaana hämäläisenä en osaa HETI täräyttää takaisin ja asiat jää vaivaamaan. Pystyykö empatiakyvytön ja äärirationaalinen ihminen ikinä muuttumaan? Tai paremminkin oppimaan lempeämpää käytöstä, persoonaansa ei kukaan voi muuttaa. Näyttää siltä, että hajoan ihan sirpaleiksi tällaisessa parisuhteessa, siis minä olen äärimmäisen herkkä ja tunteellinen.
Kommentit (8)
Noi on tosi vaikeita juttuja. Mun mies lähetti mulle otan osaa viestin kuukausia tapahtuman jälkeen, kun tajus kuinka rikki olin edelleen. Siis oli koko ajan tukenut mua olemalla vieressä ja kuuntelemalla mua. Mä vedin siitä herneet nenään, mutta onneksi oli surussa vihainen kausi, sillä huusin puolisolleni pahan olon ulos ja ihmettelin hänen viestiään ja sanoi raukka sitten ettei tiedä mitä olisi sanonut. Ei yksinkertaisesti osannut lohduttaa muuten.
Sun puolisolla voi olla sama juttu. Suosittelisin keskustelemaan asiasta, mutta jos jatkaa samanlaista juttua, tuskin kannattaa hajottaa itseään enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tsiisus taas näitä "tämä tapahtui pari vuotta sitten ja olen miettinyt koko sen ajan mitä toinen silloin sanoi!" -itkuja! :D Älä jaksa enää tehtailla näitä joka viikkotai keksi nyt ainakin joku hyvä tarina. Yritä pärjätä kuitenkin, pusipusi ja jaxuhalit!
Ok! Kiitos kommentistasi. Ymmärsin näköjään väärin otsikon "AIHE VAPAA"
Terveisin ap. (joka juuri nyt on keskellä pahaa avioliittokriisiä ja punnitsee vakavasti mielessään hajottaako perheen vai jääkö vielä. Joka ei ole miettinyt tätä asiaa tietoisesti kahta vuotta, mutta jonka mieleen nyt sattuu tulemaan tällaisia asioita, kun vaakakupissa on isoja valintoja.)
Sirpale kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tsiisus taas näitä "tämä tapahtui pari vuotta sitten ja olen miettinyt koko sen ajan mitä toinen silloin sanoi!" -itkuja! :D Älä jaksa enää tehtailla näitä joka viikkotai keksi nyt ainakin joku hyvä tarina. Yritä pärjätä kuitenkin, pusipusi ja jaxuhalit!
Ok! Kiitos kommentistasi. Ymmärsin näköjään väärin otsikon "AIHE VAPAA"
Terveisin ap. (joka juuri nyt on keskellä pahaa avioliittokriisiä ja punnitsee vakavasti mielessään hajottaako perheen vai jääkö vielä. Joka ei ole miettinyt tätä asiaa tietoisesti kahta vuotta, mutta jonka mieleen nyt sattuu tulemaan tällaisia asioita, kun vaakakupissa on isoja valintoja.)
Ihmiset, jotka eivät ole kokeneet suuria, maailmaan kaatavia suruja, eivät ymmärrä miten ne voivat vaikuttaa vielä vuosien jälkeenkin. Monesti vuosien jälkeen vasta alkaakin ongelmat.
Voimia!
Ap, voisiko olla, että haluat alitajusiesti eroa ja etsit sille nyt oikeutetulta tuntuvaa syytä? Onko mies ollut muuten tukenasi, mitä muita ongelmia taustalla on? Oletko takertunut tähän yhteen loukkaavaan hetkeen, koska sinun mielestäsi se kuvaa jotain isompaa teidän välillänne olevaa ongelmaa, esim. sitä, että mies huomioi tunteitasi tai osaa käyttäytyä sosiaalista hienovaraisuutta vaativissa tilanteissa?
Auttaisiko keskustelu jonkun ystävän kanssa? Tai terapeutin? Vaikea ihan ulkopuolisena antaa neuvoja. Vaikea arvata voiko mies muuttua. Ymmärrän, että ihmiset laukovat tyhmiä. Itse olen tyypillinen siinä. Mutta siksi mielelläni keskustelen, jos ihmiset ottaa sen puheeksi. Keskustelisiko mies asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toista ihmistä ei voi muuttaa mutta itseään voi. Miläli se mies ei halua muuttuatai ymmärrä miten toimii tms niin sä et yksinäs oikeen voi sitten mitään. Lyöt vaan pätä seinään jos nostat aikaajoin kissaa pöydälle ja toinen lupaa mut mitään ei tapahtu. Eroa, jos sisimmissäs tunnet että se on oikein. Ja sinähän tiedät mikä on oikein :)
Olen keskustellut ystävän kanssa ja pariterapiassakin on käyty. Ehkä vain haen oikeutusta päätökselleni erota ja siksi kaivelen näitä vanhoja juttuja. Toisaalta ne vanhat jutut uusien juttujen myötä muistuttaa minua aina siitä, minkälaisen ihmisen kanssa elän. Ja nyt olen vihdoin uskaltanut rehellisesti tunnustaa itselleni, että sellaisen ihmisen kanssa EN halua olla parisuhteessa... 17 vuotta siihen tajuamiseen on mennyt. Huokaus!
Ap.
Ei tsiisus taas näitä "tämä tapahtui pari vuotta sitten ja olen miettinyt koko sen ajan mitä toinen silloin sanoi!" -itkuja! :D Älä jaksa enää tehtailla näitä joka viikkotai keksi nyt ainakin joku hyvä tarina. Yritä pärjätä kuitenkin, pusipusi ja jaxuhalit!