Kirjoitetaan JATKOTARINA "Yösijaa etsivä maalaisäiti"

Tänään muutamme elämämme, ajattelin.

Matkustamme pois.

Matkustamme kaupunkiin, rakkaan serkkuni hautajaisiin. Joutuisin pyytämään yösijaa pienimuotoisen rahapulan vuoksi.

Aloitin pakkaamisen ja ajattelin mielessäni, ettei minulla harmikseni ollut rahaa lapsille mahdollista tavaraa ostettavaksi.

Pakkaaminen on kuitenkin kovin ärsyttävää puuhaa, joten avasin läppärin ja luin pari tuntia erään lehden Hauva- palstaa. Siellä tulee aina niin hyvä ja toivorikas mieli, sekä sydän täyttyy rakkaudesta kaikkia kohtaan. Sitten pakkaaminen sujui kuin lentäen ja olin henkisesti valmis matkaan. Myös korkeampi annos venlafaksiinia oli selvästi buustannut serotoniineja. Note to self, tuumin: patentoi idea "exäntakaisinotonestäjästä".

Sitten katsoin ulos ikkunasta ja ymmärsin, että en voi lähteä minnekään, koska en halua päätyä vankilaan. Työ työnä ja lehmiä hoitamaan, muuten eläinsuojeluviranomaiset saapuvat paikalle ennen iltaa.

Hauva-palstalla minulle tuli iloinen mieli. Palsta oli täynnä keskusteluja valtakuntaa kohdanneesta ilouutisesta: Presidentin Lennu-koira saa pentuja! Jopa pentujen sukupuolia ja nimiä arvuuteltiin. Yhtäkkiä olin kovin iloisella tuulella kaikesta surusta huolimatta.

Hoidettuani aamulypsyn pari tuntia myöhässä soitin naapurille ja hän suostui hoitamaan lehmiä muutaman viikon ajan.

Ei, hautajaisiin oli pakko mennä. Päätin pukea myös lehmille hautajaisvaatteet niin matka onnistuisi.

Onnekseni olin leiponut juureen tehtyä ruisleipää maalla leivinuunissa ja oli lämpimäisiä. Kaukainen kaupunkilaissukulainen ilahtuneena tarjosi yösijaa?

Mansikki näytti suorastasn ihastuvan, kun asetin sen päähän mustan lierihatun suruhuntuineen. Nappasin meistä selfien, jonka latasin facebookiin. Sitten pakkasin farmariin puukon ja mustan huivin ja hurautin ryöstöretkelle kohti kirkonkylää.

Palasin navetalta tupaan ja lapset olivatkin jo hereillä. Kerroin, että nyt syödään aamupuuro ja sitten lähdetään bussilla kaupunkiin. Puuro syötiin ja pesulla käytiin. Lehmiä hoitamaan tuleva naapurin Viljo oli luvannut antaa meille kyydin bussipysäkille. Pian Viljo jo koputtikin oven takana ja sanoi, että auto olisi valmiina, eiköhän lähdetä.

Matkalla kohti lähikauppaa ajattelin, ei, ei sittenkään kauppa. Siellä on se suuri, vahva ja lihaksikas miesmyyjä, joka tarttuisi minuun karheilla käsillään. Hypistelin apukuskin penkillä olevaa puukkoa sormillani ja ajattelin, kyllä kioski on parempi. Siitä teinitytöstä ei sentään ole maalaisrouvalle vastusta.